Hipodroomin nousu ja tuho

Aloitetaanpa arvoituksella – mikä Tallinnassa sijaitseva pyhättö on neljä vuotta nuorempi kuin Viron tasavalta, mutta kolme vuotta vanhempi kuin Aira Samulin? Kysymyksessä on tietenkin Tallinnan, Viron ja koko Baltian viimeinen edelleen toiminnassa oleva hipodroom eli ravirata. Vuonna 1923 kymmenen paikallisen raharikkaan heppakasvattajan toimesta perustettu rata on nyt tulossa laukkansa päähän. Hipodroom luotiin jo alkujaan liian kalliille paikalle, eikä raviratoja yleensäkään avata pääkaupunkien keskustoihin. Tallinnassa taas kaikki on tunnetusti mahdollista.

Raviharrastus taikka ammattimaisempi kaviobisnes, samoin kuin tuloksellinen veikkaaminen ja voittaminen, ovat Virossa hyvin pienen piirin kirouksina. Osaavia valmentajia löytyy hyvänä päivänä kymmenen, ja kilpailemaan kykeneviä hevosia ehkä sata. Hurraamista ei ole myöskään ravien yleisössä. Sateisempana hetkenä paikalle uskaltaa muutama ukko, eikä entisaikojen tuhatpäisiin katsojamääriin päästä edes uhkailemalla tai lahjomalla.

Tallinnan hipodroomin alue ajautui yksityisiin käsiin vuonna 1994. Hurjalla 90-luvulla siirrettiin maita ja mantuja muutenkin melko vallattomalla sykkeellä, eikä illalla nukkumaan mennessä aina tiennyt, mitä seuraavana aamuna tulisi omistamaan tai menettämään. Siitä lähtien on omistava taho koettanut saada kaupunginhallitusta tajuamaan, että keskeisellä tontilla komeileva ravirata olisi syytä siirtää jonnekin syrjempään. Radan huippuhintaiset 15 hehtaaria kannattaisi kaavoittaa kauppakeskukseksi tai lukaaleille. Radan omistajat ovat olleet asiastaan niin varmoja, että väsytystaistelun tuoksinassa on jo jaettu muutama lahjonta- ja petostuomiokin.

Ja arvoituksilla jatketaan – minne saatat päätyä, jos painelet Tallinkin terminaalista suoraa ravia noin 33 kilometriä loivasti Haapsaluun päin? No, näin menetellen ajaudut kuin sattumoisin Tuulan kylään, Viron uuden raviradan rakennustyömaalle. Myös suomalaisia koskevaa kohtalon ivaa on tässä hankkeessa mukana. Ensinnäkin: vanha ravirata muuttuu arvokkaaksi lasipalatsiksi, koska meidän Elisa-konserni tahtoo siitä pääkonttorinsa, ja uuden raviradan urakasta vastaa härmäläinen YIT.

Suomalainen siis tuhoaa ja rakentaa samaan aikaan, mutta niin ovat Virossa tehneet aikaisemmin myös tanskalaiset, ruotsalaiset, saksalaiset ja venäläiset.

Tuulan kylä mainitaan Tanskan kuninkaan verokirjoissa ensimmäisen ja viimeisen kerran vuonna 1241. Sen jälkeen on ollut hiljaisempaa.

Todennäköisen raviradan tuoma mahdollinen uusi alku tulee siis ilman muuta tarpeeseen. ”Todennäköinen” ja ”mahdollinen” alleviivaavat tässä Viron realiteetteja. Minkään hankkeen valmistumista ei kannata juhlistaa ennen kuin se on valmiina myös faktisesti. Tuulan ravirata on toki rakennusvaiheessa, ja ensi vuoden kilpailuillekin etsitään jo päivämääriä, mutta täyden varmuuden tuo vasta tulevaisuus.

Uusi ravikeskus on suunniteltu eräänlaiseksi monitoimiareenaksi. Kyllähän siellä kilpaakin ajetaan, mutta kentän keskiviheriö on jo nyt luvattu paikalliselle palloseuralle harjoitusalueeksi, ja kahvioon kokoontuvat kuorolaulajat. Melkein satavuotiaan Tallinnan hipodroomin tunnelmaan ei näillä askelmerkeillä ehkä päästä.

Viro on Baltian maista enää viimeinen, missä raviurheilun näkymiin jaksetaan uskoa edes välillä. Kilpa-ajojen horrostilaan saattamisesta tulee tässäkin tapauksessa kiittää Neuvostoliittoa ja sen kaiken tuhoavaa järjestelmää. 1900-luvun alku näytti raviurheilun kannalta vielä hyvältä. Kreivi Orlov jalosti ravureitaan ja kilparatoja avattiin Moskovaan, Pietariin, Harkovaan – ja seuraava olisi tullut Tallinnaan. Mutta sitten syttyi bolsevikkivallankumous, eikä totolappujen täyttäminen ollut se kaikkein tärkein prioriteetti. Tallinnan rata avattiinkin vasta nk. ensimmäisen itsenäisyyden aikaan.

Virolainen luovuus pääsi valloilleen varsinkin 30-luvulla, jolloin hipodroomilla juoksivat hevosten kanssa kilpaa myös vossikkavankkurit, porot ja strutsit.

Tallinnassa on tiedetty kautta historian, että kansalle leipää ja sirkushuveja tarjottaessa ei kannata jarrutella.

Punamiehityksen vuosikymmeninä hevosteltiin Tallinnan hipodroomilla vaihtelevalla menestyksellä. Välillä alue kuului jollekin kukkasipuleita kasvattavalle sovhoosille, välillä siellä järjestettiin lypsykilpailuita, kutsuntoja, Siperiaan karkotettavien kokoontumisia ja muuta neuvostohauskaa. Kilpaakin ajettiin, mutta pelkkien ruplavoittojen vuoksi ala ei kehittynyt eikä väki villiintynyt.

Itse muistan Tallinnan hipodroomin 80-luvun loppupuolelta, ajalta ennen Mustamäen toria tai Kristiine Keskusta. Melko moni perhe viljeli tuolloin takapihoillaan ja parvekkeillaan kurkkuja sekä tomaatteja.

Ja aina lauantaisin saivat toverit hakea hipodroomilta ilmaista hevonpaskaa.

Antto Terras
Kirjoittaja on virolaislähtöinen kirjailija ja koomikko

Related Stories

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi