Me kaikki olemme jo siellä

Ihmisellä on tapana karttaa pohjaa kuin ruttoa. Käsite ”pohjalla olo” on synonyymi kokonaisvaltaiselle rappiolle. Kuitenkin me kaikki olemme jo siellä. Tämä tosiasia on hyväksytty vaivihkaa, sillä niin monenlaisia hidasteita täydellisen tuhon välttämiseksi täällä pohjalla temmeltämiseen on keksitty. Tämä koskee niin hevosia, ihmisiä kuin autoja.

Fyysisessä todellisuudessa pohja tarkoittaa maapallon pintaa. Näihin aikoihin hevosille määrätään kenkäpakko. Pohjalla ollaan, vaan ei ihan turvallaan vielä.

Totopelaajien spekulointi siitä, millä hevosella on kengät ja millä ei, ja onko tieto ajantasaista, vapauttaa aikaa minuuttimäärin per lähtö. Jahkailua kenkäpakko ei poista. Joku juoksee nopeammin kengät jalassa kuin ilman, ja millaiset ne ylipäätään mahtavat olla? Totoamiseen olennaisesti liittyvä sadattelu vaihtuu kärryjen ja korvapallojen vahtaamiseen.

Hevosista on pidettävä huoli, mutta ihmisyyteen sopii pieni riskinotto. Näin ollen laki vaihtaa autoon talvirenkaat on muutettu säätilan huomioivaksi suositukseksi. Se, kuinka liukas keli määritellään, tulee aiheuttamaan eripuraa kuin taidearvostelu. Jos on ajellut perjantai-iltana kesäkeleillä mökille ja sunnuntaiaamuna on routa, kuinka menetellä?

Kansalaisten, etenkään vanhusten, ei haluta joutuvan rähmälleen, joten heille suositellaan kenkiin liukuesteitä. Tai siis tämä on tietenkin naamioitu operaatio pitää vanhukset pois terveyskeskuksista ja hoitolaitoksista. Tuskinpa kukaan päättäjä on kokenut sieluntuskia eläkeläisen lonkkamurtuman takia.

Hiihtäjien syvissä vesissä, tai paremminkin syvissä hangissa, liukasteleminen on saanut ympäristöväen liikkeelle. Joku siellä metsässä taas menee! Äkkiä perään tarkkailemaan. Hiihtäjiltä ollaan kieltämässä fluoripohjaiset suksivoiteet, ettei pohja muutu entistä pohjemmaksi, maaperä mustemmaksi. Hyi sentään! Suksiin on hinkattava biopohjaista liukastetta ja hidastetta, tai otsikoissa nähdään!

Ilmailualalla hieno lento on mennyt mönkään, jos slow landing on töpeksitty. Pää pilvissä voi todellakin seikkailla, mutta vain hetkisen. Paluu todellisuuteen, pohjalle, on tehtävä taiten, siten, ettei ympäristön vaihdosta 10 000 metristä nollarajalle juuri huomaa.

Islamissa on älytty, missä todellinen pohja on. Se ei ole naisten aviorikoksissa, naisten aviottomissa lapsissa, rakkausavioliitoissa, pilapiirroksissa ja sianlihassa. Todellinen helvetti on kengän pohjassa, jonka näyttäminen toiselle ihmiselle on pahin solvaus, mikä muslimimaissa tiedetään. Vääräuskoisia ja heidän kuviaan lätkitään kengillä, kasvojulisteita levitetään kadulle ja naamojen yli kävellään.

Hevosenkenkä tarkoittaa absurdisti myös onnea. Liekö Keskisen kyläkaupassa Tuurissa kenkä ollut väärin päin ja onni valunut pois. Yt-neuvotteluilta ei sielläkään ole säästytty. Sakaroiden on osoitettava ylös. Uskokoon ken tahtoo.

Korkeushyppääjä, pituushyppääjä ja aitajuoksija ottavat vauhtia pohjalta. Lapset opetetaan ensin uimaan käsipohjaa. Menestyjää opastetaan pitämään jalat maassa. Kaikki tietävät, että vain muistamalla pohjan olemassaolon ymmärtää, mihin pysyvä pärjääminen perustuu. Pohjalta ponnistamiseen. Muuten voi astua tyhjään.

Jos maan vetovoima lakkaisi yhtäkkiä olemasta ja alkaisimme leijua, se olisi Telluksen loppu. Pohjalla on turvallista. Kukaan ei voi pudota sieltä. Näin ollen käsitys, että vain elämän murjoma hulttio päätyy pohjalle on täysin väärä.

Suurimman osan elämästään ihminen on tarkoitettu taapertamaan pohjalla. Me kaikki olemme jo siellä.

Kreetta Onkeli
Kirjailija ja kolumnisti