Hevosenhoitajia tuodaan yhä liian harvoin näyttävästi esiin. Tämä siitä huolimatta, että heidän työnsä hevosen hyväksi on eittämättömän tärkeää. Tänään ilmestyvässä Hevosurheilussa Kuukauden henkilönä esitellään montén tämän hetken Suomen kärkinimi, hevosenhoitaja Jenni Kaija.
Kuukauden henkilön valinnan perusteina olivat Jennin menestyksen lisäksi hänen tinkimätön asenteensa työtä kohtaan. Jenni Kaija on myös ajankohtainen nimi: hän on tulevana viikonloppuna vahvasti kiinni voittokamppailussa Pohjoismaiden mestaruudesta kahdella hevosella, Licence Holderilla ja Diporexilla.
”Ensimmäiset muistot liittyvät poniin nimeltä Ruskelan Popcorn. Sillä olen aloittanut ratsastuksen ja opetellut ajamaan. Popcorn on edelleen elossa, se asuu kaverini luona”, Jenni Kaija muistelee lehdessä.
Hevosurheilu haastatteli myös kunnioitettavaan 90 vuoden ikään ehtinyttä Kalevi Livistiä, joka muistelee lämmöllä raviurheilun yhteisöllisyyttä. Yhteisö toi hänelle enemmän rikkautta kuin mitkään ravivoitot vuosien varrella. Livisti muistetaan menestyshevosistaan Sumgaitista ja Scotty Lovesta sekä ehtymättömästä pilkkeestä silmäkulmassaan. Kaikkein yleisimmin mies kuitenkin tunnetaan entisenä autokauppiaana ja yrittäjänä.
Lehdessä lisäksi Oulun raviradan johtoon valitun Sirkka Huopanan haastattelu, kesäratojen kauden paketointi sekä paljon muuta luettavaa.