Blogi – Pesupaikka Pesupaikka

Eräs äitienpäivä

Friendly Favor ja allekirjoittanut keväällä 2009. Kuva: Antti Heinonen

Keväällä 2009 äitienpäivä oli sunnuntaina 10.5., aivan kuten tänäkin vuonna. Hevoseni oli tiineenä, itse odotin esikoistani. Otimme kotipihassa kuvan kahdesta isomahaisesta. Möhkö ja Valas, kirjoitin valokuva-albumiin.

Vuotta aiemmin Toss Outin (i: Supergill) poika Exploit Caf oli voittanut Elitloppetin. Eräs oriinpitäjä halusi vuokrata omistamani Friendly Face -tamman toistaakseen Exploit Cafin sukuyhdistelmän. Elitloppet-voittajankin emänisä oli Friendly Face, ja oriinpitäjällä oli Supergillin poika siitosoriina.

Ei siinä mitään, paperit tehtiin ja juhannusviikolla tamma oli kiimassa. Se siemennettiin kahdesti, positiivisin tuloksin. Sopimukseen kuului, että tamma asuisi kotitallilla.

Kolme kuukautta myöhemmin aloin itse voida pahoin. Tikkuun pissaaminen varmisti epäilyt: meille tulisi keväällä vauva. Eihän se nyt varsinaisesti uutiskynnystä ylittänyt, oltiin sitä jo ehditty vähän toivoakin, mutta pari kertaa kävi mielessä, että ajoituksen olisi voinut hoitaa paremmin.

Laskin kalenterista, että ehtisin synnyttää ennen tammaani. Se oli tehnyt jo viisi varsaa, ja kantanut niitä aika tasaisia aikoja, usein vähän pitkästi. Edellisen vuoden varsan kohdalla tiineys kesti viisi päivää vaille vuoden. Ei siis mitään syytä laittaa tammaa varsomaan muualle.

Hah, kuinka vähän tiesinkään.

Reilu viikko äitienpäivän jälkeen olimme mieheni kanssa synnytyssalissa, tasan laskettuna päivänä, kun anoppi soitti. Hevoseni oli varsonut. Se ei päästänyt anoppia edes lähelle, joten hän lyhyehkönä, hevosia pelkäävänä ihmisenä koitti kurkistella karsinaan ämpärin päällä seisten. Onneksi tamma oli vanha tekijä ja kaikki meni hyvin, apu olisi sinä yönä ollut aika kaukana.

Synnäriltä ajoimme kotiin tallin kautta. Olin ehkä tuore äiti, mutta myös hevostyttö, joka halusi mahdollisimman pian nähdä samana yönä poikamme kanssa syntyneen varsan. Muistan ajatelleeni, että onhan tämä aika ihmeellistä: maailma ja minä olin toisaalta ihan sama kuin ennenkin, vaikka kaikki oli muuttunut.

Sittemmin toki opin, että vaikka kaikki muuttui, oikeastaan aika vähän muuttui. Varsat kasvaa, ja muksut kasvaa. Ihmisvauva oppii nukkumaan päiväunet tallissa tai kisareissulla. Tutkittua tietoa ei varmaan ole, mutta empiirinen kokemukseni sanoo, että hevosihmisille harvemmin tulee järkytyksenä lapsiperhearjen sitovuus. Lapsen sentään voi ottaa mukaan melkein mihin vaan, helpommin jopa kuin hevosen. Paitsi kärryille istuttamista kannattaa tehdä vasta, kun ne oikeasti osaavat istua. Turvakaukaloa ei kuulemma saa sitoa kiinni kärryihin. Mutta ihan hyviä ihmisiä tallilla kasvaa, vaikka joskus ääntä korottaessa ei muistakaan, puhuuko lapselle vai hevoselle.

Hyvin sille varsallekin kävi. Vaikka kasvattajaksi merkittiin hevosen vuokraaja, sai vastasyntynyt tamma nimeensä viittauksen kotitallin isäntäväen poikavauvasta. Kovasti elättelin toiveita, että siitä tulisi vaikka Hevosurheilun Kuukauden hevonen joskus, mulla olisi ollut mainio tarina kerrottavana syntymäyöstä.

Tarina jatkui kuitenkin vähän tavallisemmin. Tamma kyllä pääsi radoille ja siitä tuli ihan noheva kilpahevonen. Otti se muutaman komean voitonkin, vaikkei toki ikinä kohonnut innoittajansa Exploit Cafin tasolle. Nykyään sillä on jo muutama oma varsakin, terveisiä vaan Satakuntaan.

Itselleni 11 vuotta äitinä ja muutama vuosi pidempään hevoskasvattajana on toistaiseksi opettanut, että yleensä asiat menevät hyvin. Vaikka ruuhkavuosien keskellä tulee epätoivoisiakin hetkiä, niin siinä ne sivussa oppivat tavoille, ihmislapset, vähän niin kuin varsat. Välillä molemmat tekevät ihmisen hulluksi, mutta yleensä käsittämättömän onnelliseksi.

Johanna Heinonen
kirjoittaja on Hevosurheilun toimitussihteeri

Kansikuva

Hevosurheilu kertoo taustat ja tarinat

Jo 90 vuotta suomalaisen ja hevosen asialla

Siirry tilaamaan ›

Kommentoi


Tuoreimmat tästä blogista