Blogi – Pesupaikka Pesupaikka

Ammattimaisuus on hyvinvointia

Olen nyt kolme vuotta peräänkuuluttanut ammattimaisuutta ratsastukseen. Miksi?

Siksi, että ammattimaisuus on yhtä kuin hyvä ratsastus. Ja hyvä ratsastus on hyväksi hevoselle, se on hevosen hyvinvointia aivan konkreettisesti.

Ammattimaisuus yhdistetään mielikuvissa toisinaan vääriin asioihin. Mutta ammattimaisuus ei ole yhtä kuin kovuus. Ammattiratsastaja voi olla kova itselleen, sillä esteratsastajan elämä on hyvin kurinalaista ja täynnä samanlaisina toisiaan seuraavia rutiineja, mutta ei hän ole kova hevoselle. Hän ei ole kova hevoselle jo pelkästään siksi, että siitä ei ole mitään hyötyä.

Minulle ammattimaisuus on sitä, että tehdään kaikki tarpeellinen, mutta ei mitään turhaa.

Kaikki ovat varmasti nähneet, miltä se näyttää, kun ammattiratsastaja on satulassa. Se ei näytä oikeastaan miltään, sillä ammattiratsastaja on aikaa sitten oppinut, että hevoselle on annettava vapaus häiritsemättä tehdä ne asiat, joita siltä toivotaan.

Ammattilainen tietää, että sen minkä hevonen tekee mielellään, vain sen se tekee hyvin. Jos hevonen joutuu fyysisesti ja sen seurauksena psyykkisesti sille liian vaikeisiin tilanteisiin tai kokee, että satulassa istuja jättää sen tilanteessa yksin, tai jos se pelkää oman turvallisuutensa tai hyvinvointinsa puolesta, se alkaa vääjäämättä jännittää. Silloin peli on lähestulkoon pelattu!

Huippu-urheilu edellyttää hevosta, joka ei jännitä kropastaan, vaan antaa koko kroppansa ratsastajan käyttöön. Kansainvälisissä ammattilaispiireissä kilpaileminen on niin vaikeaa, että sellaista tasoitusta ei vain voi antaa vastustajille, että lähtisi radalle vastahakoisella ja kireällä, puolustuskannalla olevalla hevosella.

Rento, happy hevonen on ratsastettu niin, että sille on helppoa kantaa ratsastaja, koska huipputasolla pystyy suorittamaan hyvin vain, jos satulan alla on rento, happy hevonen.

Väkivalta alkaa, kun osaaminen loppuu. Tämä on vanha, monissa liemissä keitetty ja koeteltu sanonta, joka pitää edelleen paikkansa. Väkivaltaa vain on monenlaista. Itse väitän, että huono ratsastus on aina jonkinasteista väkivaltaa hevoselle, ihan siinä missä liiallinen raipankäyttökin, vaikka ratsastaja itse ei ehkä sitä väkivallaksi tunnistakaan.

Totta kai välillä näkee isojenkin kisojen verryttelyssä ratsukoita, joiden kohdalla näyttäisi siltä, että osaaminen on kortilla tai ainakin on meneillään ratsastajan huono päivä. Aivan säännönmukaisesti väitän, että sellainen ratsukko, joka verryttelyssä tulee repivästi esteelle tai jonka tekemisestä huokuu väkivaltaisuus, tekee hetken päästä huonon esityksen myös varsinaisella kilparadalla.

Virheet tulevat siksi, että hevonen ei ole mukana juonessa. Ja se hevonen tarvitaan mukaan juoneen.

Miksi usein juuri ammattiratsastajat ovat niin hyviä kuin ovat? No, aika moni heistä on viettänyt hevosen satulassa kymmeniä ja taas kymmeniä tuhansia tunteja. He ovat ihmisiä, jotka ovat valinneet elämäntavakseen hevoset, koska hevoset ovat juuri sitä, mitä he kaikkien asioiden joukosta haluavat maailmassa tehdä.

Mikael Forstén

SRL:n hallituksen puheenjohtaja, esteratsastaja

Kirjoitus on julkaistu ensimmäisen kerran Hevosurheilussa viime perjantaina

Kansikuva

Hevosurheilu kertoo taustat ja tarinat

Jo 90 vuotta suomalaisen ja hevosen asialla

Siirry tilaamaan ›

Kommentoi


Tuoreimmat tästä blogista