Blogi – Pesupaikka

Tosielämän Selviytyjät

Katja Ståhl (oik.) on hevoshommissa marinoitu selviytyjä, mikä avitti taivalta kotimaisessa tositv-seikkailussa.

Osallistuin kesällä tv-ohjelmaan nimeltä Selviytyjät. Viime viikolla se alkoi pyöriä televisiossa. Kaikki kyselevät minulta, miten selvisin. No ihan hyvin. Olenhan hevostyttö. Tarkastellaanpa mikä siellä oli niin vaikeaa.

Kuumuus. Käsi ylös, kuka ei ole kärventynyt kentän tai radan laidalla kesähelteellä, aurinkorasva autoon sulaneena, vesipullo trailerin viereen jääneenä? Se on hevosihmiselle aivan normaali tilanne. Jos on pelkkä hiki, sehän on helppoa – yritäpä siihen samaan syssyyn rauhoitella hevosta, joka tosiasiassa haluaa vapauteen, ja mielellään niin, että sinä makaat itkien maassa.

SE on vaikeaa ja raskasta.

Kaatosade. Kättä pystyyn taas, jos on kokemusta siitä, kuinka sade on löytänyt tiensä alusvaatteisiin ja varmasti myös ihon läpi. Ja kuinka samalla yrität pitää nahkaohjista, jotka vain luistavat, koska olet unohtanut hanskat (taas) kaappiin. Sanomattakin selvää, että olet ennen lenkkiä hakenut hevosen mutatarhasta, johon toinen kumisaappaasi jäi seisomaan ilman jalkaa. Nopeasti saapas takaisin jalkaan. Mitä, onko se puolillaan vettä ja paskaa, no nyt ei ehdi miettiä sitä.

Ja mitäänhän ei tietenkään näe, koska sade.

Nälkä. Moni muistaa nuoruudestaan, kuinka tallille tehtiin aina eväät. Se kuului asiaan. Uskon, että äidit liittyvät elimellisesti tähän tapaan. Termospullosta kietaistiin palanpainikkeeksi kupposet kuumaa kaakaota tai teetä. Jostain syystä nämä ajat ovat menneet. Aikuisena sitä jotenkin kuvittelee selviävänsä ilman ravintoa. Aamulla tankataan ja sännätään tallitöihin/lastaamaan hulluja/ajamaan höyrypäitä/ratsastamaan nuoria/klippaamaan panikoitsijoita/lassoamaan varsoja laitumelta ja  seuraavan kerran ihmetellään kahdeksan maissa illalla, että onpa heikko olo.

Jaa niin, tämähän on nälkä, mitä tunnen. Taidankin syödä, siis jos jaksan.

Rankat kisat. Myönnän, Selviytyjien kisat olivat fyysisesti rankkoja. Siellä oli myös täysin mahdollista sanoa, että en jaksakaan, lähden kotiin. Tallilla se ei onnistu. Riehuvaa varsaa ei voi päästää vapaaksi, kun ei enää jaksa pitää. Eläinlääkäriä pelkäävää hevosta ei voi jättää hoitamatta, vaikka henki meinaa lähetä. Vaikeaa kengitettävää ei voi jättää kengittämättä. Selässä on pysyttävä, vaikka pylly lentää. Kottikärryä ei voi jättää pihaan, vaikka se jää jumiin kuraan.

Kaikesta mennään yli jollain ylimääräisellä voimalla, sisulla.

Lika. Olen kuullut talleista, joissa on siistiä kuin laboratoriossa. En ole koskaan käynyt moisessa, enkä mene. Olen paskahousu. Vaikka menen kuinka vastapestyissä tarvikkeissa tallille, sieltä kotiin lähtiessä poskessani on turvetta, tukassa heinää, kynsien alla isänmaata, housuissa ties mitä. Tukassa on kypäräkampaus ja hiki on muodostanut hienon reliefin paitaan. Kainaloissa on cd-kuviot.

Ja sitten kauppaan!

Ihmiset. Kisan ylivoimaisesti vaikein osio. Ihan sama homma tallilla. Kyllähän niiden hevosten kanssa kestää vaikka mitä, mutta entäs ne ihmiset. Musiikkibisneksessä aivan sama: olisi hieno ala, jos ei olisi niitä kiukuttelevia artisteja. Pankit ovatkin jo onnistuneet siirtämään asiakkaat pois konttoreista.

Ymmärtäähän sen – ihmiset ovat todella rasittavia.

Eli ei se niin paha ollut.

Katja Ståhl
Kirjoittaja on toimittaja, hevosenomistaja ja tv-kasvo

Vihdoin tammikuun viimeinen viikonloppu

Lokakuusta asti kuumana puheenaiheena ollut Prix d’Amérique -lähtö ajetaan tänä sunnuntaina.

