Poika-Vinkaus, Suomenhevosten Suurmestari vuodelta 1995, täyttää tänään 15.7.2015 tasan 30 vuotta.
Poika-Vinkaus on viettänyt leppoisia eläkepäiviä 16-vuotiaasta saakka kasvattajansa ja omistajansa Juhani Fredinin luona Lievestuoreella. "Ei ole oripoika ollut valjaissa sen 16 ikävuoden jälkeen", Fredin hymähtää. "Laitettiin juuri uuteen laitumeen ja siellä se laukkoo."
"Vinkun kanssa oli kyllä mukava kiertää. Melkein aina se toi voiton kotiin", Juhani sanoi. "Kuninkuusajot menivät kuitenkin sairastelun tai jonkin muun epäonnen takia sivu suun. Muutenhan ori voitti lähes kaikki isot kilpailut, joissa oltiin mukana."
Poika-Vinkaus ravasi 11 kilpailukautta ja Sami Fredin haki sen kanssa vielä hevosen 16-vuotiskaudella kultakellon Kuopiosta. "Kyllä se kova hevonen oli", lausuu Juhani. "Eikä tarvinnut piikitellä. Poskionteloiden kanssa sillä oli vähän ongelmaa, mutta jaloissa ei koskaan. Joku vaiva siihenkin hevoseen piti kuitenkin saada."
"Parhaiten mieleen jäänyt voitto on kyllä Suurmestaruus Tampereella. Silloin kävi Partasen Kaarlokin onnittelemassa ja sanoi, että Vieteri ei tullut loppua kovaa, mutta tämähän tulee."
Ori keräsi menestystä Suurmestaruuden lisäksi myös Killerin Kimarassa, Alopaeuksen Muistoajossa, Erilo-juoksussa, Tähtisprintterissä ja Suviyön Suurraveissa. Startteja ehti kertyä 188, joista totosijoja 54 - 20 - 16 ja voittosumma euroissa 173 847 €, joka oli markkoina 1 033 647 markkaa.
"Suur-Hollola ja Tukholma olivat kilpauran suurimpia pettymyksiä. Suur-Hollola olisi melko varmaan voitettu, mutta siinä Terho (Rautiainen) joutui kampeamaan laukkaavan hevosen selästä sen ohitse ja siinähän meni sitä aikaa. Pette vei siinä sitten voiton. Tukholmassa hevonen innostui siitä kauheasta metakasta ja laukkasi lähtöön, sen Terho sai vielä alas. Takasuoralla hevonen oli hätyyttelemässä kärkeä, kun kuolemanpaikalta kääntyi hevonen eteen ja siihen tyssäsi tulo. Loppusuoralla hevonen oli jo toisena, kun katsomosta hyppäsi norjalainen ison lipun kanssa radalle ja hevonen säikähti sitä, löi jarrut päälle ja laukkasi. Protesti tästä tehtiin jälkikäteen, mutta liian myöhään."
"Paremmin silti on mielessä runsas määrä voittoja. Suurin osa voitoista on kerätty isoista raveista, paikallisraviloita ei ole kierrelty voittoprosentin parantamisen toivossa. Meillä oli aina kova vastus, piti lähteä kovaa ja joku tuli heti vaatimaan vauhtia. Ja aina joku hyökkäsi kolmatta jostakin piilosta. Aina piti tehdä kaikkensa pärjätäkseen. Ja koskaan ei laukannut loppusuoralla, ei koskaan. Jos laukka tuli, se oli lähtölaukka. Terhokin sanoi hevosen tulleen välillä puujaloilla maaliin, mutta luikuruuttaan ei kyllä laukannut."
Juhani Fredin teki Poika-Vinkauksen kilpauran aikana kolmivuorotyötä vartijana, kotona oli vaimo ja pienet lapset. "Kotona oli kolmekymmentä hevosta, 31 pahimmillaan. Ihan harrastuspohjalta tätä tehtiin ja silti pärjättiin, monen apurin kanssa. Joka askel mietittiin tarkkaan, kun tulin aamuvuorosta kotiin ja tunnin päästä lähdettiin Vermoon. Nappasin pojan koulusta kyytiin ja mentiin. Oli se kyllä varsin työntäyteistä aikaa, juoksujalkaa sai pistää menemään."
"Hevosella ei koskaan käyty Mikkelissä ajamassa ennätyksiä. Aina kysytään sen ennätyksiä, mutta ne olisi kyllä ihan eri lukuja, jos ennätyksiä olisi ajettu. Ajomiesten mukaan hevonen olisi juossut yksinkin, ei tarvinnut kirittäjää eikä pullannut missään paikassa. Vinkku palveli minkä ohjastaja halusi."
"Vinkkua parempaa hevosta saa kyllä hakea. Ei vedä korvia luimuun ruoka-astiallakaan. Hiukan liian vireä se oli ajaa, halusi aina mennä pätkän kovaa. Kyllä se silti kävelikin, vaikka aina oli meno mielessä. Sitä ei paljon käskeä tarvinnut, eikä kyllä kerinnytkään. Vinkku olisi edelleen ihan täysi työhevonen, jos vanhaa aikaa elettäisiin. Ei ole selkä notkolla vieläkään."
"Toisen tällaisen hevosen kun saisi - vielä ei ole tullut samanlaista vastaan", lausuu Juhani vielä lopuksi.