William Way ja Tuukka Varis hakevat finaalipaikkaa Derbystä.  Kuva: Anu Leppänen
Kotimaan ravit

Toto65-ennakko: Wiliam Way tähyää finaaliin kuninkaan kengillä – ”Eiköhän niillä rupea pärjäämään”

Niko Haaranen

Tuukka Variksen ohjastama Wiliam Way oli arvokassa kovin onnekas, sillä kovaan avaukseen kykenevä nelivuotias sai kakkosradan.

”Eiköhän siitä keulaan täydy mennä ja lasketella karkuun”, Jari Äikäs lataa.

Äikäs jatkaa kuitenkin huomauttamalla, että ohjastaja Tuukka Varis saa tehdä taktiset ratkaisut mielensä mukaan.

Wiliam Way voitti toissa starttinsa Teivossa murskatyyliin juurikin keulapaikalta suoraan sairaustauolta. Viimeksi Seinäjoella se jäi Kasvattajakruunun alkuerässä viidenneksi.

”Seinäjoen startin aikaan oli kauhea helle. Kopin lattia oli raveihin mennessä jo ihan märkä, kun se oli hikoillut. Tuntui, ettei se saanut startissa itsestään parhaiten irti, vaikkei huonokaan ollut. Ihan hyvin se lähti etenemään, kun pääsi lopussa ulos kääntämään.”

Äikkään mukaan Wiliam Wayn kunnonajoitus on tainnut osua napakymppiin.

”Tähän on tähdätty, että kuntopiikki olisi kohdillaan. Tällaisella harrastajalla ei ole sellaista näppituntumaa kuin noilla ammattimiehillä, mutta kyllä se varmaan elämänsä kunnossa on”

Anneli, Sointu ja Susanna Äikkään omistama Wiliam Way suuntaa karsintaurakkaansa haastajan roolissa. Jari Äikäs tiedostaa vastuksen laadukkuuden.

Koivusella (Harri) on kova hevonen (Crepe Match), ja on siinä monta muutakin kovaa mukana. Ei auta aliarvioida vastustajia, ja nöyränä täytyy lähteä matkaan.”

Siiri ja Senni Mäkisen kasvattamalle Wiliam Waylle ei tehdä treenarin mukaan varustevirityksiä, mutta kengitykseen tulee viilausta arvovaltaiselta tasolta.

Laineen Petri lupasi laittaa hevoselle Parvelan Retun kengät alle. Eiköhän se niillä rupea pärjäämään”, Äikäs nauraa.

Derby-karsinnat ravataan lähdöissä 4-9. Jokaisesta karsinnasta finaaliin pääsee voittaja ja toiseksi tullut. Wiliam Way kilpailee Toto65-kierroksen käynnistävässä ensimmäisessä karsintakoitoksessa.