Toukokuun Kuukauden hevoseksi yltämiseen vaadittiin kaksi upeaa juoksua. Jälkimmäisessä hevonen juoksi raastavassa tempossa johtavan rinnalla ja hyvästeli vastustajansa viimeisessä kaarteessa. Voittoaika 12,0a syntyi täydellä matkalla ja uran kuudennessa startissa!
Sinä, kunnioitettu lukijamme, olet ehkä hieman ymmälläsi jutun intron tuosta yläpuolelta luettuasi. Kaivelet muistilokeroitasi, mutta sieltä ei tunnu löytyvän apua; eihän tuollaista hevosta Suomen kamaralla olekaan. Vaan onpa kuitenkin, se löytyy Ahvenanmaalta, Jomalan Gottbyn kylästä.
Maarianhaminasta varttitunnin matkan päässä on Robert ja Pia Ekströmin tila ja heidän kotikasvattinsa Jeppas Maxi on takuulla tämän hetken puhutuin suomalaishevonen Ruotsissa. Ravi-Ruotsi sovittaa jo satuhevosen manttelia viisivuotiaan ruunan päälle.
Eikä syyttä, viimeistään tuo Gävlen startti, jossa Jeppas Maxi teki 75-debyyttinsä, sai paatuneimmaltakin raviharrastajalta vähintäänkin kulmakarvat koholleen.
”Aika on fantastinen, mutta siihen ei pidä tuijottaa liikaa”, Robert Ekström toppuuttelee. ”Rahan mukana se nousee sarjoissaan ja niissä on yhä kovempia ja rutinoidumpia hevosia vastassa.”
”Tottakai sellainen juoksu ja tulos johtavan rinnalta herättää kunnioitusta ja hieman yllättikin, mutta hevonen oli jo edellisellä kerralla Solvallassa hyvä.”
Tuo toukokuun alun Solvallan startti noudatti tulevan Gävlen juoksun kaavaa, johtavan rinnalla reippaassa tempossa ja siitä eleettä ylivoimavoittoon. Silloin loppuaika oli 13,3ake.
Gävlessä lämmitys ei vielä luvannut mitä tuleman piti. Jeppas Maxin ravi rulli ja vakio-ohjastaja Torbjörn Jansson oli jo huolestunut.
”Rata oli alkuraveista todella kova”, Ekströn moittii. ”Gävlen treenari Erik Lindegren otti radanhoitohenkilökuntaan yhteyttä monen treenarin puolesta, joiden mielestä se oli hevosille aivan liian kova.”
”Rataa sitten paranneltiin ja se oli sen jälkeen aivan erilainen. Maxille laitettiin Torbjörnin ehdotuksesta putsit eteen, mutta en usko, että se lopulta olisi niitä pehmeämmällä radalla tarvinnutkaan.”
Timo Nurmoksen valmentama ja omistama Coldtown oli voittamattomana pelattu suosikiksi ja juoksi Jorma Kontion ohjastama keulassa.
”Torbjörn oli ajanut itsekin Coldtownilla ja piti sitä todella hyvänä hevosena. Ja sitähän se olikin, tämä oli vain parempi.”
Robert Ekström nauraa päälle, mutta ei silti selvästikään puhu varsinaista leikkiä. Ekströmillä on sopiva yhdistelmä realismia ja tervettä itsetuntoa.
”Stefan Melander on hieman korkealentoinen ja hän sanoi, että esitys oli maailmanluokkaa”, Ekström hymähtää. ”Hyvältä ne sanat kieltämättä kuitenkin tuntuivat.”
Niin komeaa kuin tuo Jeppas Maxin menestyskulku nyt on ollutkin, ei se ole tipahtanut lahjaksi taivaalta. Se on vaatinut taustavoimilta työtä, pitkäjänteisyyttä ja vankkumatonta uskoa.
”Alkuperäisenä tarkoituksena oli myydä Maxi ja se olikin sitten Kriterium-huutokaupassa”, Robert Ekström kertoo. ”Ajatus oli, että saisimme varsarahan hinnan siitä, mutta se nousi vain 110 000 kruunuun. Huutaja tuli vielä tallille ja nosti tarjousta 10 000 kruunulla, mutta sanoimme ei kiitos.”
Stig H. Johanssonille komea Varennen poika oli kuitenkin jäänyt huutokaupasta takaraivoon ja hän soitti keväällä Ekströmille.
”Hänellä oli sille mahdolliset ostajat Norjasta ja sovittiin, että Maxi menee sinne Johanssonille ja hän katsoo hetken aikaa, onko se oikea hevonen. Se oli siellä viisi viikkoa.”
”Johansson kyllä tykkäsi, että kyseessä on hyvä hevonen, mutta pari päivää ennen kuin norjalaisten piti tulla katsomaan sitä, se alkoi ontua. Johanssonin ei auttanut muu kuin soittaa norjalaisille, että eivät tulekaan ja me haimme hevosen kotiin.”
