Blogi – Pesupaikka Pesupaikka

Hevosnainen kuin unelma

Virolainen Johanna oli aikansa kuulu hevosvaras.

Kaikki maailman viisaus asuu vanhoissa hevosmiehissä, ja kaiken pahan alku löytyy naisesta. Tämän ikiaikaisen faktan eli todeksi myös Johanna-niminen kaunotar Viron idyllisestä Rakveren kaupungista. Eteläisen naapurimme tunnetuimmaksi hevosvarkaaksi kohonnut neito aloitti kriminaalin uransa jo 1920-luvulla. Vaatimattomaan, mutta umpirikolliseen perheeseen syntynyt Johanna tahtoi elämältä enemmän, eikä jäänyt odottamaan rikastuttavia naimakauppoja tai prinssiä valkoisella hevosella. Hän hommasi heppansa ihan itse – lähinnä öiseen aikaan, tai markkinoilta, aamun vasta sarastaessa.

Johannan äiti koetti parhaansa mukaan kouluttaa tyttärestään kelpo taskuvarasta. Rehellisellä työllä ei pärjännyt Virossa edes sata vuotta sitten, joten kaikki vaurastuttava osaaminen tuli tarpeeseen. Johannes-veli osoittautui niin huonoksi varkaaksi, että jäi kiinni heti ensimmäisen vieraan rahapussin kanssa, ja samassa rytäkässä linnaan laitettiin myös äitimuori. Yksikseen joutunut Johanna toki kokeili kiinteän omaisuuden anastamista, mutta pienessä Rakveressa tiedettiin heti, kenen pihalta kadonnut maitotonkka olisi takaisin haettavissa. Ensimmäisen ikioman linnatuomionsa Johanna saikin jo tsaarinvallan aikaan.

Ja kuten tiedetään – rangaistuslaitoksella on kehittävä vaikutus. Viisi vuotta myöhemmin, vuonna 1921, astelikin kaltereiden lomasta vapauteen täysin oppinut ja kaikki konstit taitava ammattirikollinen. Viro oli kakun lusimisen lomassa päässyt itsenäistymään, ja kukkaansa puhkesi myös Johanna.

Isoimpia rahoja liikuteltiin agraariyhteisössä tietenkin hevosten ympärillä. Nämä ylväät eläimet toimittivat sekä työkone- että kulkupelivirkoja. Omistajat vahtivat heppojaan herkeämättä, ja myös laki rankaisi sellaisen varkauteen ryhtyvää vähintään kuuden vuoden tuomiolla. Johanna keräsi helmoihinsa puolisen tusinaa joutomiestä. Johtajaksi syntyneellä naisella oli ilmiömäinen kyky saada ukot tottelemaan. Toisille hän lupaili osuuden varastettujen hevosten arvosta, toisille palasen itsestään. Esitutkintapöytäkirjat jättävät armollisesti kertomatta, saiko kukaan koskaan mitään.

Johanna oli perehtynyt linnassa lukkojen saloihin. Maalaistaloissa piti tuvan ovea paikoillaan usein pelkkä harjanvarsi, mutta tallin portti oli aina tiukassa lukossa. Työnjako meni seuraavasti: paholaisprinsessa tiirikoi lukon, ja opetuslapset taluttivat hepat yöhön. Markkinoilla heillä oli tapana iskeä heti aamusta – isännät kun jättivät hevosensa usein myyntipilttuisiin ja lähtivät itse krouviin ennakkomaljoille. Virossa oli hienona perinteenä ryypätä etukäteen myös toteutumattomat kaupat. Nopeat hevosvarkaat ennättivät markkinapäivinä saaliinsa kanssa heti seuraavan pitäjän myyjäisiin, eikä uusi omistaja ehtinyt koskaan kuulemaan, että hankittu heppa oli ”kuuma”. Hevosesta piti kaupanteossa esittää passi, ja sellaisia sai kohtuullista korvausta vastaan kierteleviltä romanikauppiailta.

Milloin hevosta ei ehditty myydä heti varkauspäivänä, jäi eläin odottamaan kohtaloaan ennalta varmistettuihin piiloihin. Väliaikaisia turvapaikkoja oli Johannan porukalla melkein jokaisessa Viron maakunnassa. Poliisi ei saanut liikkuvaista naista millään satimeen. Muutamat eläimet toki palautettiin varsinaisille omistajille, mutta pahantekijä itse liukeni usein onnekkaasti. Tilalliset saivat Johannalta aina reilun korvauksen palveluksistaan, ja ilmiantamistahtoa hillitsi myös pelko. Vankilassa karaistunutta naista jännitetään kaikkialla maailmassa syystäkin enemmän kuin samoin ansioin varustettua miestä.

Lain koura tavoitti lopulta valitettavasti myös Johannan seurakunnan. Johtajattarelle langetettiin lähes kymmenen vuoden tuomio. Lieventävänä asianhaarana ei otettu huomioon edes sitä, että neito avasi pelkästään lukot tai osoitti miehilleen varastettavat eläimet. Lehdet kirjoittivat hänestä lukuisia ylistäviä artikkeleita, sillä kerrankin valokeilaan nousi nuori, kaunis nainen, joka myös teki eikä pelkästään meinannut. Johanna sai esimerkillään myös seuraajia. Ainakin eräs Mari tuomittiin samoihin aikoihin viiden vuoden vankeuteen lehmävarkauksista.

Tietämättään virolaisen naisasialiikkeen perustanut Johanna kuoli vuonna 1931 kotipitäjänsä Rakveren vankilassa neljänkymmenenyhden vuoden iässä. Edelläkävijöiden polku on usein kuoppainen ja lyhyehkö.

Antto Terras
kirjoittaja on virolaislähtöinen koomikko

Kolumni julkaistu alunperin Hevosurheilussa 27.11.

Kansikuva

Hevosurheilu kertoo taustat ja tarinat

Jo 90 vuotta suomalaisen ja hevosen asialla

Siirry tilaamaan ›

Kommentoi


Tuoreimmat tästä blogista