Talvimeetingin ensimmäinen B-lähtö, eli karsintalähtö itse Prix d’Amériqueen ajettiin marraskuun 19. päivänä, ja siitä lähtien on suurkilpailuja ollut merkattuna kalenteriin noin joka toinen sunnuntai, myös joulu- ja uudenvuodenaattona.

Myönnettäköön, että odotan jo kevättä ja provinssiratojen paluuta lähtölistoille. Meidän tallista moni hevonen on saanut keskittyä treenaamiseen joulusta tammikuuhun, jotta olisivat valmiita palaamaan radoille, kun Vincennesin sarjat vähän helpottuvat tai sarjoja löytyy maakuntaradoilta. Toisin kuin luullaan, on Ranskassa paljon monipuolisemmat kilpailumahdollisuudet keväästä syksyyn, vaikka isoimmat palkinnot jaetaan Talvimeetingissä. Myös lähdöt Vincennesissä helpottuvat yleensä Talvimeetingin lopulla, kun koko talven startanneet hevoset alkavat olla tauon tarpeessa.

Viime sunnuntai oli Cornulier-sunnuntai, maailman suurin montélähtö 315 000 euron ykköspalkinnolla. Sen vei nimiinsä Philippe Allairen valmentama Traders, hirmuajalla 1.11,3/2700 metriä. Cornulier-sunnuntai tuntuukin Prix d’Amérique -päivän kenraaliharjoitukselta.

Sunnuntaina sekä talli- että yleisöalue täyttyvät hyvin pukeutuneista ranskalaisista, ja paikalle saavutaan koko suvun voimin. Päälähtöön osallistuvilla hevosilla on omat kannustusjoukkonsa, jotka tunnistaa helposti lippiksistä ja kaulaliinoista, joita koristavat hevosten nimet ja omistajien värit.

Tallikahvion pöydät täyttyvät shamppanjaa nauttivista ravikansalaisista, juhlia voi jo ennen lähtöä. Ja vaikkei tilaa löydy pöydän äärestä, voi tunnelmasta nauttia myös ulkoterassilla lämmityksiä seuraten.

Ranskalaisten toivo Bold Eagle jahtaa jo kolmatta peräkkäistä Prix d’Amérique -voittoaan. Voittaessaan se pääsisi historiankirjoihin, sillä vain Ourasi on saavuttanut kolme peräkkäistä voittoa aikaisemmin.

Vaikka Bold Eagle ei ole tänä talvena valtias B-lähdöissä ollutkaan, en usko, että syytä huoleen on. Vaativat lähdöt Pariisissa jättävät jälkensä hevoseen, mutta täydellisen juoksun saadessaan on Bold Eagle todella nopea viimeisellä 400 metrillä.

Samanaikaisesti muiden toiveet voittaa sunnuntaina ovat kasvaneet. Philippe Allairen Bird Parker on parempi kuin koskaan, se on oppinut lähtemään nopeasti voltista liikkeelle, mikä on avain menestykseen. Bellina Josselyn on ollut melko vaisu kahdessa viimeisessä B-lähdössä, mutta sen valmentaja Jean-Michel Bazire myhäilee tyytyväisenä ja lupailee hevosen olevan parhaimmillaan sunnuntaina.

Ruotsalaisten leiristä huokuu luottamus, että kirkkaimman pokaalin kanssa lähdetään maanantain aamukoneella kotiin Pariisista. Odotukset ovat kovat sekä Daniel Rédenin Propulsionin että Timo Nurmoksen Readly Expressin osalta.

Spekulointi lähdön taktiikasta alkoi parisen viikkoa sitten, ja viimeisinä viikkoina on mahdotonta välttää vastaantulevien tuttujen kanssa keskustelua siitä, miten lähtö sunnuntaina ajetaan.

Prix d’Amérique -lähdön katson usein katsomorakennuksen omistaja-alueen suurilta rappusilta. Tilaa on vähän, sillä paras näkyvyys radalle kiinnostaa myös montaa muuta paikallaolijaa. Kymmenisen minuuttia ennen lähtöä alkaa selostaja Laurent Brunetau esitellä mukana olevia hevosia ja nostattaa tunnelmaa hevosten saapuessa yksitellen hoitajiensa vierellä raviradalle.

Vain hetkeä ennen lähtöä kaiuttimista kantautuu minuuttibiisi, joka saa sydämen hakkaamaan rummun lailla. Tunnelma radan yllä on maaginen. Kun hevoset kerääntyvät volttiin lähtövalmiina, hengitän vielä kerran koleaa Pariisi-ilmaa sisääni. Selostajan huutaessa ”Faire du bruit!” (vapaasti suomennettuna ”pitäkää meteliä!”), kaikki ympärillä pysähtyy – ja tulee aivan hiljaista.

Voittaja selviää sunnuntaina.

