Olympiahopea ei ole häpeä, mutta kyllä se harmittaa.
”Eikö kuulostakin kauhealta, mutta niin se vain oli”, Peder Fredricson, hallitseva hopeamitalisti esteratsastuksessa, sanoo hieman häpeillen.
”Minulla olisi ollut kaikki mahdollisuudet olympiakultaan. Kaikki oli kohdillaan. Valmistautuminen oli sujunut suunnitellusti. Itse asiassa olin valmistautunut kisoihin koko elämäni. Ja All In (Kashmir van’t Schuttershof–Andiamo Z) on hevonen, josta voi perustellusti sanoa, että se on maailman paras. Se on hevonen, josta kaikki tässä lajissa unelmoivat”, Fredricson luettelee.
Hän ratsasti kuuden ratsukon finaalissa puhtaat radat ja hävisi kultamitalin puolella sekunnilla Nick Skeltonille.
Hän on Ruotsin toiseksi paras. Ruotsin ja Suomen ero näkyy siinä, että Ruotsilla on FEI:n top 1000:ssa 30 nimeä, Suomella kolme.
On makuasia, onko Fredricson todellakin ”vain” Ruotsin toiseksi paras. FEI:n ranking-listalla maanmiehistä häntä edellä on Rolf-Göran Bengtsson, joka ei onnistunut Riossa.
Tämä kertoo oikeastaan enemmän naapurimaan tasosta ratsastusmaana.
FEI:n este-rankingin TOP-100:ssa on tällä hetkellä kaksi muutakin ruotsalaista, Henrik Eckermann ja Douglas Lindelöw. Malin Baryard-Johnsson, Jonna Ekberg,
Charlotte Mordasini ja 30 muuta odottavat FEI-rankingissa. He joko parhaillaan nostavat uutta hevosta ylös tai odottavat, että kohdalle sattuisi se oikein hyvä hevonen. Sellainen, mikä Fredricsonilla on.
Miksi alle 10 miljoonan asukkaan Ruotsi on näin hyvä? Fredricsonin mielestä siihen on kaksi syytä.
”Meillä on jo pidemmän aikaa ollut esikuvia maailmalla, ja laji on sellainen, että siihen suhtaudutaan meidän yhteiskunnassamme positiivisesti. Kilparatsastus on osa ruotsalaista kulttuuria”, hän toteaa.
Belgialaiseen SBS-kantakirjaan rekisteröity, Hollannissa kasvatettu All In ostettiin sen ollessa 7-vuotias. Se oli siihen aikaan toisen H&M-ratsastajan Nicola Philippaertsin ratsu.
Fredricson näki ruunan Lanakenin MM-kisojen 7-vuotisfinaalissa vuonna 2013. Hevonen, silloin nimeltään All In de Vinck, hyppäsi finaalin uusinnan toiseksi nopeimman ajan, mutta pudotti. Finaalin voitti Gudrun Patteet hevosella Sea Coast Atlantic. Mutta Fredricson halusi All Inin.
”Sponsorin kanssa oli sovittu, että minulle hankitaan huippuhevonen. Olin katsellut hevosia jo jonkin aikaa ja kokeillutkin aika montaa. Kaikissa niissä oli kuitenkin jotakin, joka ei miellyttänyt. Mutta kun näin All Inin ensimmäistä kertaa, tiesin, että tässä se hevonen nyt on”, Fredricson muistelee.
Moni muukin oli iskenyt silmänsä tähän hevoseen, ja se oli kallis.
”Hyvin kallis”, Fredricson vahvistaa. Hän näkee oman peräänantamattomuutensa syyksi sille, että hevonen vaihtoi tallia.
”En jättänyt Nicolaa rauhaan. Tein kaiken minkä pystyin, käytin kaikki kontaktini puhuakseni Philippaertsit ympäri siitä, että hevonen täytyy kaikista maailman ihmisistä myydä juuri minulle”, Fredricson muotoilee.
Sattumaa tai ei, vuonna 2015 H&M allekirjoitti sponsorisopimuksen myös Nicola Philippaertsin ja hänen veljensä Olivierin kanssa.
Jälkikäteen voi todeta, että rahallisestikin sijoitus oli kannattava. Hevosen hinta on Fredricsonin mukaan moninkertaistunut. Tämä on kuitenkin sivuasia, sillä H&M -omistajasukuun kuuluva Charlotte Söderström on unelmasponsori. Hevosia rakastava ja Arch-siittolassaan kasvatustoimintaa harrastava miljardööri ei ole hevoskaupan varassa.
Olympiamitalilla saatiin juuri sitä, mitä sponsori halusikin, näkyvyyttä. Näkyvyyttä halutaan lisää. Hevonen ei ole myytävänä.
Fredricsonit ovat kovia tekemään hevoskauppaa. Puoliso Lisen myi Fendin, nykyiseltä nimeltään Fibonaccin Saksaan Meredith Michaels-Beerbaumille.
”Itse en pystyisi pitämään All Inin hintaista hevosta”, Fredricson naurahtaa. ”Enkä varmaankaan hermostukseltani nukkumaan hyvin öitäni”, hän lisää. ”Liian suuri rahasumma.”
