Vauhtis hurmasi Valkeala-ajossa marraskuun 23. päivä. Kuva: Jari Heikkinen
Kotimaan ravit

Hevosurheilun Toto75-ideavihje Oulu: Suosikkivarmojen rinnalle hyviä nostoja

Lauri Jääskeläinen

Mc Lee otti viimeksi kierros juotuna raivokkaan laukan juuri, kun se oli parantamassa vauhdilla asemiaan kolmatta rataa pitkin. Hevonen näytti vain kompuroivan, ja painetta oli sitten niin kovasti, ettei Tuukka Varis saanut laukkaa pois. Mc Lee teki edellisessä startissaan oikein jämerän kirin ulkoradoille, joten vire on kohdillaan.

Tänään on kaikki ainekset ylivauhtiselle juoksulle, jolloin Mc Lee pystyy rankaisemaan kirihetkellä. Selkäjuoksu sopii, ja Elenors Magic on monen muun hevosen tavoin virtavaa sorttia, joten Santtu Raitalan taktinen osaaminen voi nousta arvoon arvaamattomaan matkan edetessä. Mc Lee on paljon pelattu, kuten sen kuuluukin.

Vauhtis on toinen tukipilari herkullisessa kylmäveriryhmässä. Ilmassa onkin maaottelun makua, kun Ari Potter astuu etunenässä vastaan. Suomenhevonen on kuitenkin vahvoilla, sillä Vauhtis on tällä hetkellä yksi lahjakkaimmista nuorista hevosista, joita radoilla on nähty. Se on ravivarma, erittäin nopea ja jopa vielä kyvykkäämpi kuin mitä Seppo Suuronen on kommenteissaan antanut ymmärtää. Vauhtis avaa kovaa, joten hienon Valkeala-ajon soolon jälkeen sen koko matkan johto ei saa yllättää ketään.

Kierros tarjoaa muutamia hyviä nostoja. Sahara Maniac pystyy terävänä johtamaan alusta loppuun. Tähtitie on lempimatkallaan, jonka lisäksi Oulun jäädytetty napakka kaviorura sopii sille loistavasti. Like Di Serafino oli viimeksi kirissä iso pettymys, mutta sillä on huippupäivänään rahkeita paljon parempaan. No Limit Royalty jatkaa superkunnossa, sillä se kiri viimeksi 09,6/400. Jos se sattuu saamaan hyvän selkäjuoksun ulkoradalta ja Selmer I.H. joutuu ylitöihin, niin kaikki on kirissä mahdollista.

Tästä kupongille

Hevosurheilun Toto75-ideasysteemi Oulu

Toto75-1: 16, 3, 15 (13, 9)

Toto75-2: 3, 1, 8, 7, 5 (9, 6)

Toto75-3: 6 Mc Lee (5, 2)

Toto75-4: 7 Vauhtis (2, 5)

Toto75-5: 1, 11, 7, 4, 6, 9 (10, 3)

Toto75-6: 3, 1 (2, 7)

Toto75-7: 1, 2, 8 (9, 7)

3 x 5 x 1 x 1 x 6 x 2 x 3 = 540 riviä – 27,00 euroa 0,05 euron peruspanoksella

Valmentajakommentit Mobiilihepasta

Lähtö 10

Aki Kauppinen: Call It Haydenin (5) viime startti täysi pettymys, raviongelmia. Kengitysmuutosta tehty. Harjoitusten perusteella kaikki ok. Pitäisi porukan mukana pysyä. Ravilla maaliin tavoite pitkämatkalaiselle.

Lähtö 11

Reima Kuisla: Super Schisselillä (7) ei ole nyt jenkkikärryjä.