Kannen kuvassa Cajsa Rok ja Pertti Rantala. Kuva: Elina Paavola
Uutiset

Pertti Rantalan Rokit soivat yhä lujaa – Hevosurheilu ilmestyi joululahjateeman kera

Hevosurheilun viikkopaketti esittelee Kuukauden henkilönä monikymmenvuotisen menestyjän Pertti Rantalan, nostaa esiin Kasvattajakruunussa podiumille yltäneitä kasvattajia sekä tutustuttaa Impresarioon, Vuoden voitokkaimman titteliä havittelevaan voimanpesään.

Jarno Unkuri

Rok-kasvattaja Pertti Rantala on ollut tuoreimmin valokeilassa Villinmiehen Tammakilpailun voittajan Cajsa Rokin ansiosta. Hevosurheilu vieraili Rantalan tallilla Kaustisen Hilpertinkujalla.

”Se on lahjakas hevonen, eikä olisi ihan ensimmäinen tamma, joka kuusivuotiaana olisi kuningatarkilpailussa mukana”, Rantala sanoo Cajsa Rokista.

Harrastajapohjan kaventumisesta Rantala on kuitenkin huolissaan.

”Ollaan vähän kuin liukkaalla jäällä oltu jo pari vuotta, oikein kukaan ei tiedä, miten tässä käy. Taso ja kustannukset ovat kovat”, Rantala pohtii realiteetteja.

Arkirealismi ei ole iskenyt Impresariota vastaan sen löydettyä kultajyvän. Vastuuvalmentaja Kristian Lella etenee jalat maassa, mutta toiveikkaana. Fakta on, että lähikuvajutun kohde Impresario on juossut tänä vuonna jo kolmetoista ykkössijaa.

Jos on ollut Impresario liekeissä, tallipalot ovat tapauksia, joita kukaan hevosihminen ei toivo ikinä tapahtuvan. Neuvonta-artikkelissa nousee esiin, että jo pelkästään hyvällä siisteydellä voi estää täystuhon tapahtumisen.

Kaustisen hevoskoulu on näyttänyt esimerkkiä muille opinahjoille vuosien saatossa. 40-vuotinen Kpedu juhli tasavuosiaan, mutta millainen oli alkusysäys 1980-luvulla ja miten kunta kaikkeen suhtautui?

Kuluvan raviviikon kohokohtiin kuuluvat torstain Varsakunkku-finaali ja lauantain Tammaderby ynnä kaksivuotiaiden Kasvattajakruunujen Killerillä. Jyväskylän raveissa yhdentoista vuoden ajan monet kyyditykset hoitanut tandem-hevonen Rivercape Comet eli Komeetta jää lauantain ajelutusten jälkeen eläkkeelle.

”Kyytiläisille on nimenomaan annettu elämys raviurheilusta, ja se on varmasti ollut monelle hyvin mieleenpainuva kokemus”, Eeva Naukkarinen niputtaa lauantain virstanpylvään alla.

Mukana tulee myös joululahjateema. Mitä hankkia hevosihmiselle pukinkonttiin – joko sinä tiedät miten aiot muistaa läheisiäsi?

Irtonumeromyyntiin Hevosurheilu tulee nykyään torstaisin, mutta pääset lukemaan näköislehden heti verkossa tekemällä digitilauksen. Painetun lehden saat kotiin aina keskiviikkoisin. Digipalvelut sisältyvät painetun lehden kaikkiin tilauksiin lukuun ottamatta 100 vuoden lehtiarkistoa, joka on kestotilaajien etu.

Tilaa Hevosurheilu tästä osoitteesta: https://kauppa.hevosurheilu.fi/hevosurheilulehti/