Lapsille ja nuorille suunnattu ravikoulu aloittaa toimintansa syyskuun alussa Tornion tallialueella sijaitsevassa ratatallissa.
Yrittäjä Emilia Pätsi on makustellut asiaa jo hyvän tovin.
”Olen Mehiläinen Länsi-Pohjan synnytyssalissa kätilönä, mutta joulukuun loppuun mennessä toiminta ajetaan alas. Ajattelin sitten tarjota tällaista mahdollisuutta yli 6-vuotiaille raviponeista innostuneille lapsille”, Pätsi taustoittaa.
”Tarkoitus on aloitella pienimuotoisesti, ja toimintaa on aluksi räätälöidysti keskiviikosta lauantaihin. Avoimien ovien päivänä voi käydä tutustumassa tiloihin, ja kenties jo varata paikkoja tuleville kursseille.”
Kursseilla on tarkoitus opetella raviponien hoitoa ja ajamista, eli ihan perusasioita.
"Tavoitteeni on, että ravikoulun alkaessa tässä olisi käytössä neljä ponia toiminnan pyörittämistä varten.”
Pätsin toiveena on saada tulevaisuudessa myös virallinen Suomen Hippoksen hyväksyntä.
”Ilman muuta sitä lähdetään hakemaan. Olen jo käynyt keskusteluja asiasta Johanna Pökän kanssa.”
Vastaanotto on alustavan otannan perusteella varsin positiivinen.
”Toivottavasti kiinnostusta riittää. Vaikka toiminta painottuu raviurheiluun ja ajamiseen, niin kyselyjä on tullut aika paljon erityisesti talutusratsastukseen liittyen, joten sekin tuntuisi olevan ihmisten huulilla. Koitetaan tarjota jokaiselle jotakin, ja kurssien lisäksi on mahdollisuus suorittaa myös yksityisiä ajotunteja.”
Ravikoulutoiminnan lisäksi Pätsillä on tarjolla myös täyshoitopaikkoja.
”Tässä on kaikkineen 16 karsinaa, joten ponien lisäksi tilaa on kyllä useammalle hevosellekin”, Pätsi vinkkaa.