Onnea Risto! Mitä 75-vuotiaalle kuuluu?
”Tässä sitä ollaan vaan. Menin pari vuotta sitten kesällä kaverin kyydissä Mikkeliin raveihin, kun tytär ajoi siellä montéssa. Nousin autosta, menin istuskelemaan ja putosin siihen. Minut vietiin suoraan Mikkelin sairaalaan, oikealla puolella oli aivoverenvuoto. Toipuminen on sujunut muuten hyvin, mutta vasemmalla puolella käsi ja jalka eivät oikein pelaa. Kipuja ei ole, mutta ei vaan meinaa parantua.”
Missä asustelet?
”Nyt asustelen Kotkassa hoivakodissa, olisinko nyt vuoden ollut täällä. Tämä on oikein hyvä paikka, kun on oma huone ja saa olla omassa rauhassa. Aika käy välillä pitkäksi, mutta raveja katselen joka ilta mielelläni. Jos telkkaria ei olisi, niin hulluksihan sitä tulisi.”
Millainen alku hevosmiesurallasi oli ja mikä siihen johti?
”Velipojan kanssa tingattiin isältä, että pitää hommata hevonen. Isä myöntyi lopulta ostamaan Rita-nimisen tamman naapurista, ja sillä me ruvettiin ajamaan. Isä oli hevosmies, mutta ei niin ravimies. Kilpailut kiinnostivat, mutta hän ei olisi tahtonut ajaa. Mutta aina hän otti mukaansa, kun lähti raveihin, minäkin olen ihan pikkupojasta asti kulkenut matkassa.”
Keiltä hevosihmisiltä otit nuorena oppia? Mikä oli tärkein oppisi?
”Ei minulla ollut oppi-isää. Rupesin vaan treenariksi. Itse olen kyllä ollut sitten oppi-isänä nuoremmille ja siitä olenkin vähän ylpeä. Niin hyvät pojat ollut. (Ari) Moilanen oli ensimmäinen, Vermon tuomari Nirhamon Jarmo oli toinen, Venäläisen Kalle oli mulla pitkän aikaa, Iltasen Roi ja monta muuta, on niitä ollut.”
Miten päädyit treenariksi?
”Ennen hevoshommia minulla oli metsätraktoriyritys, ja ajoin traktorilla puuta. Traktori rupesi loppumaan ja kun voitin kuningatar-tittelin Ilorilla, rupesi Rinta-Jaskarin Ahti soittelemaan treenariksi Lyytikkälään. Laskin, että traktori olisi juuri pitänyt uusia, enkä siihenkään lähtenyt, vaan aloin treenariksi.”
Saavutit ensimmäisen kuninkuusravitittelin Ritan varsalla, tamma Ilorilla (Kouvola 1973). Millainen hevonen se oli?
”Se oli elämäni paras hevonen. Se oli niin hyvätapainen, ehkä paras mitä olen eläessäni vieraillakin ajellut. Koskaan se ei tehnyt mitään väärin. Ja se oli perheen kasvatti, isän hevonen.”
Mitä jäi mieleen niistä vuoden -73 kuninkuusraveista?
”Ilori oli nopeampi kuin oriiden kuninkuuden voittanut Vieteri, se jäi ainakin mieleen.”
Kuinka iso menetys oli, ettei Ilorista saatu varsaa?
”Sitä ei tiedä kukaan. Kymmenen vuotta yritettiin joka kevät. Aina se jäi kantavaksi, mutta tiineys meni kesken. Ala-Huikun Jussi on saman ikäinen kuin minäkin, hän oli silloin lääkärinä. Hän sanoi minulle myöhemmin, että olisi pitänyt yrittää alkionsiirtoa. Mutta niitä ei siihen aikaan vielä hevosilla tehty, lehmille kyllä.”
Ajoit tuhannennen voittosi vuonna -86. Miten tärkeä merkkipaalu se oli?
”Onko siitä jo niin kauan? Siihen aikaan se oli kova merkkipaalu, olinkohan minä vasta kuudes tai seitsemäs, joka sen saavutti.”
Millainen nelinkertainen ravikuningas Patrik oli luonteeltaan ja ajettavuudeltaan?
”Patrik oli erittäin voitontahtoinen, aina se tahtoi voittaa. Oli se riittävän kovaleukainenkin.”
Millaisen tapahtumasarjan kautta sinusta tuli Patrikin hovikuski?
”En oikein tiedä, jossakin juhlissa me oltiin. Olin silloin Lappeenrannassa treenarina ja ajoin Mikkelissä paljon kilpaa. Nuoret ujot miehet Seppo Suuronen ja Juha Kortekallio tulivat kysymään, että ajanko ja vastasin joo. Siitä se lähti.”