All In on nimensä mukaisesti hevonen, jossa on kaikki mitä pitääkin olla. Pokeritermein, tähän pottiin on laitettu kaikki pelimerkit.
Jos hakemalla haki, hevosessa oli yksi vika. All In on suhteellisen pienikokoinen – ja Fredricson on ruotsalaismieheksikin pitkä. Tämä epäilytti sponsoria, mutta ennakkoluulo osoittautui turhaksi.
Suku ei tuo yllätystä. Vaikka hevosen emämaa onkin Belgia, suku on ranskalainen. Eteen tulevat vanhat tutut nimet, Ibrahim, Grand Veneur, Nankin – samat ainekset, joista Ranskassa on tehty huippuhevosia viimeiset 60 vuotta.
Fredricson luotti näiden vanhojen aineksien voimaan, vanhan ranskalaisen jalostustiedon viisauteen. Vaikka ranskalainen estejalostus on ollut siinä maineessa, että sen tuottamat hevoset ovat vaikeita, se on toisaalta jalostusta, joka korreloi hyvin tähän maailmanaikaan. Esteradoilla haetaan juuri niitä ominaisuuksia, joita ranskalaisessa hevosessa on: verta, rohkeutta, jopa kovaluontoisuutta, äärimmäistä nopeutta ja staminaa.
”All Inissä on valtava voima sekä äärimmäinen terävyys, reaktiivisuus ja varovaisuus. Kaiken tämän näin Lanakenissa. Riski otetaan aina siinä, että koskaan ei voi tietää, miten 7-vuotiaana erittäin lupaava hevonen reagoi tehtävien muuttuessa vaikeammiksi”, Fredricson muistelee.
Fredricson kertoo, että joukko asioita määrittelee sen, miten menestyksekäs kansainvälinen kilpuri hevosesta tulee – tai on tulematta. Hän sanoo, että All Inissä myös onni oli mukana potissa.
”Psyyke, terveys, kestävyys. Kaikki nämä joko pitävät hevosen radoilla tai pois radoilta. Äärimmäisen tärkeä ominaisuus on esimerkiksi se, miten hevonen suhtautuu matkustamiseen. Jos matkoilla aina stressi iskee, se ei pidemmän päälle tiedä hyvää.”
Terveys on osoittautunut heikoimmaksi lenkiksi. Suolisto on ollut All Inin vaivana jo pidempään. Sen kanssa oli jo opittu elämään, että ruunalla on epäsäännöllisen säännöllisesti ummetusta tietyssä kohdassa suolistoaan. Tämä aiheuttaa sille vaihtelevan voimakasta kaasunmuodostusta.
Viimeisin episodi oli lokakuun puolivälissä. Fredricson aikoi osallistua Oslon ja Helsingin maailmancupin osakilpailuihin, mutta Oslon Horse Show’n alusviikolla hän huomasi, ettei hevonen ollut oma itsensä.
”Sinä iltana, jona hevoset lastattiin Oslon autoon, All In vietiinkin klinikalle. Tällä kertaa päätimme yrittää korjata tilanteen pysyvämmin. Hevonen leikattiin”, Fredricson kertoo.
Ajankohta oli muutenkin sopiva, sillä loppujen lopuksi suunniteltua pidempi lepohetki olympialaisten jälkeen ei ole huono vaihtoehto. All Inin leikkaus sujui hyvin, ja hevonen on siitä lähtien ollut kuntoutuksessa. Tällä hetkellä se kävelee.
Hallikauden päätavoite, maailmancupin finaalipaikka Omahassa, hylättiin. Ensi vuoden EM-kisat ovat seuraava tavoite.
”Ei se maailmancup täysin haudattu ole. Katsotaan, miten asiat lähtevät sujumaan”, hän sanoo. ”Ja onhan minulla muitakin hyviä hevosia, esimerkiksi H&M Flip’s Little Sparrow, joka on kakkoshevoseni.”
Kuten nimestä huomaa, kyseessä on tiimitoveri Malin Baryardin entisen kisatamman Butterfly Flipin (Robin Z) tammajälkeläinen Cardentosta.
”Se on taistelijahevonen, ja sen psyyke on vähintään yhtä hyvä kuin All Inillä. On kuitenkin sanottava, että ei sillä ole sitä samaa mieletöntä, synnynnäistä fyysistä lahjakkuutta estehevosena kuin All Inilla.”
Fredricsonin mukaan lahjakkuuden näkee hyvin tullessaan vähän liian syvään isolle okserille, kun All Inn vain kerää itsensä ja heilauttaa kroppansa vaivatta yli esteen.
”Jonkun Little Sparrow’n sen sijaan on käytettävä kaikki, mitä sillä on. All In on käyttänyt vasta 70 prosenttia kapasiteetistaan”, Fredricson tuumaa.
Hän ei edes tiedä, miten paljon käyttämätöntä kapasiteettia hevosessa on.
”All Inin kanssa limitti ei tullut vastaan Rio de Janeirossakaan. Enkä sitä päivää halua edes nähdä, sillä hevosen uran kannalta ei ole hyvä, että turbonappia täytyy painaa. Sillä on aina hintansa.”
