Pohjolan Hevosystävät ry:n syyskokous tiistaina 26.11. alkoi Kuninkuusravien tilannekatsauksella ja infolla. Oulun Äimärautio on vuoden 2025 Kuninkuusravien isäntärata.
Sen jälkeen vuorossa olivat hallitusvalinnat. 9-henkiseen hallitukseen oli jaossa kolme erovuoroisten 3-vuotiskauden ja kaksi kesken kauden hallituksen jättäneiltä vapautunutta 1-vuotiskauden paikkaa. 3- vuotiskaudelle valittiin Elina Peltola, Jarmo Haapaniemi ja Maria Säävälä. 1-vuotiskaudelle valittiin Miia Multamäki ja Marjo Miettunen.
Puheenjohtaja Elina Peltola näkee ison vaihtuvuuden enemmän mahdollisuutena kuin uhkana.
”Uusilla ihmisillä on uutta intoa ja näkemystä”, hän perustelee.
”Olen ollut hallituksessa jo 15 vuotta, ja olisin itsekin harkinnut siirtymistä sivuun, ellei edessä olisi ollut näin merkittävä vuosi. Kuninkuusravien järjestäminen on kunniatehtävä, ja kun minuun luotettiin, lupaan viedä yhdistystä eteenpäin ja tehdä parhaani niiden onnistumiseksi.”
Elina Peltola on tyytyväinen, että hallitukseen tuli uutta osaamista esimerkiksi hallinnon ja rahoituksen saroilta.
”Lisäksi entisetkin hallituksen jäsenet ovat Kuninkuusravien järjestelyissä tiiviisti mukana”, hän mainitsee.
Tämän päivän hallitustyöskentely on kaukana kampaviinerikerhoista, jollaisten maineessa ratojen hallitukset ja johtokunnat saattoivat takavuosina olla.
”Toimintatuen leikkaukset ja kaikki muut uudistukset ja paineet tarkoittavat, että joudutaan tekemään tiukkojakin ratkaisuja. Niitä ei voi tehdä kevyin perustein”, Peltola tiedostaa.
”Varsinkin kuninkuusravivuonna hallitustyöskentely syö ison osan ihmisten vapaa-aikaa. Työt pyritään jakamaan laajalla rintamalla niin, että ketään ei uuvuteta.”