Uuden elämän mahdollisuudet – hevosella voi olla paljon annettavaa vielä kilpauran jälkeenkin

Ravihevoset ovat kilpailleet vuosikausia ympäri maailmaa. Hevosten hyvinvointi ja kilpauran jälkeinen elämä ovat tulevaisuudessa entistä isommassa ja tärkeämmässä roolissa. Sen takia on syntynyt ajatus ravihevosten kilpailu-uran päättymisen jälkeisestä elämästä, jossa hevonen nähdään arvokkaana ilman kilpailumenestystäkin.

Ruotsalainen Life After Racing haluaa puuttua asiaan, ja antaa jokaiselle hevoselle mahdollisuuden uuteen elämään kilpauran jälkeen. Life After Racingin perustamisajatuksena oli, ettei ravihevosten kilpauran jälkeiseen elämään ollut olemassa mitään vastaavaa järjestelyä Ruotsissa.

ATG on tukenut Life After Racingia heti alusta asti. Ajatuksena oli, että ravihevosen kilpauran jälkeisen elämän pitäisi olla todella tärkeää ATG:lle, joka vastaa ravien pelaamisesta. ATG tukee Life After Racingin toimintaa pienellä rahasummalla joka vuosi, ja sen avulla säätiö saa pidettyä sen toimintaa voimassa.

”Meidän on tärkeää näyttää, että me pidämme huolta kaikista hevosista. Myös niistä, jotka eivät kilpaile. Raviurheilussa fokus on vahvasti itse kilpailuissa, ja pelissä pyörii paljon rahaa, minkä takia tämä puoli on entistä tärkeämpää nostaa esille”, Jessica Bertil Ortiz kertoo.

Nykypäivän raviurheilussa niin Suomessa kuin Ruotsissa on paljon akuutteja ja isoja ongelmia havaittavissa, esimerkiksi palkintorahojen pieneneminen ja hevosmäärän väheneminen. Samalla akuutit ongelmat rajoittavat lajin kehittymistä, sillä keskusjärjestöillä ja lajin parissa työskentelevillä ei ole enää resursseja tehdä uudistuksia ja uusia asioita lajin eteen. Tämä on ollut myös Life After Racingia rajoittava tekijä.

Ruotsissa Life After Racing ei ole saanut tukea keskusjärjestö Svensk Travsportilta. Järjestöt ovat käyneet keskustelua keskenään, mutta keskusjärjestön tuki on jäänyt puuttumaan. Lisäksi Svensk Travsportilla ottaa oman aikansa tehdä päätöksiä, ja prosessin eteneminen on ollut todella hidasta.

Life After Racing haluaa, että omistajat ja valmentajat miettisivät valmiiksi suunnitelman, mitä hevoselle tapahtuu ennen kilpauran alkua ja sen aikana, ja ennen kaikkea, mitä sille tapahtuu kilpauran jälkeen. Riittävän hyvät tammat siirtyvät siitokseen, mutta osa tammoista sekä ruunat ovat eniten uutta kotia vailla. Oriiden kohdalla tilanne on entistä hankalampi, ja niille on hyvin vaikea löytää uusi koti, jos ne eivät ole riittävän hyviä siitokseen. Kylmäveriset eivät varsinaisesti ole tässä yhteydessä ongelma, sillä kylmäveristen ajatellaan muutenkin soveltuvan paremmin esimerkiksi ratsastuskäyttöön. Yleensä kylmäverisille on paljon helpompaa ja nopeampaa löytää uusi koti, sillä niiden koetaan olevan muutenkin monikäyttöisempiä.

Ravihevosia pitäisi ratsastaa jo kilpauran aikana, sillä se helpottaisi kilpauran jälkeistä aikaa. Kun hevonen osaa valmiiksi edes jotain ja on kiltti, on uuden kodin löytyminen huomattavasti helpompaa kuin kouluttamattoman.

Usein sanotaan, että ravihevoset eivät sovellu ratsuiksi, koska niillä on huono laukka. Ortiz Bergström kuitenkin muistuttaa, että tänä päivänä hevosen kanssa voi tehdä hyvin monenlaisia asioita, ja esimerkiksi maastakäsittely on lisääntynyt valtavasti.

Laukkaa tärkeämpi asia onkin, miten työskentelee ja kouluttaa hevosta, ja millaisen suhteen hevonen ja ihminen voivat sitä kautta muodostaa keskenään. Useille ihmisille kilpailumenestystä tärkeämpää on löytää itselle soveltuva hevonen, jonka kanssa voi pitää hauskaa.

”Raviurheilun ajatellaan ensisijaisesti olevan kilpaurheilua. Pitäisikö kuitenkin miettiä, voisiko ajatus ollakin, että raviurheilu olisi tekemistä hevosten kanssa”, Ortiz Bergström pohtii.

