Weikko rakennekuvassa. Kuva: Pirje Fager-Pintilä
Jalostus

Weikko arvosteltiin maanantain yksityistarkastuksessa – lue koko lausunto

Timo Mahlamäki

Weikko on valmentautunut nelivuotiskesän Öystein Tjomslandin Ruotsin tallissa Sundsvallissa. Sieltä on sopiva matka Uumajaan, mistä Weikko on käynyt Suomessa kilpailemassa. Nyt se jäi Kriterium-karsinnoista kasvattaja ja osaomistaja Pekka Lillbackan talliin Suomeen*.

”Sitä on tutkittu, mutta mitään sellaista vikaa ei ole löydetty, joka selittäisi laukkoja Kriteriumin karsinnassa. Niin ihmisurheilijoille kuin hevosille tulee joskus sellaisia hetkiä, että suoritukset vaihtelevat”, Sundsvallin tallia vetävä Jimmy Jonsson puolustaa.

Weikon käyttäminen jalostusarvostelussa ei tarkoita, että oria oltaisiin käyttämässä vielä ensi vuonna siitokseen.

”Ainakaan tässä vaiheessa ei ole sellaisia suunnitelmia. Ajateltiin vaan, että hoidetaan homma alta pois nyt, kun hevonen on Suomessa eikä tarvitse huolehtia kulkemisista. Talvi on tarkoitus olla poissa Suomesta”, Pekka Lillbacka perustelee.

Ohessa Weikon jalostusarvostelulausunto eilisestä yksityistarkastuksesta. Lautakunnassa olivat Heidi Sihvo (pj), Jenni Timlin ja Jukka Huuskola. Testiohjastajina toimivat Jukka Huuskola ja Hannu Hietanen ja eläinlääkärinä Inka Tuominen. Lausunto on julkaistu myös Heppa-järjestelmässä.

* Tekstiä päivitetty 2.10. klo 11.20: Weikko jäi Kriterium-karsinnoista Suomeen, ei palannut Sundsvalliin.

Tekstiä päivitetty 2.10. klo 13.10: Lisätty Pekka Lillbackan kommentti.

Jalostusarvostelulausunto

Mitat

SK 156 cm LK 156 cm RP 164 cm RL 45 cm RY 179 cm ESY 20,0 cm KL 3+

Pisteet

Tyyppi 8,0

Runko 7,0

Jalka-asennot ja liikkeiden säännöllisyys 7,5

Jalkojen terveys 9,0

Kaviot 7,5

Luonne 9,5

Liikkeet 10,0

Lausunto

Hyvät tyypit, urheilullinen. Edestä syvä avo runko, melko pitkä kaula, lihaksikas pysty lapa, pitkä säkä, pitkä kantava lanne, jyrkähkö lautanen. Etujalat hieman ulkokierteiset, käyrähköt kintereet, kaikissa jaloissa pitkät hyväasentoiset vuohiset. Hieman matalapohjaiset säännölliset pienehköt kaviot, hyvät säteet. Etujalkojen liikkeet ahtaanlaiset kerivät ja takajalkojen liikkeet väljät länkiset käynnissä. Etujalkojen liikkeet hieman kerivät ja takajalkojen liikkeet melko suorat väljät ravissa, vauhdissa suorat liikkeet, linjatyyli. Rytmikäs ravi, voimakas ponnistus takaa. Erittäin hyvä mitata ja tarkastaa, hieman levoton hampaiden tarkastuksessa, erittäin hyvä nöyrä ajaa.

Eläinlääkärin lausunto

Esitetty kiitettävässä kunnossa. Vasemman etujalan sisäsäärellä pieni luuliika. Ei kesäihottumaan viittaavia oireita (tarkastettu jalostusarvostelun yhteydessä).

Röntgenlausunto

Ei merkittäviä löydöksiä.

Sukuarviointi

Isä Välähdys 19,4a, emä Wilppu 30,8, ei. Kilun Peedro 21,0a, ee. Hiskin Vimma (Valio-palkittu jälkeläisistään). Emällä 2 jälkeläistä, joista ainoa kilpailuikäinen o. Weikko 19,9a, 61 680 EUR. Emänemällä 8 jälkeläistä, joista 7 kilpaillut; r. Wauhti 22,8a, 106 180 EUR, t. Werna 26,0a, 25 260 EUR ja r. Wanttera 25,3a, 16 620 EUR. 

Isänsä ensimmäinen jalostusarvosteltava orijälkeläinen. Suku edustaa kokonaisuudessaan juoksijajalostusta ja siitä löytyy juoksijajalostuksen yleisimmät nimet. Emänemä jälkeläisistään valio-palkittu, kolmas emä L3 I jälkeläispalkittu Patriisia, joka jättänyt mm. ravikuningatar Milian.

Kokonaissukusiitosprosentti 6,84 % ja viiden sukupolven perusteella 3,13 % ovat juoksijasuunnan suomenhevosilla hieman kohonneita. Sukukatokerroin 77,40, mikä kertoo yksilötasolla huomattavasti madaltuneesta geneettisen monimuotoisuuden tasosta.

Lähimmät kertaukset Suikku 4+4, Eron-Veti 4+4 ja Vokker 3+5.

Yksilön omiin suorituksiin perustuva BLUP-kokonaisindeksi on erittäin korkea 143.

Kilpailuarviointi

Enn. 1.19,9aly, 1.29,2ke, voittos. 61 680 EUR. 8:6-0-0. Voitto% 75, Sija% 75, Laukka% 50, Hylky% 25.

Aloitti kilpailu-uran 3-vuotiaana voittamalla kaikki kolme kilpailuaan. Oli ikäluokan hallitsija juosten SE-ajat Varsakunkku-karsinnassa ja -finaalissa. Voitti 4-vuotiaana kolme viidestä kilpailustaan, mm. Pikkupelimanni-ajon karsinnan ja Pikkuprinssin, sekä juoksi Ruotsin Bollnäsissä lyhyen matkan SE-ajan 19,9aly. Laukkasi Kriteriumin karsinnassa.

Ori on osoittanut poikkeuksellista varhaislahjakkuutta.

Weikko viimeisteli kuntonsa Pikkupelimannin karsintoihin juhannuksena Härmässä.