Blogi – Pesupaikka

Yleisömääräkö kuninkaallisuuden mitta?

Määrittääkö yleisömäärä kuninkaalliset tittelit, vai sittenkin hevosten suoritukset? Kuvassa Mika Forss kiittää Vieskerin Virvaa ravikuningatartittelistä viime kesänä Lahdessa. Kuva: Anu Leppänen.

Ravikuningas ja -kuningatartittelit jätetään vuonna 2020 jakamatta. Seinäjoella järjestetään ravit 31.7.–2.8. ja suunnitellut palkinnot jaetaan, mikä on toki hyvä asia. Mutta ei titteleitä. Sen sijaan ”suomenhevosille valmistellaan kyseiselle viikonlopulle kilpailuvaliokunnan johdolla oma suurkilpailukokonaisuus”.

Eli tilanteessa, jossa esimerkiksi ravien televisionäkyvyysmahdollisuudet ovat aivan eri tasolla kuin normaalisti muun urheilutarjonnan loistaessa poissaolollaan, päätettiin koko raviurheilun kruununjalokivi ja tunnetuin tavaramerkki jättää hyödyntämättä. Vaikka tiedetään, että käytännössä kyseessä on ainoa brändi, jonka raveja muuten tuntematon ihminen tunnistaa.

Mitäpä luulette, jos naapurin Ritvalta kysytään, katsotaanko telkkarista kuninkuusravit vai joku random-kisakokonaisuus, kumpi kiinnostaa enemmän?

Seinäjoen ilmoitus siitä, että kuninkuusraveja ei totutussa muodossaan lakeudella elokuun ensimmäisenä viikonloppuna ajeta, on täysin ymmärrettävä. Kyseessä on sen kokoluokan tapahtuma, että päätöstä ei voi venyttää kovin pitkälle. Kulut juoksevat koko ajan. Yhteistyökumppaneihin liittynee suurin epävarmuus. Kun kukaan ei tiedä, millä mallilla maailma makaa syksyllä, ei yrityksiä ole helppo neuvotella mukaan, ainakaan toivotuilla summilla.

Hyvin suuri osa järjestävän radan kuluista liittyy yleisöön. Pelkästään turvallisuuteen saadaan upotettua kuusinumeroinen summa euroja. Vaikka elokuussa yleisötapahtuman järjestäminen olisi sallittua, on täysin perusteltua pelätä, että osa katsojista jää kotisohville varmuuden vuoksi. Järjestäjä olisi voinut löytää itsensä tilanteesta, jossa palvelut on mitoitettu 50 000 vierailijalle, mutta paikalle saapuu 20 000. Se saattaisi tietää jopa konkurssia. Käsijarrua oli vedettävä ajoissa.

”Yleisöllisten kunkkareiden” siirtäminen vuodella eteenpäin oli siis varmasti tämän hetkisen tilanteen valossa oikea päätös. Mutta miksi titteleitä ei voi jakaa ilman yleisöä, kuten muun muassa Suur-Hollolassa ja Elitloppetissa tehdään?

Hippoksen perjantainen tiedote perusteli päätöstä kahdella syyllä: kuninkuusravien kiertävä perinne ja suurtapahtuman luonne.

Jos joku itseään hevosihmiseksi kutsuva vastustaa titteleiden jakamista kahdesti peräkkäin Seinäjoella kuninkuusravien kiertävän perinteen takia, suosittelen menemään itseensä ja lukemaan sen jälkeen kunkkarien historiaa. Lahdessa ajettiin peräkkäin peräti seitsemän kertaa kilpailun alkuvuosina. Totta kai kiertäminen on kunkkareille tärkeä asia, mutta onko kiertämisen perinne oikeasti tärkeämpi kuin itse kilpailu? Hevosväki osaa kyllä puhaltaa sen verran yhteen hiileen, että pystyisimme hyväksymään poikkeukselliset järjestelyt yhteisen hyvän nimissä.

Entäpä suurtapahtuman luonne? Katsotaan hetkeksi naapuriin. Elitloppetin slogan kuuluu: Världens bästa publik. Elitloppet, jos mikä, on profiloitunut yleisönsä kautta. Henkilökohtaisesti uskoin vielä maaliskuussa, että missään tapauksessa Elitloppetia ei tulla ajamaan ilman yleisöä. Ennemmin peruvat koko karkelot. Mutta Elitloppet ajetaan, ja sen voittaja saa nimensä kunniatauluun, vaikka yleisö ei pääse paikalle.

Miksi meidän ravikuninkaallisemme eivät ansaitse samaa? Ansaitseeko hevonen kunniaa siis suorituksensa vai yleisön takia?

