Suomessa on tasoltaan hyvät lämminveriset ravihevoset. Jos asiaa mitataan vielä niin, että kuinka kova taso on maksettuihin palkintoihin nähden, niin se on lähes käsittämätön. Hurjalta esimerkiksi tuntuu, kuinka 3-vuotias hevonen menee maaliskuussa 300 euron paalulta 15,7ke, mutta se ei aivan riitä voittoon. Tämä kunnioitettava urheilusuoritus palkittiin 450 eurolla.
Ennen internet-aikaa katsottiin raveja seuraavan aamun maakuntalehdestä kunkin lähdön neljä parasta. Silloin niistä tuloksista pystyi suunnilleen päättelemään, millainen sarja mikäkin oli ollut. Haitari nollasarjasta ylimpään oli useita sekunteja, jopa kymmenenkin. Nyt tällaista päättelyä on vaikea tehdä. Vauhdit ovat alimmasta ylimpään sarjaan suhteellisen samoja. Tuona edellä mainittuna iltana, kun 15,7ke ei riittänyt voittoon, meni avoimen sarjan voittaja 14,6ake. Kun suhteutetaan voltti- ja autolähtöjen ero, niin voittajien suorituksissa ei ollut eroa.
Tuona iltana rata oli varmasti niin nopea, kuin se maaliskuussa vain voi olla. Silti tuntuu hurjalta, että juuri silloin juostiin myös kotimaisten ratojen vuoden kärkiaika 12,6aly. Se tuntuu hurjalta, koska sitä ei tehty kulta-, ei hopea-, ei edes pronssidivisioonalaisen toimesta. Suomessa on ajettu lähes viikoittain kultadivisioonia, niitä on järjestetty myös mailin matkalla, mutta tuota kärkiaikaa pitää tällä hetkellä hallussaan nelivuotias tamma, joka juoksi sen enintään 8 000 voittaneiden ryhmässä. Tamman tilille napsahti tästä hyvästä 900 euroa. Nämä esimerkit ovat yhdeltä illalta, joka oli poikkeuksellisen kova tulostasoltaan, mutta niitä voi suhteuttaa yleispätevästi.
Ei voi olla ajattelematta, onko tämä ilmiö yhteydessä siihen, että vaikka Suomessa on todella hyvä hevosten taso, niin kärki puuttuu lähes tyystin. Kaiken järjen mukaan hevosten tason kuuluisi olla pyramidin mallinen, on laaja pohjataso, joka kapenee tasaisesti ylöspäin mentäessä. Nyt pyramidi on tasakattoinen, siltä puuttuu varsinainen huippu.
Tylsistyykö se potentiaalinen kärki jo matkalla sinne huipulle, joutuessaan tekemään suhteettoman kovia suorituksia mitättömistä palkinnoista? Nyt tie ylös on auki lähinnä ikäluokkakisojen parhaille. Mutta johonkin nekin tahtovat kadota, ei niitä tungoksi asti kultadivisioonista löydy.
Yksinkertaista ratkaisua tähän ei ole. Uudenlainen ajattelutapa ravipäivän palkintokaavioon voisi olla alku. Nyt kovimpia väliinputoajia ovat hyvät nuoret hevoset, jotka eivät aivan pärjää ikäluokan parhaille. Ne eivät ehkä ole vain aivan valmiita, mutta silti ainoa tapa yrittää tienata rahaa on ikäluokkakilpailut. Niitä kahlatessa tulee monelle väsy. Pitäisikö tällaisille antaa paremmat ansaitsemismahdollisuudet, vaikka vain kääntämällä palkintokaavioita hieman uuteen vinkkeliin? Ettei sitä tonnin ykköstä välttämättä tarjota parhaat päivänsä jo ohittaneille, ja viittäsataa niille, joilla tulevaisuus voi olla vielä edessä. Vaan päinvastoin.