Hevosurheilun numero 38 on ilmestynyt. Kuva: Anu Leppänen
Uutiset

Hevosurheilu on ilmestynyt – Kuukauden henkilö, talikonkäyttöneuvot ja lähikuvassa Taraori

Tuore Hevosurheilu esittelee Kuukauden henkilönä Teemu Keskitalon, joka on nostanut Lappeen raviradan uuteen loistoon.

Jarno Unkuri

Minkälaiseen tilanteeseen Teemu Keskitalo Lappeessa tuli? Mikä on tärkeintä talkoohengen luomisessa? Miten yhteistyökumppanit on saatu innostettua mukaan? Entä minkälainen haaste oli saada Kuninkuusravit Lappeeseen vuodeksi 2027?

Lappeen suomenhevosten pääkisaan karsintavoittajana juossut Akvarelli maalaa tietään huipulle. Millainen hevonen se on ja mitä hevosesta ison kisan alla kertoo valmentaja Markku Latvala?

Lähikuvajutussa esitellyt Juha Rontu ja Taraori antavat kaikille puolestaan elävän esimerkin siitä, mitä voi tapahtua, kun harrastaja paiskaa kättä ammattilaisen kanssa.

Entinen hevosten kuntoutusyrittäjä Laura Biskop nauttii elämästä omien hevostensa kanssa ja jakaa arkeaan sosiaaliseen mediaan. Biskop ajattelee tilejään tietynlaisena vastaiskuna hevosurheiluun kriittisesti suhtautuvien kirjoituksia kohtaan.

Talli- ja ergonomiateemassa työfysioterapeutti Ari Toivola kertoo, että talikon ja luudan käyttäminen symmetrisesti molemmin puolin olisi ensiarvoisen tärkeä asia ihmisen kehon kestävyyden kannalta. Hän kannustaa kertomalla, että sellaisiakin ihmisiä löytyy, jotka ovat opettaneet itsensä toimimaan molemmin puolin.

Teemassa esille nousevat myös kävelykoneet. Ne ovat jo tuttu osa hevostallien ympäristöä, mutta aikaa ja energiaa kannattaa laittaa erityisesti pohjasta huolehtimiseen.

Jokimaalla on luotu pohjaa tulevaisuudelle, kun rata järjesti toisena vuonna peräkkäin yhdessä koulutuskeskus Salpauksen kanssa tutustumispäivän Salpausselän yläasteen yhdeksäsluokkalaisille. Millaisia kokemuksia päivä antoi toisaalta radalle, toisaalta koululaisille?

Äänessä-palstalla on haastateltavana 16-vuotias Iida Vironen, joka voitti Ponikypärät-kilpasarjan B-poneilla valmentamallaan Hillshead’s Lightningilla.

Areenan näkökulmapalstoilta löytyvät puolestaan Kari Lähdekorven, Juhu Mäkilän ja Kari Erikssonin ajankohtaiset ajatukset.

Irtonumeromyyntiin Hevosurheilu tulee nykyään torstaisin, mutta heti pääset lukemaan näköislehden verkossa tekemällä digitilauksen. Painetun lehden saat kotiin aina keskiviikkoisin. Digipalvelut sisältyvät painetun lehden kaikkiin tilauksiin lukuun ottamatta 100 vuoden lehtiarkistoa, joka on kestotilaajien etu.

Tilaa Hevosurheilu tästä osoitteesta: https://kauppa.hevosurheilu.fi/hevosurheilulehti/