Arctic Emerald loisti Pekka Korven ohjastamana Oulu Expressin maalisuoralla. Kuva: Mia Mäki-Maunus
Uutiset

Arctic Emerald on kolmevuotias smaragdi – Pekka Korpi juhli jalokivensä kanssa Oulu Expressissä

Emerald on korukivenä käytetty jalokivi, joka kääntyy suomen kielellä smaragdiksi. Arctic Emerald loisti samaragdin tavoin Oulu Expressin maalisuoralla.

Lauri Jääskeläinen

Pekka Korven tallin kolmevuotias ori Arctic Emerald oli Oulu Expessin vakuuttava keulavoittaja. Sen kanssa varsavuoden viettänyt ja samalla kyydillä Ouluun matkustanut Lil Runner sai Antti Teivaisen ajamana paikan toisesta ulkoa, josta se nousi Arctic Emeraldin tuntumaan. Ohi ei ollut asiaa. Goodbrother kiri hienosti aivan Lil Runnerin vierelle.

Pekka Korpi on tottunut menestymään Oulu Expressissä, eikä hän ollut yllättynyt voitosta.

"Arctic Emerald on tehnyt hyviä juoksuja jatkuvasti", Pekka Korpi aloitti. "Tänään se oli pikkuisen hätäinen ennen lähtöä. Kotona se on rauhallinen ja vapaa. En muutoin ollut huolissani, kunhan auto kokoontumisvaihessa hiljaa mennessään ei toisi ongelmia hevoselle. Startissa kaikki meni hyvin, ja se piti kaverin hyvin takanaan."

Arctic Emerald valmentajansa Pekka Korven ja hoitajansa Hanna Rakkolaisen kanssa voittajakehässä.

Antti Teivainen oli tyytyväinen Lil Runnerin kakkossijaan.

"Esitys oli oikein hyvä, ollaan tyytyväisiä. Hyvä juoksu saatiin, mutta paremmalle ei vain voi mitään. Olen tosi tyytyväinen omaan hevoseeni", Teivainen kommentoi.

Caru hallitsi suomenhevosten Oulu Express -finaalia vakuuttavasti alusta loppuun hienolla täyden matkan tuloksella 25,7.

Superlahjakkuuden valmentaja Harri Sulku on kuvaillut hevosta pojaksi varjoisilta kujilta. Amatöörivalmentajan tytär Ilona Sulku on ottanut päävastuun hevosen harjoituksista, ja ori on noussut Weikon ohella tähdeksi jo nelivuotiaana.

Caru laukkasi Oulussa harjoituslähdössä, ja valmentaja lisäksi myös ohjastaja Henri Bollström oli aavistuksen huolissaan. 

"Mietin, että sainko ylimääräistä painetta tarpeeksi pois. Onneksi hevoselle keulapaikka ei ollut heti mikään välttämättömyys, ja yritin vain ajaa tasaisesti alun. Paljon jäi varaa, ja ykkössija tuli helposti", Bollström kommentoi.

Harri Sulku toivoo Carusta pitkäikäistä kilpahevosta.

"Carua on pääasiassa yksin treenattu. Kotona treenit ovat erittäin maltillista. Lenkit ovat lyhyitä, eikä mitään kovia harjoitteita tehdä. Ilona (Sulku) on tämän rakentanut ja maltilla tehnyt. Paine on korvien välissä. Energiaa ja voimaa on vaikka kuinka paljon. Se ei ole ohjaksissa, ja poika haluaa vain välillä näyttää lahjakkuuttaan", Harri Sulku jatkoi.

Main Stage oli kultadivisioonan finaalissa paras johtaneen American Heron rinnalta. Varennesta tutun Jori Turjan omistama Velocius Croud One iski haastajadivisioonan vauhtijuoksussa 750 jäljellä vetävässä selässä kiriin, ja ohitti Coktail Caken hienossa matsissa.

Taraori hyötyi yhtenä voittaja suosikin epäonnesta. Wertti laukkasi sen edestä toisessa kaarteessa, jonka jälkeen Kari Venäläinen piti keulapaikasta kiinni maaliin saakka.

Nousijadivisioonan finaalissa Sahara Vision kiihdytti Jarmo Saarelan kannustamana johtaneen Princess Stahlin taakse. Timo Korvenheimon valmettava iski maalisuoralla tylysti kaverista ohitse. Lisää mannaa Korvenheimon talli sai iltapäivän päätteeksi, kun Alma Cotter häikäisi koko matkan johdon jälkeen.

Caru oli suomenhevosten Oulu Expressin paras.

Oikea rivi, vaihto ja voitto-osuudet:

Toto75-1: 10 Velocius Crowd One, 11,62 %, 1,04 €

Toto75-2: 8 Sahara Vision, 13,00 %, 6,71 €

Toto75-3: 1 Taraori, 18,33 %, 35,86 €

Toto75-4: 3 Caru, 84,68 %, 41,31 €

Toto75-5: 5 Main Stage, 30,64 %, 84,73 €

Toto75-6: 2 Arctic Emerald, 57,28 %, 116,47 €

Toto75-7: 1 Alma Cotter, 17,18 %

7 oikein: 257,19 €

6 oikein: 3,29 €

5 oikein: - €

Vaihto: 268 265 €

Velocius Crowd One kiri viimeiset 700 metriä hienosti 11,1-vauhtia.
Sahara Vision toi Timo Korvenheimon talliin ensimmäisen kahdesta Toto75-voitosta.
Juha Rontu sinisissä, ja Kari Venäkäinen keltaisissa väreissä valoittavat Äimäraution.
Main Stage taisteli urhoollisesti ykköseksi kultadivisioonassa.
Timo Korvenheimon valmentama Alma Cotter päätti hienon ravilauantai. Kauko Sokkanen pääsi juhlimaan kasvattinsa hienoa voittoa.
Diomede Ama (10) oli vielä loppukaarteessa pussissa keskijoukoissa, mutta ori ehti ulkoa ykköseksi Tuomas Pakkasen ajamana.
Annen Lahja (3) ehti ulkoa arvokkaaseen finaalivoittoon tammadivisioonan finaalissa.
Syttyvä ehti Esa Holopaisen kannustamana ulkoa ykköseksi.
Premiär Tooma saapui hirmukirin jälkeen seremoniapaikalle.