Jalostus

Kirjoituskilpailu Hevonen ja minä

Harri Lind

Suomen Hippos ry, Suomen Hevosurheilulehti Oy ja Tampereen Messut Oy julistavat kirjoituskilpailun suomenhevosen 110-vuotisjuhlavuoden kunniaksi.

"Hevonen ja minä" kirjoituskilpailun kautta etsitään tekstejä, jotka kuvaavat hevosen ja suomalaisen suhdetta sekä kumppanuutta itsenäisen Suomen eri aikakausina: ennen, nyt ja tulevaisuudessa. Ansiokas kirjoitus kertoo, miten suomalaiset kokevat hevosen. Miten hevonen näkyy ja vaikuttaa heidän arjessaan, harrastuksessaan tai osana ammattia. Kirjoittajan hevostaustalla ei ole merkitystä, tärkeintä on hevosen ja ihmisen suhde.

Kilpailussa on kaksi eri sarjaa, runo ja lyhyt tarina. Lisäksi alle 14-vuotiaille on molemmat omana sarjanaan. Maksimimerkkimäärä tarinalle on 10 000 merkkiä. Runojen ja tekstien pitää olla aiemmin julkaisemattomia.

”Hevosella on suomalaisille suurempi merkitys kuin arvaammekaan. Toivon, että tavoitamme kilpailun kautta sekä hevosten kanssa toimivia suomalaisia että paljon muita kuin hevosalan ammattilaisia ja harrastajia. Kirjoitukset antavat näin laajan kuvauksen siitä, millaisia mielikuvia, tunteita ja merkityksiä hevoseemme liittyy”, Suomen Hippoksen kehityspäällikkö Suvi Louhelainen sanoo.

”Kirjoituskilpailu tuo uuden ulottuvuuden Hevoset‐messujen ohjelmaan. Parhaat kirjoitukset tullaan tulkitsemaan messuilla osana viikonlopun messutapahtumaa. Nyt vaan kaikki kynät käteen ja rohkeasti rustailemaan, tarinoitahan hevosväellä riittää!”, Suomen Hippoksen tiedottaja Ilkka Nisula kannustaa.

Kilpailun voittajat saavat tuotepalkintoja Hevoset 2017 ‐messujen näytteilleasettajilta.

”Hevonen on kulkenut kanssamme läpi historian ja tarjoaa todella kiehtovan aiheen kilpailulle. Toivomme, että saamme paljon erilaisia kertomuksia siitä, kuinka hevonen on ollut tai on edelleen osana ihmisten elämää”, Suomen Hevosurheilulehti Oy:n toimitusjohtaja Eetu Alvik korostaa.

Voittajat julkistetaan Tampereen Hevoset 2017 ‐tapahtumassa lauantaina 8.4.2017.Voittajien tekstit luetaan ääneen Hevoset 2017 ‐messuilla, A‐hallin Ohjelmalavalla. Voittajien tekstit julkaistaan myös Hevosurheilu‐lehdessä.

Kirjoituskilpailun esiraadin muodostavat Suomen Hippos ry:stä kehityspäällikkö Suvi Louhelainen ja raviurheilun tiedottaja Ilkka Nisula, Suomen Hevosurheilulehti Oy:n toimitusjohtaja Eetu Alvik sekä Tampereen Messut Oy:n tapahtuma‐ ja viestintäpäällikkö Tanja Järvensivu.

Esiraati valitsee kuusi (6) parasta runoa ja tarinaa, joista voittajat valitsee kirjailija Outi Pakkanen.

”Suomenhevonen kuuluu kulttuurimme kivijalkoihin. Se on myötäelänyt suomalaisten ilot ja surut pitempään kuin itsenäisyytemme. Suomenhevonen edustaa sisua ja sitkeyttä parhaimmillaan. Se on ansainnut kaikki kunnianosoitukset, parhaat runot ja tarinat”, kirjailija Outi Pakkanen kiteyttää.

Voittajiin otetaan yhteyttä henkilökohtaisesti. Tekstit pyydetään toimittamaan 3.3.2017 mennessä sähköpostitse osoitteeseen kirjoituskilpailu@hevosurheilu.fi.

Suomen Hevosurheilulehti Oy varaa oikeuden kaikkien lupaavien tekstien mahdolliseen julkaisuun.

Lisätietoja: eetu.alvik@hevosurheilu.fi