Blogi – Pesupaikka Pesupaikka

Kenkärahat kasvatukseen

Rahansa voi käyttää rapsutettavaankin kohteeseen. Kuva: Roosa Lindholm

Maailmankuulun kenkäsuunnittelija Christian Louboutinin karvakkaat Bolcheva-uutuussaapikkaat maksavat tismalleen 2595 euroa, ellei jostain alennusmyynnistä halvemmalla saa. Kahdenkympin kumppareissa lontsivan hevosihmisen sisäinen kalkulaattori raksuttaa heti, että samalla hinnalla saisi hevoselle kengät noin viideksitoista vuodeksi. Toki nauloista pitäisi maksaa erikseen ja vielä kengittäjän palkkiot, mutta silti.

Minulla on yksi ystävä, joka ei ole hevosihminen, ja hän ymmärtää minun ajatusmaailmaani ja laskentakaavioitani siitä huolimatta. Ystäväni on hifisti. Hän on ainoa TAVALLINEN ihminen, joka ei korvaansa lotkauttanut, kun sanoin ostaneeni kolmen tonnin satulan ja vieläpä säästäneeni.

Tämän hifistin mielestä on aivan okei tyhjentää tilinsä ja käyttää Visa-luottonsa harrastukseen. Hän itse rakastaa myös Prada-tuotemerkin vaatteita. Hänen harrastuksiaan ei kovin hyvin tue ihan tavallinen työpaikka, josta saa ihan tavallista keskipalkkaa. Se ei häntä haittaa, sillä hän on reittinsä valinnut, ja siitä onnellinen. Kyllä neuvokas aina keinot keksii!

Tunnustettakoon nyt, että minulla itselläni on salainen pahe. Seuraan Facebookissa erään muotibrändin faniryhmää. Siellä ostetaan ja myydään käsilaukkuja, jotka maksavat vähintään kolme tonnia. Ryhmän jäsenet iloitsevat aina yhdessä, kun joku on suorittanut uuden hankinnan. Laatikon avaamista seurataan porukalla ja yksityiskohtia udellaan.

En ymmärrä ollenkaan, miten joku voi saada niin suuret kiksit käsilaukusta, ja toisaalta taas ymmärrän täysin. Koin taannoin sanoinkuvaamatonta tyydytystä, kun sain klinikkalaskun maksettua käteisellä. Käteisellä! Hymyilin koko kotimatkan, vaikka rahaa ei enää ollut. Maksoin sen käteisellä, tajuatteko! Upeaa.

Eräs toinen ystäväni tykkää kengistä. Yhtenä harmaana marraskuun lauantaina hän päätti piristää itseään ostamalla kalliista merkkiliikkeestä kahdet kengät. Kassalla hiki kuitenkin nousi pintaan: nämähän maksavat mansikoita. Sitten hän muisti, että hänen ystävänsä, muuan Katja laittaa kuukausittain saman, ellei suuremmankin summan hevoseensa. Niinpä hän kaivoi kiltisti kuvettaan hokien hiljaa itselleen ”Katjalla on hevonen, Katjalla on hevonen.” On ilo olla muille hyödyksi.

Kolmas ystäväni kysyi kerran, paljonko minulla menee kuussa hevoseen. Halusi tietenkin järkyttyä. Sanoin summan, ja järkyttyihän se. Kysyi vielä, miksi ihmeessä ihmisen pitää maksaa noin älytön summa yhdestä kopukasta. Selitin, että se katsoo niin kauniisti perääni, kun lähden tallilta. Ystäväni tarjoutui katsomaan kauniisti perääni ihan päivittäisellä akselilla moista summaa vastaan. En tarttunut tarjoukseen.

Olen siis esimerkki ihmisestä, joka elää omassa, harhaisessa kuplassaan, eikä edes huomaa sitä tai vaikka huomaisi, ei piittaa.

Ravihommissa saattaa sentään jossain piilotella ansaintalogiikka, mutta ratsastuksessa ei ole järjenhäivää, jos taloudellista puolta tarkastellaan. On matemaattinen mahdottomuus jäädä ratsastusharrastuksesta plussan puolelle. Täytyy kuitenkin muistaa, että ihan varmasti universumi keksii jotain ovelaa sen toisen tai kolmannen ravihevosenkin kanssa, ettei rahoilla pääse leuhottamaan. Ja jos lasketaan kulutettuja tunteja ja valutettua räkää, voitettua rahaa saattaa sittenkin olla vain ”ihan okei -summa”.

Olen tehnyt linjauksen. En lottoa enää, sillä laitan ne rahat hevoskasvatukseen. Mahdollisuus voittaa on maksimaalisesti pienempi, mutta häviötä voi rapsuttaa. Ja siitä saa kivoja videoita. Kauan eläköön hevoshulluus!

 

Katja Ståhl

Kirjoittaja on toimittaja, hevosharrastaja ja tv-kasvo

Kansikuva

Hevosurheilu kertoo taustat ja tarinat

Jo 90 vuotta suomalaisen ja hevosen asialla

Siirry tilaamaan ›

Kommentoi


Tuoreimmat tästä blogista