Derbyssä nähtiin kohtaaminen Ponseri – Patrik. Mitä siitä on jäänyt mieleen?
”Ponseri ei ollut silloin vielä ikinä hävinnyt muille. Patrik laukkasikin kerran matkalla, mutta silti se jätti Ponserin taakse. Ponseri oli myös helkutin hieno hevonen, mutta juoksupäätä sillä ei samalla lailla ollut. Jos se joutui koville, se antoi periksi. Patrik taas ei ikinä antanut periksi.”
Millaisia hevosenomistajia olivat Patrikin taustajoukot kuskin näkökulmasta?
”110 prosenttisia. He eivät puuttuneet ajamisiin mitään. Kaikki hoitui aina.”
Ajoit yhden kuninkuuden käsi murtuneena (Seinäjoki -89). Mitä silloin sattui?
”Olin lämmittämässä toista hevosta, joka laukkasi. Otin kiinni, ja ohjasta aukesi solki. Minä lensin kyydistä pois ja käsi murtui. No, hevonen otettiin kiinni ja matka jatkui. Eikä se niin kipeältä tuntunut, ajoin siinä yhden lämpöisenkin, ja jäljellä oli enää Patrikin kuninkuuskilvan päätösmatka. Sitten käsi oli jo todella kipeä. Menin pukuhuoneeseen ja kysyin kuskeilta, että kuka lähtee ajamaan Patrikilla. ”Eikö se sulle ole ilmoitettu?”, sanoi Korven Pekka. Minä siihen, että kun käsi on niin kipeä, että en pysty. ”Ei se niin kipeä ole”, vastasi Pekka. Hän haki kylmäsuihketta autosta, ja Hartikaisen Ari löysi jostain kaksi vanerin pätkää, jotka pojat kääri molemmin puolin kättä. Sitten minä pystyin ajamaan. Patrik oli helppo ajaa, kun sen vain sai liikkeelle, kunhan siitä alusta selvisi. Matkalla se ei laukannut kuin yhden kerran ja silloinkin oli selvä syy. Ja kuninkuuden varmistelua se viimeinen matka oli.”
Kuinka lujaa Patrik olisi voinut mennä, jos Seinäjoen vuoden 1989 kuninkuusmaililla olisi ollut tarvis ja vastusta?
”Eihän sitä kukaan tiedä, se oli niin ylivoimainen silloin. Mutta elämänsä kovimman juoksun Patrik minun mielestäni teki Kouvolan kuninkuusraveissa vuonna 1990. Se laukkasi avausmatkalla, ja olimme pikkuisen vajaa kolme sekuntia kokonaisajassa jäljessä johtavaa. Silti voitimme kuninkuuden kahdella ja puolella sekunnilla.”
Pitääkö paikkansa, että olit Anssi Niinisen ja Ponserin ensimmäinen onnittelija Vermon kuninkuusraveissa -92?
”Pitää paikkansa. Me olemme vielä Anssi Niinisen kanssa molemmat samoilta seuduilta kotoisin. Ponseri tuli loppusuoralle voittajan näköisenä ja meni heittämällä ohi. Huusin Niiniselle, että onneksi olkoon ravikuninkaalle.”
Jäikö mieleen tarinaa kohtaamisesta Kaarlo Partasen kanssa? Tunsitko hänet?
”Tunsin kyllä aika hyvin. Sen muistan, että hän puhui aina ja otti porukan haltuunsa.”
Sinut tunnetaan kuskina, joka saa hevoset yrittämään ja voittamaan. Mikä salaisuus käsissäsi on?
”En minä vaan tiedä. Tällaiset koppurat… Hevoset sen ratkaisee. Olen saanut ajaa paljon huippuhevosia.”
Mikä on ollut elämäsi hienoin ravilähtö ja miksi?
”Olen sen ikäinen, että ehdin ajaa suorallakin. Hienoin lähtö oli, kun nuorena poikana ajoin Anjalassa Korvenkylän suoralla ensimmäisen voittoni Ritalla, joka oli Ilorin emä. Olin traktorilla siellä, siihen laitettiin vanerikoppi hevosta varten perään. Olin sen ikäinen, että olin justiinsa traktorikortin saanut. Ei se oikein liian kovaa kulkenut, vissiin kolme tuntia meni matkaan.”
Mikä on tärkein oppi, jonka haluat välittää tämän päivän raviurheilijoille?
”Kunnioita hevosta. Se tekee kuitenkin kaikki työt.”
Tämä on lyhennelmä jutusta, joka on julkaistu kokonaisuudessaan painetussa Hevosurheilussa 24.3.2021.