Yleisö kuuluu luonnollisesti kuninkuusraveihin yhtä lailla kuin Elitloppetiinkin. Hevosten suoritusten arvoa ei kuitenkaan mitata yleisön määrällä. Poikkeusoloissa joudutaan poikkeusratkaisuihin.

Tässä ilmainen vinkki: Perukaa huono päätös ja tehkää parempi. Antakaa meille meidän ravikuninkaallisemme!

Johanna Heinonen
kirjoittaja työskenteli viime kesänä Lahden kuninkuusravien tiedottajana

Kommentteja, joita ei ole annettu

Päätoimittaja Jussi Tuulensuu listasi ansiokkaasti Aamulehdessä asioita, joita kukaan ei koskaan sano haastattelussa. Me teemme saman. Näitä kommentteja ei ole kuultu Hevosurheilun Ratsastuksessa, eikä tulla koskaan kuulemaankaan.
”Olen ihminen, joka arvostaa ennalta-arvattavuutta, säännöllisiä työaikoja ja hyvää tulotasoa. Siksi hevosala.”
”No mun kohdalla uralleni on merkinnyt eniten se, että mun perheellä on sairaasti rahaa. Jos hevosella on tällaiset liikkeet ja ratsuttaja pitää sen tasapainossa, niin kyllä se näissä junnuluokissa voittaa ohjailemalla. Isona aion tehdä kuin mun valmentaja: neljäsosapäivää näennäistöitä suvun firmassa ja loppuaika heppailua ja shoppailua Keski-Euroopassa oman fiiliksen mukaan.”
”Olisihan se kaviopaise ollut hyvä vaihtoehto, jos jotain pitää tulla, mutta saatana se on taas vasen etujänne, jota se könkkää. Se alkaa aina oireilla, kun tehdään kovempaa treeniä. Selkään se on tuntunut jo pitkään huonolta, mutta nyt on sellainen, että jokainen tuomari huomaa.”
”Nyt oli järjestelyiltään niin surkeat kenttäkilpailut, että toivon, että nämä pellet eivät järjestä tässä rapakossa enää ikinä mitään. On niitä muitakin kilpailuja kalenteri täynnä.”
”Kyllähän mä olen ratsastajana sellainen, että jos hevonen ei mene eteenpäin, mä potkaisen. Ja jos se ei mene silläkään, niin seuraavaksi keppi lävähtää. Ja jos se v%##&ilee, lävähtää keppi taas. Se mikä oli normi 80-luvulla, toimii myös 2020.”
”Perhe ja hevoset ovat yhdistyneet saumattomasti. Olen sellainen supermamma, joka käyttää kestovaippoja ja tekee itse lapsille ruoat kotimaisista aineista. Oman tabletin hän saa sitten, kun on 12, siihen asti meillä on kaikenlaista taide- ja ympäristöprojektia. Hoidamme lapsemme mieheni kanssa kokonaan itse, isovanhemmilla on omat menonsa, emmekä halua vaivata.”
”Kuka Kyra?”
”Joo tuli niitä puomeja, kun ei päästy rytmiin. Illalla grillattiin, ja sitten keksittiin lähteä baariin. Piti perua startti, mutta pomo sanoi, että pakko mennä, kun on tänne asti tultu. Nykyinen hoitaja saa olla mukana ensimmäistä ja viimeistä kertaa. Meidän verkka meni sen sähläämisen takia ihan pieleen.”
”Joo olen ollut nyt kolme viikkoa täällä Hollannissa, ja ruusukkeita on tullut ihan ropisemalla.”
”Kengittäjä mulla on aika paska, ja ihan lehmälääkärin kanssa olen pärjännyt.”
”Ei mua auta kukaan tässä jutussa, eikä se ole ihmekään. Olen tyypillinen tuulella käyvä tallinpitäjä, joka huutaa ja rähjää asiakkaille, eikä kukaan lähde enää hoitamaan mulle edes peffaa nuollakseen.”
”Laitapa toimittaja nauhuri päälle, nyt annan tulla suorat sanat suomalaisista koulutuomareista, ja kaiken saa kyllä julkaista.”
”Nyt on rehellisesti meidän oriista sanottava, että se näyttää jättävän hankalia ja kapasiteetiltaan keskinkertaisia jälkeläisiä, joilla on tavallista enemmän terveysongelmia.”
”Kyllä tämä voitto oli tänään kokonaan oman hyvän ratsastukseni ansiota.”

Miia Lahtinen
Toimittaja
miia.lahtinen@hevosurheilu.fi

Eräs äitienpäivä

Friendly Favor ja allekirjoittanut keväällä 2009. Kuva: Antti Heinonen

Keväällä 2009 äitienpäivä oli sunnuntaina 10.5., aivan kuten tänäkin vuonna. Hevoseni oli tiineenä, itse odotin esikoistani. Otimme kotipihassa kuvan kahdesta isomahaisesta. Möhkö ja Valas, kirjoitin valokuva-albumiin.

