Hevonen 2.0

Hevonen on upea, evoluution ja intohimoisten jalostajien muovaava olento. Se on vuosisatojen aikana innoittanut taiteilijoita, urheilijoita, sotapäällikköjä, lapsia, aikuisia ja vanhuksia. Nykyään hevosen ympärillä pyörii jopa täällä kaukana Suomessa kokonainen elinkeino.

Ongelmana voidaan nähdä se, että erityisesti ammattilaisten parissa hevonen otetaan sellaisena kuin se on. Ehkä kutenkin pitäisi uskaltaa ajatella out of the box. Ehkä pitäisi miettiä, millainen olisi uuden aikakauden hevonen. Kunnolla parannettu hevonen, eikä vain häthätäisen kasvojenkohotuksen läpikäymä malli. Eikö ainakin hevosten rasittavimmista ominaisuuksista olisi aika päästä eroon?

Ensimmäisenä pakoeläimyys. Onko siinä järkeä? Ei täällä ole mitään vaarallista. Ei täällä ole mitään petoja. Miksi hukkaamme kallista aikaamme selittäen sitä hevosille kaikilla mahdollisilla keinoilla? Miksi insinöörit eivät ole kehittäneet hevosta, joka ymmärtää luonnostaan, että jos joku hänet jonain päivänä syö, se ei ole kuuluisa muovipussi, postilaatikko, maneesinkulmassa asuva mörkö tai tallinpitäjän rasittava russeli, joka juoksee ojassa. Ennemmin jonain päivänä se laumanjohtaja, kouluttaja ja omaihminen kyllästyy järjettömään poukkoiluun, ja lähettää hevosensa palvaamoon, josta sen saa takaisin helposti käsiteltävässä muodossa.

Hevosen parempi versio olisi myös kiitollisempi. Se ei olisi iloinen vain täydestä heinäpussista ja laitumesta, vaan myös joka kuukauden tallivuokrasta, rivin rasvaamisesta ja klinikkakäynneistä. Se ei jättäisi psylliumia syömättä, vaan ymmärtäisi, että hänen vatsastaanhan sitä hiekkaa yritetään saada pois. Ja että hänen hyväkseen se kaviohaude laitetaan, ja on aivan vastuutonta nykiä hauteenkäärijältä selkä kipeäksi. Se yrittäisi olla ontumatta, luimimatta ja pudottelematta esteitä, sillä hänen takiaan omistaja on uhrannut monta sataa lämmintä koti-iltaa, muutaman parisuhteen ja ainakin kymmenen etelänlomaa.

Hevonen 2.0 ei olisi myöskään laumaeläin. Kun se olisi yksin tallissa, se olisi sille omaa, hyvää aikaa. Se ymmärtäisi, että eivät ne kaverit katoa, vaikka niitä ei näe koko aikaa. Se vahtimisjuttukin on niin ajanlaskun alkua!

Lisäksi korjattavaa on erityisesti kommunikontitaidoissa ja älynlahjoissa. Uuden ajan hevonen lopettaa sen korviin sattuvan hirnumisen, ja sen sijaan näyttää valotaululta, onko kipeä kohta sillä vatsassa, kaviossa vai SI-nivelessä. Se ymmärtää, että jäisellä pohjalla mennään rauhakseltaan, ajatuksen kanssa.

Sillä on suhteellisuuden tajua, ja se osaa katsoa kokonaisuutta. Se on riittävän tyhmä toimiakseen yhteistyössä ihmisen kanssa, mutta riittävän viisas kehittääkseen itsekin kärsivällisyyttään, henkistä tasapainoaan ja miksei myös fyysistä olemustaan fiksun syömisen ja esimerkiksi venyttelyn kautta.

Miia Lahtinen
Toimittaja