Sisaruksien raviharrastus on tullut verenperintönä, sillä trion isä Isaskar Jalonen oli jo intohimoinen hevosmies. Kankkonummen radalla Perniössä on ajettu Isaskar Jalosen muistoajoa, johon jälkikasvu on osallistunut. Lauantaina kisataan Forssan Kuninkuusraviareenalla, ja Harri Jalosen valmentama Villi Viekkaus pääsi mukaan suomenhevosten Pilvenmäki Special -finaaliin.
Jalosen perhe kisaa pääasiassa omilla kasvateillaan, mutta Villi Viekkaus on Miina Laukkasen kasvattama kuusivuotias ruuna. Sen ura on alkanut upeasti, sillä 25 starttia on sujunut totosaldolla 8-5-1. Lauantaina lupaus ottelee 10 000 euron jättipotista.
"Villi Viekkaus ottaa kilpailut sen verran tosissaan, että palautumiselle pitää antaa aikaa. Ruunaa on tarkoituksella kilpailutettu harvakseltaan. Edellisen startin jälkeen hevonen on saanut olla laitumella, mutta finaaaliin olemme päässeet valmistautumaan ilman vastoinkäymisiä. Uskonkin, että lauantaina nähdään samanlainen suoritus kuin aikaisemminkin", Harri Jalonen kommentoi.
Tiistaina ruuna viimeisteltiin lauantaina Pilvenmäki Special -finaalia varten.
"Ennusteiden mukaan mentiin ja odottelin poutasäätä, mutta sitten kesken harjoituksen taivas repesi. Mies ja hevonen olivat niin märkiä kuin vain on mahdollista, kun vesi virtasi solkenaan. Hevosessa ei ollut mitään moittimista, mutta tuli vähän erilaiset viimeistelyt kuin oli tarkoitus", Jalonen nauraa.
Lähtösuoran onnistuminen ratkaisee paljon, sillä tasokkaassa lähdössä joutuu ottamaan hieman riskejäkin.
"Finaaliin valitsimme takamatkalta juoksuradan, joka voisi auttaa hevosen hieman paremmin matkaan. Se antaa alussa tasoitusta muille, ja on ollut vähän peitsiin taipuvainen. Täytyy vain toivoa, että Villi Viekkaus pääsisi vähän jouhevammin liikkeelle. Lähtötouhu on se hevosen heikko kohta. Muuten se on todella nöyrä tekemään töitä, eikä sitä tarvitse sen kummemmin patistella"
Harri Jalosen pari vuotta nuorempi velipoika Juha Jalonen ajaa finaalilähdön. Harrilla on C-lisenssi, ja se kortti ei riitä 10000 euron ykköspalkinnolla juostavaan kisaan. Taina-sisko on veljesten tavoin hurahtanut jo pienenä tyttönä raviurheiluun, ja sisarukset tsemppaavat toisiaan kilparadoilla.
"Juhan kanssa ajamme paljon treenejä hevosilla yhdessä", Harri vahvistaa. "On erityisen hienoa, että sisarukset ovat mukana harrastamassa lajia, en tämä pelkästään yksin tehdessä olisi samalla tavalla mielekästä. Menestyksen hetkellä on hieno fiilis, kun pääsee iloitsemaan yhdessä."
Villi Viekkaus juoksee Forssan Kavioliiga-ravien lähdössä 11, joka on Toto75-pelin kuudes kohde