Tapani Jauhola on kuulunut Vermon "vakiokalustoon" jo yli 20 vuotta, Kuva: Jarno Unkuri
Uutiset

Tapani Jauholan talli tyhjenee – tällaisia vaihtoehtoja Vermolla on tallin suhteen

Jari-Pekka Rättyä

MT Hevoset uutisoi viime viikolla Tapani Jauholan luopuvan marraskuun lopussa Vermon tallistaan, pienentävän valmennustoimintaansa ja keskittyvän entistä enemmän kengittämiseen. Vapautuvan tallin kohtalo on toistaiseksi auki.

”Julkista hakua emme tallista järjestä, koska hyviä hakijoita on valmiiksi jonossa. Tallista on tullut kyselyjä pariltakin taholta, jotka olivat jo aiemmin kiinnostuneita pienestä kuuden hevosen yksiköstä Vermossa. Kyselyt ovat koskeneet sekä kilpahevos- että varsatallikäyttöä, näiden yhdistelmää tai pelkkää hiittitallikäyttöä”, Vermon kilpailupäällikkö Jarkko Korhonen kertoo.

”Päätämme asian syksyn aikana. Jauholalta talli vapautuu viimeistään vuoden lopussa. Jos vuokralaista ei löydy, jää talli ravien vierastallikäyttöön. Sillekin on talven tullen enemmän kysyntää kuin tarjontaa.”

Vermon kilpailupäällikkö Jarkko Korhonen.