Sublime Soa puristi lokakuussa Kouvolassa johtavan rinnalta ykköseksi. Kuva: Anu Leppänen
Kotimaan ravit

Toto75-ennakko Kuopio: Tuoko Sublime Soa valmentajalleen syntymäpäivälahjan?

Vuoden viimeisissä Toto75-raveissa kamppaillaan divisioonafinaalien voitoista.

Veeti Suomalainen

Matti Lampinen viettää sunnuntaina 31. joulukuuta 58-vuotissyntämäpäiviään. Lauantaina hänen valmentamalla ja osaomistamalla Sublime Soalla on mahdollisuus tuoda miehelle mitä mainioin syntymäpäivälahja, kun hevonen tavoittelee Kuopiossa yhtenä suosikeista enintään 15 000 euroa tienanneiden lämminveristen nousijadivisioonafinaalin voittoa.

”Olisihan se ihan mahtava onnistuminen”, Lampinen toteaa, mutta sanoo heti perään heidän tavoitteidensa olevan matalat lähdön ollessa kova ja tasainen.

”Sijoitus kuuden porukassa tyydyttää. Siitä ylöspäin kaikki on plussaa.”

Valmistautumisesta menestyksen ei ainakaan pitäisi jäädä kiinni. Viimeistelystartti Kouvolassa Sublime Soalla päättyi helppoon voittoon ja tuon jälkeen asiat ovat edenneet suunnitellusti. Kuopiossa hevonen kiihdyttää matkaan radalta yksi.

”Onneksi Kuopiossa on ihan hyvä kiihdyttää sisäradalta, mutta Jukka (Torvinen) saa täysin vapaat kädet taktiikan suhteen. Tämä hevonen on kuitenkin siitä hyvä, että sillä pystyy ajamaan lähdön oikeastaan miltä paikalta tahansa. Se ei ole nökönuuka juoksupaikan suhteen.”

Kouvolassa hevonen kilpaili ensimmäistä kertaa vedettävät puolilaput päässään, mutta ne jäivät tuolla kertaa vetämättä. Kuopiossa on tarkoitus jatkaa samalla varustuksella.

”Aiemmin sillä oli kiinteät kokolaput, joilla hevonen oli turhan virtava. Vaihdettiin ne vedettäviin kokolappuihin, mutta niillä hevonen ei nähnyt kunnolla vastata kaverille. Nyt sitten on vedettävät puolilaput”, Lampinen selvittää.

Sublime Soa kilpaili aikaisemmin Gudmund Haugstadin sekä Marko Majaniemen valmennuksesta, kunnes toukokuun lopussa siirtyi Lampisen talliin. Sieltä 5-vuotias norjalaissyntyinen tamma on löytänyt voittoisan vireen, kun loppuvuoden aikana ykkössija on tullut peräti neljä.

”Alkuun hevosta vähän huollettiin ja totutettiin meidän systeemeihimme. Sitten vain on annettu hyvää ruokaa ja sopivasti liikuntaa, joten ei nykykunnon taustalla mitään sen ihmeellisempää ole. Erityisesti ravipaikalla hevonen on rauhoittunut aiemmasta elämästään. Jukkakin vasta kehui hevosen menneen viime aikoina parempaan suuntaan”, Lampinen kertoo.

Sublime Soa juoksee Kuopion Toto75-pelin kolmannessa kohteessa lähdössä 7. Toto75-pelissä on jaossa jackpot-rahaa 70 000 euroa.