Blogi – Pesupaikka

Kevät keikkuen tulevi

Se sininen toppa, paitsi jos aurinko paistaa. kuva: Anu Leppänen

Hei Nelli!

Elmerille laitetaan pakkasaamuna sininen 300 gramman toppa. Jos aurinko alkaa paistaa klo 10, topan voi vaihtaa keltaiseen kissakuvioiseen kevätloimeen ilman kaulakappaletta, paitsi jos tuulee, laitetaan kuitenkin kaulakappale. Jos alkaa sataa esimerkiksi rakeita, olisi tosi kiva, jos laittaisit topan päälle ruudullisen kuoriloimen tai ottaisit Elmerin sisään, ainakin jos samalla tuulee koillisesta ja se kääntää peffansa tuuleen päin, koska silloin se jäykistyy aina siitä tuulen puoleisesta takajalasta. 🙁 Jos taas aurinko paistaa ihan tosi lämpimästi, Elmeri voisi naatiskella ja olla n. 12–14 kokonaan ilman loimea. 🙂

Yritä muutenkin olla tosi tarkka loimituksen kanssa, koska Elmerillä on nyt kulunut aika paljon karvaa ryntäistä ja myös satulan takaa. Laitathan aina ensin loimen edestä kiinni? Ja riimun soljen osoittamaan ulos? Ja aina ensin riimu, ja sitten loimi? Olen itse aina loimituksen jälkeen antanut sille jonkin makupalan. 🙂

En saanut itse hokkeja pois, joten jos viitsit, yritä ottaa ne, koska tarha on jo ihan sula! Jos matkalla tarhaan on lätäköitä, ne voisi ehkä ottaa pois vasta tarhassa, että se pääsisi turvallisesti sinne. Hokit on kuitenkin tosi huonosta nivelille! Kengittäjä tulee perjantaina, ja hän toivoi, että hepalla olisi puhtaat ja kuivat jalat sillä hetkellä, kun hän sattuu tulemaan. 🙂 Voi mennä ihan iltaankin.

Keskiviikkona taas Sanna-Kaisa tulee iltapäivällä maastoilemaan. Forecan mukaan aurinko paistaa klo 14, joten Elmeri voisi tulla ennen sitä sisälle syömään heiniä. Supersää kuitenkin lupasi räntäsadetta, joten jos se toteutuu, on parempi käydä taluttamassa maneesissa, niin silloin olisi kivempi, kun se olisi pitkään ulkona.

Elmerin tarhassa on nyt aika paljon kakkaa, koska talvella niitä ei saanut irti, kun oli pakkasta, mutta nyt ne varmaan irtoaisivat aika hyvin. Voisitko poikkeuksellisesti siivota nyt sen tarhan, koska olen itse tosi kiinni töissä?

Lisäksi jos millään pystyt, voitko katsoa, onko se alkanut taas syödä hiekkaa? Ja jos vaikuttaa siltä, olisi kyllä ihan tosi kiva, jos joku ehtisi antaa psylliumit! Se ei yhtään tykkää syödä niitä, mutta laita jotain hyvää siihen joukkoon, niin äkkiä ne menee! Vaikka melassissa! Sitten tietysti olisi ihana, jos voisit ottaa kuvan niistä sen kakoista sen psylliumin jälkeen, niin voisin kysyä elliltä, miltä ne hänen silmäänsä vaikuttaa.

Lisäksi luin yhdestä hoitajasta, joka aina juoksuttaa hevosia tarhaan mennessä jonkun pätkän, että näkee, miten ne liikkuvat, niin olisiko ihan mahdoton ajatus? Se toisi mulle omistajana tosi hyvää informaatiota, kun Elmerille ikääkin kertyy, että saataisiin pidettyä kaveri kunnossa pitkään. 🙂

Ai niin ja please, please, please, olisitko millään voinut pestä ne ulkoloimet, kun ne ovat niin kuraisia, ja sisäloimet, kun ne on niin karvaisia?