All Inin palveluksia tullaan tarvitsemaan. Noustuaan syyskuussa top 30:een ensimmäistä kertaa urallaan, Fredricson kertoo alkaneensa saada kutsuja Global Champions Tourille. Hän oli Little Sparrow’lla Dohan finaalissa viime viikonloppuna, muttei menestynyt pääluokassa. Maanmies Rolf-Göran Bengtsson oli vedossa tuona päivänä ja vei 148 000 euron ykkösrahat Casall Askillaan.
”Ilman All Iniä lähden vääjäämättä putoamaan rankingissa, ja GCT-kutsut loppuvat siihen”, hän toteaa. ”Top-30:ssä pysyminen on jatkuvaa taistelua.”
Jotkut kovan tason kenttäratsastajat vaihtavat esteratsastukseen. Sen verran erilaisista lajeista on kyse, että vaihdos ei vaikuta olevan helppo. Esimerkiksi Piia Pantsu ja Mark Todd ovat vaihtaneet lajia. He olivat kumpikin kansainvälisen mestaruustason ykkösnimiä kenttäkilpailijoina, mutta esteratsastuksessa he ovat joutuneet tyytymään tasoon mestaruuskisojen alapuolella. Mark Todd vaihtoi sittemmin takaisin kenttäratsastukseen ja palasi niin tehdessään olympiatasolle.
Fredricson on onnistunut hyppäyksessä. Toisaalta, kun hänen uraansa katselee taaksepäin, huomaa, että hän on vaaninut aivan kansainvälisen kärjen tuntumassa kohta jo kolme vuosikymmentä.
Hevosperheen poikana oli selvää, että Peder Fredricsonista tulee ammattiratsastaja. Isä, eläinlääkäri Ingvar Fredricson oli Flyingen siittolanjohtaja ja veli Jens ratsastaa myös. Jens Fredricson on Pederiä neljä vuotta vanhempi. Hän työskentelee Strömsholman ratsastuskoulun tallimestarina ja tekee myös kansainvälistä uraa.
Peder Fredricsonin kenttäura lähti hyvin liikkeelle. 17-vuotiaana juniorina hän voitti henkilökohtaisen kultamitalin Lausannen EM-kisoissa vuonna 1989 ja hopean Ruotsille. Ura jatkui nousujohteisena. Kolme vuotta myöhemmin vuonna 1992 Fredricson kisasi juniorihevosellaan Hilly Tripillä jo Barcelonan olympialaisissa ja oli loppupisteissä 14. Australian Matt Ryan voitti. Viimeinen iso startti kenttäsatulassa oli DenHaagin MM-kisoissa hevosella Down Under. Tuolloin Fredricson oli 13, Vaugh Jefferis voitti ja Piia Pantsu oli Cynalla viides.
Vuosituhannen vaihteessa Fredricson vaihtoi lajia. Uutta suuntaa piti hakea muutama vuosi. Kansainvälisesti hän pulpahti pintaan vuonna 2004. Ateenan olympialaisissa hän oli tuona vuonna hevosella Magic Bengtsson henkilökohtainen neljäs ja Ruotsin joukkueessa hopealla. Rodrigo Pessoa voitti kullan Baloubet du Rouet’lla. Vuotta myöhemmin Fredricsonin hevonen oli saanut nimeensä etuliitteen H&M, ja tämä oli yksi loppuelämän uran merkittävimmistä asioista. Näin Fredricson itse näkee.
Fredricson paljastaa vaihtaneensa lajia osittain pakosta. Pakko ei tullut ratsastusonnettomuuden muodossa. Hän ei myöskään alkanut pelätä. 14 vuotta sitten Fredricson empi kahden lajin välillä muuten vain, ja teki molempia. Esteratsastajana hän oli ”kansallisella pikkutasolla”, kun sponsorisopimus H&M-vaatejätin kanssa oli yhtäkkiä tarjolla. Malin Baryardia tukeva yritys halusi riveihinsä myös yhden miesratsastajan. Kenttäkilpailu ei tullut H&M:lle lajina kysymykseen.
”Se ei lopulta oikein sopinut yrityksen arvoihin. Tajusin myös, että jos haluan päästä samalle tasolle Malinin kanssa esteratsastajana, minun on keskityttävä yhteen lajiin aivan täysillä.”
Fredricson ei ole kaivannut kenttäratsastusta.
”Okei, ehkä olen jollain lailla jäänyt jopa kaipaamaan täysiverisiä hevosia.”
Laji oli rakas, sen hän myöntää myös. Fredricson arvelee, että kenttäratsastuksesta on ollut hänelle hyötyä. Fredricsonilla ja Mark Toddilla on muitakin yhtymäkohtia. Fredricson vietti 1990-luvulla kaksi vuotta Toddilla Iso-Britanniassa. Hevosen sielunelämän ymmärtäjänä Todd on hänen esikuvansa.
”Fantastinen ratsastaja ja hevosmies. Koko minun systeemini perustuu aika pitkälle häneltä oppimaani. Aika, jonka hänen tallissaan vietin, on määrännyt suunnan uralleni.”