Uutiset

Kavionjälki Oy tekee historiaa – ensimmäinen raviurheilun myynti- ja markkinointiyhtiö

Toimitus

Lännen radat Forssa, Tampere ja Turku ovat perustaneet raviurheilun ensimmäisen myynti- ja markkinointiyhtiön, Kavionjälki Oy:n. Se hoitaa alueen myynnin sekä markkinoinnin kokonaisuuksia jatkossa niin lähtöjen kumppanuuksiin, tapahtumanäkyvyyteen, raviareenojen monipuoliseen hyödyntämiseen kuin tapahtumien ravintola- ja elämyspalveluihin liittyen.

Raviurheilun myyntiin ja markkinointiin ei ole aikaisemmin panostettu tässä määrin raviratojen toimesta. Yhtiön kehitystä on perustettu tukemaan yhtiön kehitystyöhön keskittyvä Advisory Board, jonka jäsenistöön kuuluvat omistajaraviratojen toimitusjohtajien lisäksi Satu Hirvenoja, Jussi Kankaanpää ja Kaisa Väistö.

Satu Hirvenojalla on tausta Turun Metsämäen raviradan ja hallituksessa, Kiss My Turku-hevosen sekä Turun matkailun johtamisen parissa. Tällä hetkellä Hirvenoja toimii Finnlinesin myyntipäällikkönä. Jussi Kankaanpää on työskennellyt monipuolisesta urheilumaailman johtavissa myynti- ja markkinointitehtävissä ennen siirtymistään Allomeera -perheyhtiön palvelukseen. Kaisa Väistön tausta on brändin kehittämisen sekä markkinoinnin parissa, Väistö työskentelee tällä hetkellä Tampereen kaupungilla viestinnässä.

”Raviratojen välinen ja lajin sisäinen yhteistyö on oman näkemykseni mukaan avain onneen puhuttaessa raviurheilun tulevaisuudesta. Advisory Boardin jäseninä tehtävänämme on tukea operatiivisella puolella työskenteleviä ja tuoda pöytään monipuolinen osaamisemme myynnin ja markkinoinnin tehtävistä. Hevosurheilu on antanut meille kaikille paljon, ja mikäli voimme antaa lajille jotain takaisin, teemme sen enemmän kuin mielellämme”, Jussi Kankaanpää avaa tehtävää ja taustaa.

Satu Lång on Kavionjälki Oy:n myyntipäällikkö.

Kavionjälki Oy:n toimitusjohtajana toimii Turun Hippos ry:n toimitusjohtajana toimiva Eeva Karvonen, ja johtoryhmään kuuluu Karvosen ja Långin lisäksi Forssan ja Tampereen raviratojen toimitusjohtaja Elina Hirvonen. Myyntipäällikkönä aloitti heinäkuun alussa liiketoiminnan ja myynnin taustalta ponnistava Satu Lång.

Koska myynti- ja markkinointiin keskittyvä toiminta omana toimintanaan on uutta, toiminnan käynnistäminen vie oman aikansa. Satu Lång on luottavainen mahdollisuuksiin saada tuloksia myös myyntieurojen puolelta.

”Olen jo hieman kartoittanut kumppanuuksien mahdollisuuksia ja hakenut uusia avauksia ensimmäisen pidetyn Advisory Boardin tapaamisen jälkeen. Olen saanut erittäin positiivisen vastaanoton ja pyrin saaduista tiedoista kehittämään myyntisalkkua sekä palveluita kumppaneiden suuntaan kokonaisvaltaisesti jo alusta lähtien”, Lång viitoittaa.

Satu Långilla on vahva kaupallinen tausta. Viimeisimpänä hän on työskennellyt liiketoiminnan kehityspäällikkönä sekä myynnin ja johtamisen valmentajana. Lång kuvailee itseään myyntipäällikkönä myös innokkaaksi asiakaskokemuksen sekä myynnin kehittäjäksi. Hevostaustaa Lång on kerryttänyt hevosenomistajana, Forssan Seudun Hippos ry:n hallituksessa ja sitä kautta myös Pilvenmäen Kuninkuusravien 2022 järjestelyissä.

”Yhtiön toiminnan käynnistäminen ja eteenpäin vienti tuo varmasti kehitystarpeita myös meidän raviratojen tapahtumakehittämiseen sekä palvelutoimintaan”, Kavionjäljen toimitusjohtaja Eeva Karvonen tiedostaa.

Lähde: Kavionjälki Oy:n tiedote 

Tästä on kyse

Myynti- ja markkinointiyhtiön perustaminen on mukana olevien raviratojen yhteisen kehitystyön tulosta.

Forssan, Tampereen ja Turun raviradat ovat viimeisen vuoden aikana yhdistäneet resurssejaan sekä hyödyntäneet alueellista osaamista, jolloin on syntynyt yhteinen toimitusjohtajuus Forssan ja Tampereen raviradoille, alueellisen kilpailupäällikön tehtävä sekä yhteisiä hallinnon henkilöresursseja ratojen välille.