Ruotsissa on noin 30 ravikoulua, ja noin 450 ratsastuskoulua. Eroa voidaan pitää valtavana. Ihmisillä ei ole samanlaisia mahdollisuuksia tutustua raviurheiluun, eikä olekaan ihme, ettei uusia harrastajia saada lajin pariin. Raviurheilun aloittaminen tai edes siihen tutustuminen on tehty liian vaikeaksi.

”Jos ravikoulujen määrä edes tuplaantuisi, lisäisi se huomattavasti hevosten uuden elämän mahdollisuuksia kilpauran jälkeen. Samalla siinä lisättäisiin myös ihmisten mahdollisuutta tutustua lajiin ja päästä siihen mukaan, jolloin se voisi olla todellinen win-win -tilanne kaikkien osapuolien kannalta”, Ortiz Bergström miettii.

Ridtravarförbundet järjestää kilpailuja nimenomaan ratsukäytössä oleville ravureille. Heillä on esimerkiksi omat säännöt kilpailuissa ja kouluratsastusohjelmia, joissa ei ole laukkaa ollenkaan. Ridtravarförbundet on onnistunut nostamaan ratsukäytössä olevien ravihevosten tasoa ja arvostusta.

Life After Racing eroaa tässä suhteessa Ridtravarförbundetista, koska se ottaa huomioon kaikki hevosen mahdolliset uravaihtoehdot kilpauran jälkeen eikä pelkästään vain ratsastuskäyttöä. Kaikki hevoset eivät myöskään sovellu ratsastukseen, mutta voivat olla muuhun käyttöön mukavia ja soveltuvia hevosia. Vaihtoehtoja voisi esimerkiksi olla tehdä vaelluksia kilpauran päättäneillä hevosilla kärryjen kanssa tai elämyksellisiä ajelutuksia.

”Islanninhevosilla käy vaelluksilla hyvin aloittelevia ihmisiä, joilla ei ole ratsastustaustaa tai välttämättä edes hyvää tasapainoa, mutta he selviävät siitä silti. Miksei samanlainen systeemi voisi toimia myös toimivien kärryhevosten kanssa?”

Life After Racing sponsoroi muutamia ratsastuskilpailuja. Tukholman Solnassa sijaitsevalla Strawberry Arenalla (ent. Friends Arenalla) järjestettävässä Swedish International Horse Showssa on kilpailuluokka ratsukäytössä oleville ravihevosille, missä ravureita on tarkoitus näyttää ratsuihmisille. Ridtravarförbundet toimii kilpailun järjestäjänä, ja Life After Racing puolestaan kilpailun sponsorina.

”Siellä pääpaino on esitellä ravihevosia mukavina ja toimivina harrastehevosina, joilla voi myös kilpailla harrastajatasolla”, Ortiz Bergström kertoo.

Life After Racingin ongelma tällä hetkellä on, ettei heillä ole rahaa tai aikaa hoitaa asioita, koska toiminta perustuu pitkälti vapaaehtoisuuteen. Kuitenkin he pyrkivät koko ajan parempaan tulokseen. Pääasia on ollut, että jostain on täytynyt aloittaa, ja pienikin tehty asia on parempi kuin ei mitään.

”Välillä ihmetellään, että mitä Life After Racing ylipäätään edes tekee. Tällaisissa tilanteissa olemme voineet heittää vastakysymyksenä, mitä te vastaavasti teette asian hyväksi. Tärkeintä on ollut ottaa ensimmäiset askeleet kohti haluttua suuntaa”, Ortiz Bergström sanoo.

Ortiz Bergström on kuitenkin hieman pettynyt Life After Racingin toimintaan tällä hetkellä, sillä säätiö ei tee paljoakaan. Tällä hetkellä heillä on Facebook-sivu, jossa he voivat ilmoittaa uutta kotia etsivistä, kilpauran päättäneistä hevosista. Noin sata hevosta vuosittain on löytänyt uuden kodin säätiön kautta.

Ihannetilanteessa hevosen kilpauran aikana hevosen kasvattaja, omistaja ja muut henkilöt laittaisivat rahaa hevoselle kilpauran jälkeistä elämää varten. Ihannetilanteessa mukana olisi myös keskusjärjestö, jonka avulla rahasumman saisi tuplattua. Silloin olisi kannattavaa säästää enemmän rahaa hevoselle.

Life After Racing toimisi silloin samalla periaatteella kuin eläkerahasto. Jos on ollut tunnollinen säästämään, olisi hevosella kilpauran jälkeen enemmän rahaa käytettäväksi.