Vuotta aiemmin Toss Outin (i: Supergill) poika Exploit Caf oli voittanut Elitloppetin. Eräs oriinpitäjä halusi vuokrata omistamani Friendly Face -tamman toistaakseen Exploit Cafin sukuyhdistelmän. Elitloppet-voittajankin emänisä oli Friendly Face, ja oriinpitäjällä oli Supergillin poika siitosoriina.

Ei siinä mitään, paperit tehtiin ja juhannusviikolla tamma oli kiimassa. Se siemennettiin kahdesti, positiivisin tuloksin. Sopimukseen kuului, että tamma asuisi kotitallilla.

Kolme kuukautta myöhemmin aloin itse voida pahoin. Tikkuun pissaaminen varmisti epäilyt: meille tulisi keväällä vauva. Eihän se nyt varsinaisesti uutiskynnystä ylittänyt, oltiin sitä jo ehditty vähän toivoakin, mutta pari kertaa kävi mielessä, että ajoituksen olisi voinut hoitaa paremmin.

Laskin kalenterista, että ehtisin synnyttää ennen tammaani. Se oli tehnyt jo viisi varsaa, ja kantanut niitä aika tasaisia aikoja, usein vähän pitkästi. Edellisen vuoden varsan kohdalla tiineys kesti viisi päivää vaille vuoden. Ei siis mitään syytä laittaa tammaa varsomaan muualle.

Hah, kuinka vähän tiesinkään.

Reilu viikko äitienpäivän jälkeen olimme mieheni kanssa synnytyssalissa, tasan laskettuna päivänä, kun anoppi soitti. Hevoseni oli varsonut. Se ei päästänyt anoppia edes lähelle, joten hän lyhyehkönä, hevosia pelkäävänä ihmisenä koitti kurkistella karsinaan ämpärin päällä seisten. Onneksi tamma oli vanha tekijä ja kaikki meni hyvin, apu olisi sinä yönä ollut aika kaukana.

Synnäriltä ajoimme kotiin tallin kautta. Olin ehkä tuore äiti, mutta myös hevostyttö, joka halusi mahdollisimman pian nähdä samana yönä poikamme kanssa syntyneen varsan. Muistan ajatelleeni, että onhan tämä aika ihmeellistä: maailma ja minä olin toisaalta ihan sama kuin ennenkin, vaikka kaikki oli muuttunut.

Sittemmin toki opin, että vaikka kaikki muuttui, oikeastaan aika vähän muuttui. Varsat kasvaa, ja muksut kasvaa. Ihmisvauva oppii nukkumaan päiväunet tallissa tai kisareissulla. Tutkittua tietoa ei varmaan ole, mutta empiirinen kokemukseni sanoo, että hevosihmisille harvemmin tulee järkytyksenä lapsiperhearjen sitovuus. Lapsen sentään voi ottaa mukaan melkein mihin vaan, helpommin jopa kuin hevosen. Paitsi kärryille istuttamista kannattaa tehdä vasta, kun ne oikeasti osaavat istua. Turvakaukaloa ei kuulemma saa sitoa kiinni kärryihin. Mutta ihan hyviä ihmisiä tallilla kasvaa, vaikka joskus ääntä korottaessa ei muistakaan, puhuuko lapselle vai hevoselle.

Hyvin sille varsallekin kävi. Vaikka kasvattajaksi merkittiin hevosen vuokraaja, sai vastasyntynyt tamma nimeensä viittauksen kotitallin isäntäväen poikavauvasta. Kovasti elättelin toiveita, että siitä tulisi vaikka Hevosurheilun Kuukauden hevonen joskus, mulla olisi ollut mainio tarina kerrottavana syntymäyöstä.

Tarina jatkui kuitenkin vähän tavallisemmin. Tamma kyllä pääsi radoille ja siitä tuli ihan noheva kilpahevonen. Otti se muutaman komean voitonkin, vaikkei toki ikinä kohonnut innoittajansa Exploit Cafin tasolle. Nykyään sillä on jo muutama oma varsakin, terveisiä vaan Satakuntaan.

Itselleni 11 vuotta äitinä ja muutama vuosi pidempään hevoskasvattajana on toistaiseksi opettanut, että yleensä asiat menevät hyvin. Vaikka ruuhkavuosien keskellä tulee epätoivoisiakin hetkiä, niin siinä ne sivussa oppivat tavoille, ihmislapset, vähän niin kuin varsat. Välillä molemmat tekevät ihmisen hulluksi, mutta yleensä käsittämättömän onnelliseksi.

Johanna Heinonen
kirjoittaja on Hevosurheilun toimitussihteeri