Viimeaikaiset Kavioliiga-ravien peruutukset rataolosuhteista johtuen toivat radoille sanktioita Hippoksen hallituksen käsittelyssä. Kuva: Anu Leppänen
Uutiset

Pori menettää asemansa ympärivuotisena rataparina, myös Mikkeli pöydällä – Hippos päätti sanktioista

Hippoksen hallitus kokoontui torstaina päättämään muun muassa viimeaikaisten Kavioliiga-ravien peruutusten seurauksista ja toimenpiteistä, millä vastaavat tapahtumat jatkossa estetään.

Toimitus

Suomen Hippoksen hallitus kokoontui torstaina 9.11. päättämään sanktioista Porin peruttujen Kavioliiga-ravien osalta sekä muutoksista koskien Mikkelin ja Porin ensi vuoden ravikalenteria.

Tiedotteessa kerrotaan Hippoksen hallituksen keskustelleen pitkään viime aikaisista ravipäivien peruuntumisista. Porin ravien osalta hallitus päätti, että radalle ei myönnetä ylimääräistä ravipäivää enää vuodelle 2023.

Sekä Porin että Mikkelin osalta tiedotteessa todetaan, että Hippoksen hallitukselle on tuotu esiin lukuisia anonyymejä sekä nimellisiä yhteydenottoja koskien ratojen tilanteita, ja niitä on tuotu esiin myös julkisuudessa. Hallitus kokee, ettei toiminta kaikilta osin tällä hetkellä vastaa kestävää raviratatoimintaa eikä raviurheilun ja hevoskasvatuksen vastuullisuusohjelman periaatteita.

Tämän johdosta hallitus päätti, että Porin ravipäivä perjantaina 9.2. siirretään Forssaan Pilvenmäen raviradalle ja Porin ravit menettää paikkansa ensi vuodelle määritellyssä ravirataparissa. Radan asemaa arvioidaan uudestaan 1.12.2024, mikäli rata pystyy osoittamaan kehittäneensä toimintaansa.

Suomen Hippos toteaa, että on itse yksi Porin Ravit Oy:n osakkeenomistajista, ja osakkeenomistajana vastuu on nostaa asia esiin myös yhtiökokouksessa.

Jo aikaisemmin hallitus päätti, että Mikkelin ravirata Oy:lle 2.11.2024 suunnitellut divisioonafinaalit siirretään ajettavaksi Kouvolassa 26.10.2024. Lauantaina 2.11.2024 ravit Mikkelissä ajetaan näin ilman finaaliprofiilia. Sen lisäksi päätettiin siirtää Mikkelin ravipäivä sunnuntaina 11.2.2024 Lappeen raviradalle Lappeenrantaan. Myös Mikkelin ravirata Oy:n kehittämistoimenpiteitä seurataan.

”Päätökset ovat herätys meille kaikille. Muutokset on haluttu edelleen kohdistaa niin, että ravipäivät säilyvät alueella, jotta niistä olisi mahdollisimman vähän haittaa alueen hevosenomistajille, ammattilaisille ja harrastajille”, puheenjohtaja Antti Lehtisalo avaa päätöksiä tiedotteessa.

Antti Lehtisalo on Hippoksen hallituksen puheenjohtaja.

Tiedotteessa kerrotaan myös toimenpiteistä, joilla halutaan estää viimeaikaisten Kavioliiga-ravien perumisten tapaiset tilanteet jatkossa. Toimintamalli on valmisteltu yhteistyössä Hippoksen toimiston ja ravivalmentajien kanssa.

Toimintamalli otetaan käyttöön välittömästi, kun raviradat ovat allekirjoittaneet toimintamallin ja sen aiheuttamat muutokset katsotaan läpi vielä sääntövaliokunnassa ja päivitetään myös ravikilpailusääntöihin.

Uudessa mallissa päätösesityksen lauantai- ja keskiviikkoprofiilipäivien osalta ravien siirtämisestä tekee pääratamestari yhdessä radan oman ratamestarin kanssa kuullen asiantuntijoita (radan toimitusjohtaja, valmentajien edustaja, eläinlääkäri) ja esitys toimitetaan kirjallisena Suomen Hippokseen. Päätös ravien siirtämisestä tulee tehdä edellisenä päivänä kello 12 mennessä ja sen tekee Suomen Hippoksen raviurheilujohtaja (uuden raviurheilujohtajan työsuhteen alkamiseen asti toimitusjohtaja). Päätös tulee viestiä kilpailijoille kello 13 mennessä. Kilpailupäivänä tapahtuvassa force majeure -tilanteessa ravit on peruttava lähtökohtaisesti aamulla klo 9 mennessä.

Muiden ravipäivien osalta päätöksen ravien siirtämisestä tai ravien peruuttamisesta tekee radan oma ratamestari konsultoituaan pääratamestaria sekä alueen valmentajien edustajia. Päätös tulee tehdä kello 13 alkavien ravien osalta edellisenä päivänä kello 12 mennessä. Iltaravien osalta päätös tulee tehdä ravipäivänä kello 9 mennessä.

Hallitus käsitteli myös Vale-Ellin poisjääntiä Satakunta-Ajosta ja on esittänyt Pauli Raiviolle ja hevosen taustajoukoille päätöksensä korvauksesta perusteluineen. Päätöksestä tiedotetaan tarkemmin tarvittaessa erikseen.

Suomen Hippoksen tiedote.