Jeppas Maxin oikea etuvuohinen oli kipeytynyt ja se hoidettiin Mälaren Hästklinikilla (jossa nykyään eläinlääkärinä työskentelee myös Pian ja Robertin tytär Elisabet Fellman).
”Ajelin sitten sitä ja syksyn maatalouskiireiden takia vein sen lyhyeksi aikaa Torbjörnille. Hän ajoi sillä opetuslähdön, mutta taas hevonen kipeytyi etupäästään.”
Jälleen sama kuvio toistui, hevonen klinikan kautta kotiin. Robert treenasi uskolla hevosta, mutta oikeaa säveltä ei löytynyt vielä koko seuraavana vuonnakaan. Kolmevuotiskautensa Jeppas Maxi käytti vain kotimaisemissa valmentautumiseen.
”Se ei vaan tuntunut hyvältä. Olin silti hyvilläni, etten ollut myynyt sitä. Kasvattajalle on tärkeää, että ostaja on tyytyväinen. Se tuntui huonolta ja oli parempi, että se oli itsellä.”
”Enkä usko, että se olisi enää edes hengissä, jos se olisi mennyt ammattivalmentajalle. Siellä pitäminen maksaa paljon ja tuloksia pitäisi tulla nopeammin, kuin mitä tämä on vaatinut aikaa. On eri asia kun meillä on oma tila, omat ruoat ja aikaa odottaa.”
Hukkaan heitettyä aikaa se ei onneksi ollut, sillä kun ori (silloin vielä) lopulta nelivuotiaana heinäkuussa aloitti kilpauransa kotiradalla Maarianhaminassa, se osoitti heti, että jotakin tavallisuudesta poikkeavaa voi olla odotettavissa.
”Torbjörn tuli varta vasten sillä ajamaan ja kun hevonen laukkasi pahasti ensimmäisessä kurvissa, niin ajattelin, että voi pahus. Se kuitenkin voitti vielä 30 metrillä.”
Ensimmäinen ennätys kirjattiin numeroin 15,9aly. Myös seuraava Gävlen startti toi kymmenien metrien voiton, mutta elokuussa Solvallassa hevonen ei ollut parhaimmillaan, vaikka menikin täyden matkan jo 14,7a - sijoitus kolmas.
”Tulos oli ok, mutta ei se silti ollut sataprosenttinen. Se tuntui kotona hyvältä ja vielä lämmityksessä, mutta startissa se oli sellainen vain vähän sinne päin.”
”Siltä oli nyt kipeytynyt toinen etuvuohinen. Se lääkittiin ja samalla hevonen ruunattiin. Se oli hirmu kiltti ori, mutta sen toinen kives oli huomattavasti toista suurempi ja sitä mietittiin, haittaisiko se sitä. Se oli vain spekulointia, mutta joka tapauksessa ainahan ruuna on helpompi pitohevonen kuin ori.”
”Se oli jo oriina niin kiltti, että hieman pelotti, ettei siitä ruunana tulisi ihan Ferdinand Härkää.”
Ferdinand Härkä on härkätaistelusta kertova satuklassikko, jossa Ferdinand-niminen lempeä härkä päättää jättää taistelut sikseen ja keskittyä kukkien haisteluun.
Kuluva vuosi on osoittanut, että Jeppas Maxin taisteluhalut eivät kadonneet kivesten kera. Toinen suuri muutos sille tuli kengitykseen, kun ruunaa ruvettiin ajamaan PG-kengät jalassa.
PG-kengissä on kavioon naulattava alumiinilaatta, johon kiinnitetään ruuveilla tähden muotoinen jousto-osa. Näin askeleen tuottama paine vaimenee ja kohdistuu laajalle alueelle.
”Kun sillä on ollut ongelmia etuvuohisten ja joskus myös polvien kanssa, niin olen ajatellut, että nämä kengät säästävät vähän niveliä. Treenissä sillä on paksummat pohjat ja starttiin vaihdetaan kevyemmät ja ohuemmat. Tänä vuonna hevosta ei ole tarvinnut lääkitä.”
Neljä starttia ja neljä voittoa on kauden saldo. Kun Hevosurheilu vierailee Jeppas Gårdissa, on tuleva Östersundin 75-lähtö kahden päivän päässä. Ruotsin Tv4:n Vinnaren kuvausryhmä oli juuri poistunut paikalta.
”Maxi on aika julkkis”, Pia Ekström nauraa. ”Ensin televisio, sitten lehdistö.”
Ruuna on energinen, tiukassa kilpailulihassa oleva, pitkäjalkainen ja 167 senttiä säkäkorkea pakkaus. Se on juuri kuvattu Vinnareen treeneissä, mutta virtaa on jäänyt vielä varastoon.
