Tänä kesänä ensimmäistä kertaa kuninkuuskilpailuun mielivä Virin Urho sai pikkupaussilta startin alle Oulussa, missä se kierteli alkuhypyn jälkeen valtaosan matkasta väsymättömästi 3. rataa pitkin. Johtaneen Vappuäijän kiristettyä tahtia tuntuvasti, Virin Urho laukkasi sen tuntumasta loppukaarteessa todennäköisen kakkossijan. Ori kuitenkin osoitti vireensä olevan kohdallaan lauantain 4200 metrin urakkaan, joka on ollut sen alkukauden päätähtäimenä. Ylipitkät matkat ovat kovafysiikkaiselle hevoselle mieleen, sillä parin ratakierroksen kisoissa se jää nopeilla keleillä rajallisten vauhtivarojensa takia usein muiden armoille.
Virin Urho on jäänyt peliprosenteissa selkeästi Profiilin varjoon, joten voimainkoitos tarjoaa heti alkuun kiinnostavan apuvarman 75-6:n Truthisouttheren kaveriksi.
Muissa kohteissa kiinnostavimpia yllätyshakuja ovat 75-3:n Brolle F. sekä päätöskohteen Pilvenmäki Specialissa ainoastaan parin prosentin kannatukselle jäänyt John Hoss. Antti Teivaisen kaksikosta Brolle F. sai valmentajansa ajamana startin Kouvolassa, missä se tuli hänniltä voimalla maaliin ja kierroksen 12,8-kyytiä. Nyt ajettava keskipitkä matka on sille plussaa.
Toto-kupongille tästä linkistä
Toto75-1: 5 Virin Urho (4, 8)
Toto75-2: 2, 9, 8, 1 (10, 12)
Toto75-3: 1, 9, 6, 8, 5 (12, 3)
Toto75-4: 3, 4 (1, 9)
Toto75-5: 1, 8 (9, 3)
Toto75-6: 6 Truthisoutthere (9, 12)
Toto75-7: 1, 3, 9, 5, 4, 2, 12 (6, 11)
1 x 4 x 5 x 2 x 2 x 1 x 7 = 560 riviä – 28,00 euroa 0,05 euron peruspanoksella.
Lähtö 1
Jyrki Korhonen: Hetvin Kingille (9) matka käy. Lähtölaukatta pärjää ja voi pärjätä pienellä hypylläkin. Viimeistelyssä kaikki hyvin.
Lähtö 7
Crista Packalén: Kiikku's Giantin (8) jalkoja huollettiin viime startin jälkeen. Teki viimeksi hyvän esityksen ja kotona kaikki ok. Suoritukset on ailahdellut viime aikoina, joten ihan täyttä luottoa ei ole miten tänään suorittaa. Paikka on kehno mutta normaalina pystyy pärjäämään.
Ilona Mäkinen: Eventful Swamp (10) jäi viimeksi alussa liian kauas kärjestä, ja hiljaisen matkavauhdin jälkeen oli mahdotonta pärjätä. Etukengättömyys ei välttämättä sopinut. Nyt kengät jalassa ja jenkeillä. Toivotaan vetäviä selkiä takarivistä.
Lähtö 10
Kari Savolainen: Truthisoutthere (6) on huippukunnossa, kova tulos ja suoritus alla. Matka käy, menestystoiveet on kovat.
Ilona Mäkinen: Dodiilla (9) on huippusuoritukset kahteen viimeiseen. Tuntuisi palautuneen hyvin niistä. Muutoksena takakengät jalassa ja ilman jenkkejä. Pärjäämään lähdetään.
Lähtö 1
Kari Alapekkala: E.L.Lollipop (1) suoritti koelähdön hyvin ja meni kevyesti. Lahjakas tamma, joka pystyy heti menestymään.
Lähtö 10
Kari Alapekkala: M.T.Special Girl (9) on ollut tasainen alkuvuoden starteissa. Tuntuu nyt paremmalta ja pystyy olemaan kolmen joukossa. Ilman etukenkiä.