Lauantaina juostaan Kavioliiga Grand Prix kylmäverisille sekä lämminverisille. Ideasysteemin varmavalinnat Effronte Photo ja Knows Best ovat kumpikin matkalla avoimiin tehtäviin, mutta pääsevät tällä kertaa loistamaan jo ennen päälähtöjä.
Effronte Photo toimi tukipilarina jo Kouvolassa. Sama meininki jatkuu, sillä hevonen voi taas päästä sujuvasti kärkipaikalle tai vähintään keulan rinnalle. Molemmista juoksupaikoista Effronte Photo pystyy niittaamaan ykköseksi.
Knows Best on vielä aavistuksen todennäköisempi keulahevonen. Sen pahin vastustaja Anything For You palaa tauolta kengät jalassa radoille, joten siltä valmentaja Risto Airaksinen ei odota ihan samanlaista suoritusta kuin viimeksi Solvallan V75-finaaleissa. Toki hevonen pystyy kanuunakiriin, mutta Knows Best on keulasta merkittävästi todennäköisempi voittaja.
Vixus on kylmäveristen Kavioliiga GP:ssä keulasta lähellä. Hevosen pelikannatus kuitenkin nousee kaiken aikaa, ja ihan tarkkaa tietoa oriin vireestä ei ole. Lämminveristen vastaavassa lähdössä Big Headache on upea rasti!