Rakennekuvan ottaminen vaatii kärsivällisyyttä, kun Maxi kimpoaa suuntaan jos toiseenkin. Robert kertoo, että energisyydestään huolimatta ruuna on tyyni matkantekijä.
”Tälle matkustaminen ei ole mikään ongelma, se on lautallakin hyvin rauhallinen, kuin karsinassa olisi”, hän korostaa.
Taitoa matkustamiseen vaaditaankin, sillä ensin on aina edessä pari tuntia lautalla ja sitten on tarjolla enemmän tai vähemmän maantietä trailerin kyydissä. Östersundiin sitä on enemmän.
”Lauttarannasta on vielä kuuden – seitsemän tunnin matka. Olen sopinut Jan-Olov Perssonin kanssa, että pysähdymme Hudiksvallissa – se on aika tarkkaan puolivälissä – tunniksi tai pariksi ja Maxi pääsee tarhaan.”
Gävlen startin jälkeen Jeppas Maxi oli viime lauantaina Östersundissa luonnollisesti 75-pelin suursuosikki ja Robert toivoi vielä torstaina, että se näkyisi myös kilpakumppanien ajolinjoissa.
”Ei se ole kivaa joka kerta ajaa kuolemanpaikalta. Ehkä se on saanut nyt hieman arvostusta ja voisi ajatella, että se jopa päästettäisiin keulaan.”
Toive ei todellakaan toteutunut. Takarivistä startannutta ruunaa ei päästetty suosiolla edes johtavan rinnalle, sen piti taivaltaa pitkään kolmatta ottaakseen kuolemanpaikan väkisin.
Lopputulokseen tämä ei vaikuttanut mitenkään, Jeppas Maxi katosi muilta jälleen maalisuoralla.
Jeppas Gårdin väellä on monta rautaa tulessa, eikä raviurheilu suinkaan ole sen varsinainen leipälaji, vaan maatalous. Todennäköisesti suurin osa teistä lukijoista on nauttinut tilan antimista jossakin muodossa. Heidän kasvattamansa sipulit kattavat viisi prosenttia Suomen markkinoista, parsan suhteellinen osuus on vielä paljon suurempi ja moni Taffel-perunalastupussiin tarttunut on päässyt nauttimaan Ekströmien perunapeltojen annista.
”Tuotamme myös ruokaperunaa ja heinää. Lisäksi meillä on pieni mökkikylä, jossa on neljä vuokrattavaa mökkiä ja yksi omaan käyttöömme. Keväisin ja syksyisin käy paljon kalastajia, kesällä perheitä. Täällä on hyvät kalavedet, suurin lohi tänä keväänä on ollut 19 kiloa.”
Tila on ollut Ekströmien suvulla vuodesta 1702 lähtien. Pia on kotoisin Tukholmasta, eikä pariskunnasta kumpikaan hallitse suomea juuri sanoja peruna ja sipuli enempää. Ravihevosharrastajiksi he päätyivät sattumalta tytär Elisabetille ostetun ratsuhevosen kautta.
”Minulla ei ole taustaa hevoshommiin”, Robert paljastaa. ”En ollut koskaan kiinnostunut niistä, olin innostunut vain autoista ja moottoreista.”
”Kun meille tuli tyttären ratsu, rupesi yksi kylän mies pyörähtämään usein tässä pihassa ja puhui joka kerta, että kyllä teidän pitäisi ostaa kaveri tuolle hevosellenne, se on niin yksinäinen. Katsos hevonen on laumaeläin, hän aina sanoi ja jatkoi, että tule katsomaan minun kaksivuotiastani.”
”Lopulta menin ja itse asiassa koeajoinkin sen, vaikka en ollut ajanut koskaan hevosta – ellei nyt sitä lasketa, että meillä oli tässä vanha työhevonen kun olin polvenkorkuinen ja sen ohjaksia joskus pitelin. Se ajaminenhan olikin kivaa, siinä oli vauhdin tuntua.”
Clash Tibosta lyötiin kättä päälle ja sillä tiellä Ekströmit ovat. Ruunasta kehittyi tuiki tavallinen hevonen 17-ennätyksellään.
”Se oli opetteluhevonen, jostakin piti aloittaa.”
Ensimmäistä suurempaa menestystä toi Useful Hornline, vuonna 2003 syntynyt tamma, joka löytyy edelleen tilalta siitostammana. Se oli jo kaksivuotiaana erinomainen ja teki mm. ikäistensä Gävlen rataennätyksen.
Kolmevuotiaana tamma voitti esimerkiksi Guldstoetin 350 000 kruunua. Se selviytyi myös E3-kilpailun molempiin tammafinaaleihin. Täyden matkan kisaan se meni karsintavoittajana ja finaalin suosikkina.