Tulisin tosi mielellään laittamaan itse kaikki, mutta minulla on nenä nyt ollut ihan tukossa, niin en oikein voi, ja täysihoidossahan Elmeri tietysti onkin. 🙂

t. Etätöihinsä jo vähän ryytynyt Elmerin mamma

Miia Lahtinen
Toimittaja
miia.lahtinen@hevosurheilu.fi

Kohti tuntematonta

Kuva: Mirka Pihamaa 

Marjut Andersén kirjoitti muutama viikko sitten tällä paikalla inhimillistämisestä, kuinka se on oleellinen asia hevosurheilussa, eikä siitä ole suurempaa haittaa. Tottahan se on, ja hevosurheilun suurin kiinnostavuus tulee siitä, että hevonen ei ole mopo. On päivänselvää, että hevosella on jonkinlainen oma mieli. Sen mieli voi käskeä sen jännittyä ja lähteä karkuun, hypätä todella korkealle varjon yli tai ottaa palkintojenjaossa tulppaanit omaan suuhun. Yksikään mopo ei niin ole toistaiseksi tehnyt.

Hevosten hyvinvointia haluavat tietenkin kaikki, ja monilla aika pienilläkin asioilla sitä voi lisätä. Isoimmassa roolissa ovat hevosseura, korsirehu, kivuton olotila ja sellainen kouluttaminen, jota hevonen ymmärtää. Meidän on alalla myönnettävä, että jo tässä on aidosti parantamisen varaa. Aika usein näkee hevosia, jotka ovat monella tapaa tyytymättömiä. On hyvää ratsastusta ja huonoa ratsastusta, hyvää hevosenpitoa ja huonompaa hevosenpitoa.

Tähän asti hevosenpitoa on verrattu alan käytäntöihin, uudessa eläinsuojelulaissa puhutaan lajityypillisestä käyttäytymistä ja vaatimuksesta, että ihmisen hoidossa olevan eläimen tulisi voida toteuttaa eräitä olennaisia käyttäytymistarpeitaan.

Helppoa määrittely ei ole. Moni hevonen näkee tarpeellisimmaksi asiaksi elämässään syömisen ja seisomisen, eikä sitä kiinnosta yhtään, montako kilometriä villihevoset kävelevät päivässä. Ihan niin kuin television ääreen lysähtänyttä ihmistä ei kiinnosta, kuinka pitkään hänen esi-isänsä tallusti mammutin perässä.

Oleellista onkin myös miettiä, missä hevonen on tyytyväinen. Kesyhevonen voi olla melko staattinen eläin. Se on, syö, seisoo toisen vieressä, ehkä rapsuttelee. Varsat nyt ovat oma lukunsa, mutta aikuinen hevonen ei useinkaan ole luontojaan puuhaileva orava tai liukkaana loikkiva lumikko. Siksi hevonen on helpompi pitää tyytyväisenä kuin sisäkissa, ellei talon hiiriongelma ole valtava tai hevonen helposti lihovaa tyyppiä.

Ratsastusliitteen pääjutussa puhutaan hevosen tahdosta. Vanha ajatus on, että hevonen ei itsenäisesti tahdo paljon mitään, ennemmin se taipuu ja myöntyy. Ja jos se tehdään oikein, hevosta voi vähän pakottaakin. Tai patistaa. Tai käyttää pienintä mahdollista painetta. Lopulta kaikkein hevosystävällisimpänäkin itseään pitävät tyypit lopulta rajaavat hevosta paljon: pitää olla aitauksissa ja seuraa ja syömistäkin rajoitetaan.

Suurin kysymys tällä hetkellä lajissa alkaakin koskea sitä, onko ihmisellä ylipäätään oikeus käyttää eläimiä omiin tarkoituksiinsa. Vanha hyvä vastaus, että tietenkin on. Raamattu, isomman oikeus, ravintopyramidi ja mitä näitä nyt on. Viisaamman oikeus ja velvollisuus kaitsea hölmöämpää. Meillä on jana yksitumaisista ihmisiin – ja kyllä, on vaikea kuvitella, mitä olisi janassa ihmisen edellä. Kun oikeastaan tähän ei kuulu se, onko epähuomiossa lämmittänyt maapallon vai ei.

Moni kuitenkin puhuu jo siitä, että eläintenpito olisi vain ohimenevä vaihe ihmiskunnan historiassa. Toivottavasti ei. Sen myötä menetettäisiin todella paljon laadukasta ja onnellista elämää. Koko tämä meidän, ihmisten ja hevosten, yhteinen juttu.

Miia Lahtinen
toimittaja
miia.lahtinen@hevosurheilu.fi

Lue myös: Opettamisesta, ihmisyydestä ja tunteesta

Kaikki tunteet ovat sallittuja

Maaret Kallio sanoisi hevosihmiselle, että sinä et ole huono ihminen, vaikka hevosesi viettää vapaapäivän ja sinä et tee mitään. Arkistokuva: Pixabay

Jokaisen hevosurheilijan ja -yrittäjän pitäisi tämä keväänä päästä maaretkalliomaiseen syliin. Maaret Kallio on se psykoterapeutti, joka kirjoittaa Helsingin Sanomiin lämpimästi ja lyhyin lausein esimerkiksi toivorikkaudesta ja itsensä hyväksymisestä.