Kun hevoselle olisi säästetty rahaa kilpauran aikana, olisi kilpauran päätyttyä näillä rahoilla mahdollista ostaa hevoselle esimerkiksi kuukausi tai kaksi ”lisäaikaa”. Siinä ajassa omistaja kerkeäisi löytää hevoselle uuden kodin, ja mahdollisesti lisäkouluttamaan uutta elämää varten. Silloin ei tarvitsisi tehdä hätiköityjä ratkaisuja. Siinä ajassa olisi myös mahdollista kokeilla, mikä hevoselle on mielekästä ja mihin se soveltuu.

Life After Racingin toiminta koskee pelkästään kilpauran päättäneitä hevosia. He ovat yrittäneet käydä keskustelua Svensk Travsportin kanssa, että hevosten kilpailujärjestelmä muuttuisi niin, että se mahdollistaisi hevosille pidemmät kilpailu-urat. Se tarkoittaisi sitä, että silloin rahaa pitäisi olla enemmän tarjolla vanhemmillekin hevosille eikä painotettaisi pelkästään nuorten hevosten ikäluokkakilpailuita.

Bertil Ortizin mukaan Life After Racing voisi tehdä enemmän yhteistyötä valmentajien kanssa, jos heillä olisi enemmän rahaa käytettävissä, ja sitä kautta myös enemmän resursseja ja aikaa. Silloin voisi esimerkiksi tehdä yhteistyötä nuorempien, nousevien valmentajia kanssa, ketkä toimisivat inspiraationa muille. Kilpauran päättäville hevosille voisi tehdä enemmän eläinlääkärin tarkastuksia. Life After Racingillä on protokolla kilpauran päättävien ravihevosten eläinlääkärin tarkastuksiin. Protokollassa on kolme eri tasoa hevosen terveyden tilasta: vihreä, kun hevosella ei ole terveydellisiä käyttöä rajoittavia haittoja; keltainen, kun hevonen tarvitsee muutaman kuukauden hoitoa ja lepoa vamman parantumiseen, mutta voi myöhemmin olla mukava harrastehevonen; ja punainen, kun terveydentilassa on vakavia haittoja, ja hevonen voi olla vain seurahevonen tai se pitää lopettaa. Life After Racingin tarkoitus on myös saada oikea hevonen päätymään oikeaan paikkaan ja sille soveltuvaan käyttöön.

Life After Racingin tarkoitus ei ole pelastaa kaikkia hevosia kilpauran jälkeen. Joissain tapauksissa hevosen kannalta paras ratkaisu voi kuitenkin olla lopettaminen sairaushistorian, luonteen tai jonkun muun syyn takia. Ajatuksena on, että terveet hevoset eivät päätyisi lopetettavaksi vain sen takia, että se on helpoin ratkaisu. Joissain tapauksissa hevosen elämä valmennuksesta teurastamolle voi olla hyvin nopea, ja siihen Life After Racing haluaa puuttua sekä antaa hevosen omistajille myös vaihtoehdon valita.

”On kuitenkin parempi vaihtoehto lopettaa hevonen heti kilpauran jälkeen kuin myydä se esimerkiksi Maltalle, ja lopettaa se sitten vuoden päästä”, Ortiz Bergstöm vertaa.

Jos Suomeen haluttaisiin perustaa Life After Racing -tyyppinen säätiö, ensimmäiseksi on mietittävä ongelma, mikä halutaan ratkaista: mitä ravihevosille tapahtuu kilpauran päätyttyä. Säätiön tulee miettiä, miten ja mistä se hankkisi rahoituksen sekä taloudellista tukea antavan yhteistyökumppanin.

Life After Racing -tyyppinen säätiö vaikuttaisi koko raviurheilun kulttuuriin, ja sen takia prosessin eteneminen voi olla hyvin hidasta.

”Tällaisen säätiön kanssa pitää olla pitkän tähtäimen suunnitelmia ja kärsivällisyyttä, sillä näiden asioiden ratkaisemiseen menee vuosia aikaa eikä asiat tapahdu nopeasti”, Ortiz Bergström sanoo.

”Ensimmäisenä voisi järjestää ratsukäytössä oleville ravihevosille omia ratsastuskilpailuja, ja saada sitä kautta toimintaa pikkuhiljaa käyntiin.”

Vuoteen 2030 mennessä säätiö toivoo saavuttavansa asemansa ja eläkerahastotyyppisen rahankeruujärjestelyn toimimaan halutulla tavalla. Life After Racing toivoo toiminnan olevan sellaisella tasolla, missä se voi jakaa rahaa hevosille, kouluttamaan systemaattisesti ja saavansa hevosia entistä paremmin säätiön kautta uusiin koteihin.