”Se kuumeni. Jim Frick ajoi sillä ja kertoi, että kun Jorma Kontio huomasi tamman käyvän kierroksilla, niin hän rupesi viheltämään siinä rinnalla ja Useful kuumeni ja kuumeni lisää ja pullasi itsensä väsyksiin. Kontio voitti Vala Bokolla ja Useful oli kuudes.”
”Sitten lähdön jälkeen oli Jimin vuoro käydä aika kuumana, saakelin huijari, hän manasi.”
Useful Hornlinen lupaava ura katkesi virukseen.
”Se parani siitä, mutta ei ollut koskaan enää hyvä. Muutama startti ajettiin vielä, mutta ei se ollut enää sama hevonen ja se siemennettiin.”
Useful Hornlinen voittosumma jäi karvan alle miljoona kruunua, mutta rajan ylittämisessä onnistui oma kasvatti Jeppas Hugo 11,8a. Monet muistavat ruunan ennen kaikkea viime elokuulta, kun Jean Pierre Dubois ajoi sen Legends-ohjastajakilpailun voittoon.
Kahdeksanvuotias Hugo joutui juuri hankosidevamman takia telakalle.
”Tämä kausi on ainakin ohi. Kovasti sen vielä kilpailuihin tekee mieli, kun teimme Gävleen lähtöä, juoksi Hugo tarhassa katsomaan, että mihin hittoon aiotte lähteä ilman minua.”
Maxi on nyt Robertin ainoa treenattava. Hänellä on tilallaan tuhannen metrin rata ja suora, jolla voi ajaa 600 - 650 metrin vetoja.
Kilpatoiminnan rinnalla Jeppasissa kasvatetaan neljän tamman voimin uusia menestyjiä.
”Minä hoidan treenipuolen, mutta Pia hoitaa kyllä muuten hevosia ja tallia. Hän on hyvin paneutunut kasvatuspuoleen, tutkii verilinjoja ja kuinka ne käyvät yhteen. Hän on hyvin kiinnostunut niistä.”
Jotakin kasvatustoiminnan vakavuudesta kertoo tämän vuoden käytettävät oriit: Andover Hall, Maharajah ja Pastor Stephen. Jossakin kuitenkin kulkee raja.
”Cantab Hallia ajattelin ja soitin pontevana Peter Björnssonille Alebäckiin, että haluan varata. Peter sanoi, että se käy hyvin, mutta tiedäthän, että sen varsamaksu on 25 000 dollaria. Minulla oli ollut käsitys, että se on 10 000 dollaria halvempi ja sanoin Peterille, että nyt täytyy vielä miettiä.”
”Suunnitelma muuttui ja vaihdoin Cantab Hallin poikaan Pastor Stepheniin.”
Tulevaisuuteen Ektsrömit suhtautuvat innostuneen odottavalla kannalla. Kasvatteja on nimitreenareilla, kuten Roger Walmann, Fredrik P. Larsson ja Reijo Liljendahl.
”On jännittävää nähdä niiden kehittyminen tällaisilla treenareilla.”
Jeppas Maxista taas voi odottaa lähes mitä vaan.
”Kaikki mitä nyt on saatu, on kuitenkin jo aivan upeaa. On ollut hienoa, kuinka meidät on huomioitu. Esimerkiksi vanha yhteistyökumppani Jim Frick elää täysillä mukana. Hän soitti heti Gävlen startin jälkeenkin, että nyt teillä on oikea kanuuna.”
Kun Maxi ei varsana lähtenyt maailmalle, uskoo Robert, ettei se tee sitä jatkossakaan.
”Olen saanut aika koviakin tarjouksia, mutta sitä ei ole ajateltu nyt myydä. Tietysti jossakin kohtaa kulkee raja, mutta kun ei juuri nyt ole sellaista rahan tarvetta ja kuten tavataan sanoa, monella on rahaa, mutta monella ei ole tällaista hevosta. Toisaalta sanotaan, että raha ei rupea ontumaan ja tottahan sekin on.”
”Hevoshommissa ei voi suunnitella liikaa. Bergsåkerin 75-finaaliin tähdätään, mutta sitten katsotaan siitä eteenpäin tilanteen mukaan.”
”Onhan meillä yksi unelma”, heittää Pia väliin ja ennen kuin ehtii jatkaa, katkaisee Robert, että ”niin, no se on vain unelma.”
Pienen puristuksen jälkeen hän kertoo unelmansa.
”Jos viisivuotiaiden Jubileumspokaleniin päästäisiin yrittämään”, hän paljastaa, mutta varmuudeksi jatkaa vielä nopeasti: ”Se on kuitenkin vain unelma.”
Unelmilla on kuitenkin sellainenkin puoli, että ne voivat toteutua ja Jeppas Maxi voi toteuttaa sympaattisille taustajoukoilleen vielä tuota paljon ylenpalttisempia unelmia.