Hänen yrityskurssiensa teemat ovat kuin suunnattu hevosalan yrittäjille. Voimana toivo. Inhimillisiä kohtaamisia. Mielen valtava voima. Kohti inhimillisempää työpaikkaa. Tärkein niistä on rakkaus.

Myös kirja ”Lujasti lempeä” on juuri sitä, mikä on vanhan hevostaidon vankinta ydintä. Kun ihminen on luja, järkähtämätön ja tyyni, hevonen uskaltaa olla hänen vierellään ja rauhoittuu kuuntelemaan häntä. Se huomaa, että ei tarvitse enää pelätä, koska ihminenkään ei pelkää. Kun hevosihminen on luja, hän pystyy olemaan lempeä, sillä hevonen ei juokse hänen ylitseen.

Mutta nyt me tarvitsisimme Maaret Kalliota, koska vuosi on ollut rankka, siitä huolimatta, että me pääsimme helpolla. Me saimme harrastaa, kun jumpat, kudontapiirit ja partiot suljettiin. Maalaiset saivat viettää samanlaista leppoisaa, hieman eristäytynyttä elämää, joka sopii heille hyvin. Me saimme ehjän kilpailukaudenkin.

Nyt osa meistä ehkä ajattelee, että meille oli ihan oikein, että tänä keväänä meitä lyötiin herpeksellä, koska pääsimme ensimmäisestä koronavuodesta niin vähällä. Siihen Maaret Kallio sanoisi, että huono omatunto ei tuo mitään, joten meidän vain kannattaa miettiä, kuinka voisimme lisätä muidenkin onnellisuutta.

Mutta emmehän me ole onnellisia! Meillä on paha mieli, kun kilpailukausi ei ala. Olemme harjoitelleet ja harjoitelleet, mutta silti emme saa tietää, kestäisimmekö rytmissä edes viitosesteelle saakka. Tai onnistuisimmeko tekemään alkulinjan tahdissa ja pehmeällä kädellä, ajatellen ihan pikkiriikkisen avoa.

Me kuitenkin tiedämme, että ei ole oikein surra kilpailuja, kun toiset ovat hengityskoneessa ja Jari Litmasen kunto on heikentynyt. Siksi me sanomme, että terveysturvallisuus ensin, vaikka haluaisimme palata maailmaan, jossa ei edes ole sanaa terveysturvallisuus. Olisi vain terveys ja turvallisuus, ja turvallisuuttakin niin paljon, että haluaisimme vaarantaa sitä.

Onneksi Maaret Kallio sanoisi meille, että meillä on lupa tuntea menetystä, surua ja kipuakin, siitä että kilpailukausi ei ala ikinä, sillä se on meille tärkeä asia.

Ja kun sitten valmentaja peruisi nuhan takia, Maaret Kallio sanoisi meille, että sinä riität. Sinä et ole riittämätön ja huono, vaikka hevosellasi on vapaapäivä tänään. Ihmisyyteen kuuluu myös hauraus, ja juuri tänään sinä saat jäädä sisälle selaamaan puhelinta, ja olet silti yhtä hyvä ihminen. Hän ehkä neuvoisi, että silitä silti hevostasi, jos vain pystyt, sillä silityksellä on valtava voima.

Hän ei sanoisi meille, että ratsastus on ihan hassua ja turhaa eläimen päällä pompottamista, että tekisitte nyt aikuiset ihmiset jotain hyödyllistä. Vaan hän sanoisi, että onpa hyvä, että teillä on tuo harrastus ja työ, joka kannattelee teitä tänä vaikeana aikana. Hän sanoisi, että sen avulla te pääsette eteenpäin teidän oman kokoisessa elämässänne.

Ja niinhän me pääsemme. Maaret Kallio ei vie meitä olympialaisiin, mutta eivät meitä sinne saisi edes Kyra ja Paavi yhdessä. Kyralla ja Paavilla on omat menonsa, mutta Maaret Kallion neuvot me voimme ottaa omaan elämäämme. Tänä viikonloppuna voimme kietoutua henkisen enkkufiltin sisään inhimillisinä, herkkinä ja tuntevina. Ehkä riittävän onnellisina.

Miia Lahtinen

Toimittaja