Toivon, että mahdollisimman moni Hevosurheilun lukija istuu nyt matkalla kohti Pariisia valmiina viettämään talven kiinnostavinta viikonloppua parhaan lajimme parissa. Vieraat ovat aina tervetulleita tallillemme Chamant’iin, ovet ovat aina avoinna ja kahvipannu kuumana.

Satu Liitiäinen
Kirjoittaja on Ranskan Chamantissa ravihevosia työkseen valmentava suomalainen.

Huomenna Leijonakuningas?

Hevonen tulee maaliin. Miksi toinen murjottaa, kun toinen tuulettaa? Kuva: Riikka Aaltonen

Hevoskimpoissa on puolensa. Ja puolensa. Kimppojen ehdottomasti paras puoli on mielestäni uusien harrastajien saaminen mukaan lajiin mahdollisimman matalalla kynnyksellä.

Edellä mainittujen uusien harrastajien ja konkariomistajien välille voi syntyä hämmentäviä tilanteita, kun puhutaan yhteisen hevosen menestyksestä. Hevonen tulee maaliin. Miksi toinen murjottaa, kun toinen tuulettaa?

Tässä uusille harrastajille pikainen katsaus yleisimpiin hämmennystä aiheuttaviin tilanteisiin:

Ensimmäinen ilman rahaa. Tämä ei ole sama kuin ”puolenvälin paikkeilla”. Tämä ei tarkoita, että hevonen oli ihan ookoo, kun ei ollut häntäpäässä. Tämä on sama, kuin että sinulle annetaan satasen seteli, mutta sitten se nykäistään sormiesi välistä pois ja heitetään tuuleen.

Jos hevonen on useamman kerran peräkkäin ensimmäinen ilman rahaa, niin se on sama kuin universumi sontisi sinun päällesi ja nauraisi perään. Ei ole leikin asia, ja silloin ei kannata mennä sanomaan mitään, minkä on tarkoitus olla rohkaisevaa. Älä käännä veistä siinä haavassa, jonka ”ensimmäinen ilman rahaa” on kaivanut.

Hävisi maalikamerassa. Tämä on verrattavissa edelliseen, paitsi että se seteli, joka sormiesi välistä liukuu, on isompi. Jos hevonen on toinen, se on toinen. Silloin tuuletetaan. Jos se häviää maalikamerassa, se on hävinnyt. Silloin tuuletetaan hyvin hillitysti, jos ollenkaan. Maalikameratappion karvaus haihtuu kahdessa päivässä ja muuttuu pikkuhiljaa tyytyväisyydeksi, mutta välittömästi tapahtuman jälkeen aihetta kannattaa lähestyä hienovaraisesti tunnustellen.

Jäi voimissaan pussiin. Äkkinäisempi ajattelee, että sepä harmi. Mutta konkarin katse on jo tulevassa. Sijoituksella ja seteleillä ei ole yhtäkkiä tässä kohtaa mitään merkitystä. Vain sillä on merkitystä, että hevonen on voimissaan ja kuski paineissaan seuraavaan starttiin mennessä. Voimissaan pussiin on kuin onnistunut viimeistelyhiitti, jonka jälkeen vain taivas on rajana. Tänään hevosen puolikas on huomenna Leijonakuningas.

Parempi kuin viimeksi. Älä sano tätä ääneen. Koska jos opit jotain edellisestä kohdasta, niin tässä voi olla ansa. Jos hevonen on viimeksi jäänyt voimissaan pussiin ja ollut kymmenes, siltä on odotettu vähintään totosijaa, kun se vaan ”saa tiloja”.

Jos se sitten sinnittelee hieman lopussa väsyen viidentenä maaliin, se ei ole parempi kuin viimeksi. Matemaattisesti ja taloudellisesti ajatellen toki näin on, mutta tästä lajista on matematiikka kaukana.

Laukan kanssa kolmas. Tämä jakaa jopa kokeneet konkarit kahteen leiriin. Toinen koulukunta katsoo, että hevonen on pirun hyvä, kun pystyy laukan kanssa totosijaan, kun koko matkan ravia takoneetkaan eivät kaikki siihen pystyneet. Henkselit paukkuvat.

Toinen koulukunta näkee tilanteen varmana voittona, joka romuttui niihin harha-askeleisiin, joita ei olisi tullut, jos kasi olisi vetänyt volttia nopeammin ja lähtökiihdytys olisi ollut tasaisempi. Toimintaohjeet samat kuin kohdassa hävisi maalikamerassa.

Ennen kuin alat tuulettaa tai toisaalta myöskään sadatella äänekkäästi näissä tilanteissa, tarkkaile muiden ensireaktioita ja kuuntele myös hetken aikaa jälkispekulaatiota. Vain näin voit varmistua siitä, onko lasi tällä kertaa puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä.

Käytä filosofiaa, älä matematiikkaa. Opit kyllä.

Veera Ahlgren
Kirjoittaja on kirjailija ja hevosalan yrittäjä.