Hevoshulluus ja ansaintalogiikka

Muu maailma ei voi kerta kaikkiaan käsittää, miten ja varsinkaan miksi hevosia ostetaan. Ja millä hinnalla! Listahintaa ei ole. Yhtenä päivänä hevonen on yhdenlainen ja toisena toisenlainen. Mutta tämä ei tarkoita, etteikö hevosihmisillä olisi jostakin tietystä hevosesta hyvinkin tarkka hinta-arvio.
Pointti on tämä: hevosten ostamisessa kaikki perustuu toiveisiin. Siihen, mikä hevosesta mahdollisesti voi jonakin päivänä tulla. Näitä päiviä ei hevosella ole loputtomiin. Lajista riippuen se on nuori 3–4 tai 7-vuotiaaksi. Tämän jälkeen loppuelämän taso alkaa olla tiedossa ja priimakäyttövuosia on jäljellä saman verran. Hyvää myyntiaikaa vähän vähemmän. Nämä vuodet olisi hyvä, että hevonen olisi jollakin taitavalla. Sellaisella, joka pystyy viemään hevosta eteenpäin.

Ratsastussponsorointia koskevassa oikeusprosessissa (kts. tämän päivän HU:n ratsastussivut 4–5) ja takavuosien lottovoittajan huijaustapauksessa on tietyt yhtymäkohdat.
En ole istunut salissa kuuntelemassa 7 vuotta venynyttä ja vanunutta sponsorointioikeudenkäyntiä ja myönnän, että 900 sivun materiaalin lukemisessakin oli omat haasteensa. Lottovoittajatapauksessa istuin Tampereella oikeussalissa monta päivää. Mielenkiintoinen osio oli, kun keskusteltiin hevosen rahallisesta arvosta. Se meni niin sanotusti kuuroille korville.
Kuuntelin kerta toisensa jälkeen, kuinka paikalle kutsutut raviammattilaiset yrittivät kertoa tuomareille, miten veteen piirretty viiva hevosen ”todellinen arvo” on. Sitä kun ei oikeastaan olekaan. Että se perustuu kysynnän ja tarjonnan lakiin ja tosiaan niihin odotuksiin.
Kaikki me tiedämme, että ammattilaisilla on tapana etsiä hevosia, jotka ovat väläyttäneet puhkeamassa olevaa lahjakkuutta. Tätä lahjakkuutta sitten mahdollisesti verrataan hevosen sukuun, ikään ja rakenteeseen. Siitä muodostuu hevosen hinta. Hevoselle, jossa on odotusarvoa, on ottajia, oli se sitten kalliskin.
Karmea juttu on se, että hyvästä hevosesta voi tulla huono suurin piirtein yhdessä yössä. Ja vastaavasti, jos hevonen ei juuri nyt ole menestynyt vaikka ravikilpailuissa, se ei automaattisesti aina tarkoita, etteikö se jo parin viikon kuluttua menestyisi.

Toinen pointti on, että jos hevonen ei menesty, se on sitten oma häpeä. Hevosihminen ymmärtää, että tähän omaan häpeään liittyy sellaisia vaikeasti määriteltäviä asioita kuin hevosmiestaito, olosuhteet, valmennuksen onnistuminen, kilpailuttamisen managerointi, hevosen päivän kunto ja sekä fyysisen ja psyykkisen terveyden tila, mitkä viimeksi mainitut vieläpä kietoutuvat tiukasti toisiinsa.
Puhumattakaan siitä, että hevonen on aina valmentajiensa ja ratsastajiensa muokkaama. Heidän näköisensä. Kun se vaihtaa valmentajaa tai ratsastajaa, siitä alkaa melko nopeasti muokkautua heidän näköisensä. Siitä tulee tavallaan siis uusi tuote!
Tämä asia aiheuttaa hankausta myös, kun jonnekin hevosihmisten ja ei-hevosihmisten välimaastoon sijoittuva henkilö ostaa hevosen, eikä saa ”sitä mitä luvattiin”. Yleensä kävi niin, että kyllä hän sai, mutta puolessa vuodessa hevosesta tuli hänen osaamisensa mittainen ja hänen itsensä näköinenkin. Näitäkin asioita puidaan oikeussaleissa, kiihtyvään tahtiin.

Täytyy olla hullu, hevoshullu, ostaakseen normaalin palkansaajan mittapuusta katsottuna isolla rahalla tällainen hyödyke. Juuri tämä asia ei-hevosihmisen näyttää olevan mahdoton ymmärtää.
Hevosihmiset todellakin ovat oma alalajikkeensa, joka kommunikoi onnistuneesti vain toisen hevosihmisen kanssa. Hevosihmiset ostavat ja vaihtavat hevosia, niillä ratsastaa nyt vähän aikaa se ja sitten tämä. Kun niitä vähän aikaa pidetään, voi olla, että ne voidaan myydä voitolla eteenpäin. Tai sitten ei.
Hevonen voi myös ensi yönä kuolla karsinassaan ähkyyn. Tai eläinlääkärin leikkauspöydälle. Siinä välissä niihin ollaan hullaantuneita, ne täyttävät jonkun koko elämän. Sitä on hevoshulluus.
Kun Matthias Rathin sponsorit ostivat Edward Galilta oliko se nyt 10:llä vai 15:sta miljoonalla eurolla kohuori Totilaksen, siinä oli loistoesimerkki odotusarvoista, jotka eivät toteutuneet.
Uusi ratsukko ei saanut oikeastaan yhtään starttia onnistumaan ihan nappiin, eikä oriin ura jalostusoriinakaan ollut päätä huimaava.
Galin kanssa musta ori voitti MM-kultaa ja koko maailma oli häpnaadissa. Kyse ei ollutkaan pelkästään Galista tai pelkästään Totilaksesta, vaan molempien muodostamasta ratsukosta. Joka purkautui. Koska Rath ei ole Gal.

Leena Alérini