Sitä ohimennen ihmettelee, miksi juuri hevoset. Mikseivät kissat ja koirat, joilla ainakin takavuosina oli Ruokaviraston, silloisen Eviran, raporttien mukaan paljon eläinsuojeluongelmia. Ja psyykelääkkeetkin käytössä. Mutta koirien osoittaminen sormella ei auta mitään. Niiden omistajat eivät ole samaa mieltä ongelman olemassaolosta, ja he ovat suuri enemmistö. Enemmistö päättää.
Ongelma on enemmänkin siinä, että juuri nyt oikein kukaan ei joko osaa tai halua kertoa tavallisille ihmisille, että myös hevosihmiset välittävät ja osaavat.
Tästä ei pidä tehdä johtopäätöstä, että enemmistö eli suuri yleisö näkisi varsinaista ongelmaa hevosissa. Tuskinpa näin ainakaan vielä on. Hevoset ja hevosurheilu ovat tavallisille ihmisille vieraita eikä ala ole erityisen näkyvillä tällä hetkellä. Hevosurheilusta puuttuu tarpeeksi valovoimainen tähti. Sellainen joku ihana, persoonallinen, ehkä rosoinenkin, ja joka tapauksesssa aito ja inhimillinen tyyppi, joka puhuu hevosten kanssa, ja voittaa ruotsalaiset. Jota tekee mieli katsella. Ja kuunnella. Ja uskoa kuulemansa. Maailman ykköstapahtumassa olympialaisissa sellaiseksi voi tulla, mutta kyllähän siihen ainakin taistelu mitalista tarvittaisiin. Todennäköistä on, että on kitkuteltava vielä Los Angelesiin asti.
Samanaikaisesti ei pidä tuudittautua. Jos tarpeeksi kauan riidellään keskenään, osaamatta tehdä uudistuksia tai kertoa tehdyistä, enemmistö voi nähdä hevosalalla myös ongelman. Moderni viisiottelu näytti, että loppuluisu voi olla nopea.
On hämmästyttävää, miten vähän hevosten ongelmista erilaisissa komiteoissa, työryhmissä ja neuvottelukunnissa kysytään asioita eturivin oikeilta hevosihmisiltä, vaikka he ovat näiden eläinten kanssa tekemisissä kaiket päivät. Oma luonnehdintani ”eturivin oikeasta hevosihmisestä” on riittävän vaikealla tasolla vertailukelpoisia ja mitattavia tuloksia saavuttanut kilpaurheilija. Kyllä. Tiedän tuskallisen selvästi, että juuri tämä luonnehdinta ei ole juuri nyt muodissa.
Mutta katsotaan nyt kuitenkin, miten olympialaiset puraisevat.