Blogi – Pesupaikka Pesupaikka

Hevonen on opetusmestari

Korttikurssihevoset ovat opetusmestarien aatelisia. Arkistokuva.

Huonoa hevosta ei ole olemassakaan. Sen näkee tänä perjantaina ilmestyneen Hevosurheilun opetusmestarien tarinoistakin. Niissä kuultaa ajatus, ettei hevosen mitta ole, miten se jossakin ihmisen säännöillä määrittelemässä lajissa menestyy. Se on jotakin, jota kello, mittanauha, raha tai maine ei pysty mittaamaan.

Toki hevosten lahjoilla halutussa lajissa on eroa, mutta on myös niin, että se vähempilahjainen saattaa opettaa ihmistä kyseisestä lajista huomattavasti enemmän kuin suurmenestyjä.

Moni hevosihminen, sellainen josta mielelläni haluan käyttää muotoa Hevosihminen, on todennut, ettei mikään ole sen vaarallisempaa aloittelevalle lajin harjoittajalle kuin se, että hänelle osuu heti menestyvä hevonen.

Tämän he perustelevat sillä, että sellaisen kanssa ihmisen fokus voi kääntyä väärään suuntaan, jos hän kokee menestyksen salaisuuden löytyvän peilikuvaa vilkaisemalla, eikä hevosesta.

Hevonen tottakai opettaa ihmistä toimimaan hevosen kanssa. Sekä yleisellä tasolla, että sille tarkoitetun lajin vaatimuksien antamin ehdoin. Valmentamaan oppii valmentamalla, ratsastamaan ratsastamalla, ohjastamaan ohjastamalla, kengittämään kengittämällä ja hoitamaan hoitamalla. Oppia on hyvä saada alan koulusta, kokeneemmilta hevosihmisiltä tai vaikkapa kirjallisuudesta. Kuitenkin se, joka lopulta ihmisen kaikkeen tähän opettaa, on hevonen.

Väitän kuitenkin, että hevonen voi opettaa ihmistä olemaan myös parempi versio itsestään. Jos on halua ottaa vastaan, voi hevonen opettaa muun muassa inhimillisyyttä, välittämistä, huolellisuutta, kärsivällisyyttä, rehellisyyttä, rauhallisuutta sekä yritteliäisyyttä. Ja vaikka sana rakkaus on ehkä viihdeteollisuuden ansiosta kokenut inflaation, niin sen sisältö ei. Hevonen voi opettaa rakastamaankin.

Itsestä näitä asioita on vaikea arvioida, mutta nämä hevosen antamat positiiviset kehittymissignaalit varmasti allekirjoitamme tosiasioina ainakin kaikki me, jotka olemme voineet seurata lapsiemme saavan varttua hevosten parissa.

Eikä tämä tietenkään tarkoita, että lapset ovat ainoa kohderyhmä näille hevosen antamille opetuksille. Ei ihmisen ole hyvä missään ikävaiheessa kokea olevansa niin täysin oppinut, että olisi myöhäistä ottaa hevoselta oppia vastaan.

Elämä on ikuista oppimista ja oli kyseessä poni, ratsu, ravuri tai mikä tahansa hevoslajin edustaja, voi se olla monipuolinen opetusmestari, jos vain annamme sille mahdollisuuden siihen.

 

Harri Lind
Toimittaja
harri.lind@hevosurheilu.fi

Kansikuva

Hevosurheilu kertoo taustat ja tarinat

Jo 90 vuotta suomalaisen ja hevosen asialla

Siirry tilaamaan ›

Kommentoi


Tuoreimmat tästä blogista