Korvatunturin kiireapulainen
Korvatunturilla oli huisketta, niin kuin siellä tähän aikaan vuodesta tapaa olla. Joulutonttujen lisäksi myös kiireapulaiset ovat tarpeen. Eräänä iltana Korvatunturin rekrytointiosastolle asteli matalaryhtinen, harmaapukuinen hahmo.
”Joulun aikaa! Oletteko töitä vailla?” kysyi rekrytonttu häneltä suurten silmälasiensa takaa.
”Jo vain olen. Olen tallitonttu. Vuosisadat olen kiertänyt tallilta toiselle, mutta nyt riitti”, harmaapukuinen sanoi.
”Haluatteko kertoa enemmän”, rekrytonttu kysyi. ”Olen näin joulun aikaan rekrytoimassa, mutta toiselta ammatiltani olen terapiatonttu. Käydään esimerkiksi aina tammikuisin läpi näitä joulunjälkeisiä stressireaktioita ja tyhjyydentunteita.”
”Kerron mielelläni. Minähän aloitin työhevosten kanssa. Osaan tehdä kolme erilaista sammalhaudetta, osaan tehdä appeen puunkuoresta, oljista ja surkeasta kaurasta, sekä osaan irrottaa jääpuikot savottahevosen kärsineestä turkista. Sitten siirryin 70-luvulla ravihevosiin. Osaan bliistrata, laittaa savea ja jopa leikata siilitukan, vaikka se kyllä sai aina palan nousemaan tontunkurkkuuni. Sitten olin 80–90-luvuilla ratsastuskoululla. Lyöttymiä minä hoidin paljon, ja höyryttelin hengityksiä. Silloin jäikin paljon aikaa itse hevosille, kun tallitytöt huolsivat varusteet. Minä tein niitä hommia, mitä he eivät pystyneet”, tallitonttu kertoi.
”Entä sitten? terapiatonttu kysyi. ”Pystytkö kertomaan? Tämä on luottamuksellista. Olemme Korvatunturilla, mutta täällä ei ole ylimääräisiä korvia.”
”Täysihoitotallia minä en kestä!” tallitonttu parahti ja alkoi itkeä. "Jos loimitan – se on joka ikinen kerta väärä loimi ja etikettivirhe. Jos annan omenan – aiheutan ähkyvaaran. Jos ylipäätään menen karsinaan, se on melkein oikeusasia, sillä hevosta ei ole kuulemma siedätetty tonttuihin, ja jos se näkee minut, sille jää ikuinen pelkoreaktio. Siksi ajattelin, että jos porot… Että jos poroja osaisin hoitaa?” tonttu sopersi.
Terapia-rekrytonttu halasi tallitonttua. ”Se sopii. Tämä tulee tekemään sinulle hyvää.”
Seuraavan kerran rekrytonttu kuuli tallitontusta vastaa aattoiltana saadessaan kiireessä kirjoitetun sähköpostin itse Joulupukilta.
”Pyydän teitä tarkistamaan ennen tapania poronhoidon rekryn. Ei päästänyt meitä ilmaan ennen kuin porot olivat olleet 30 minuuttia kävelykoneessa. Yritti hokittaa porot. Vaahtosi porojen juottamisesta niin, että jouduimme tyhjentämään yhden säkin lahjoista ja täyttämään sen jollain ihme mash-pusseilla. Kielsi laukkuuttamasta poroja pohjan pettävyyden takia, kunnes saimme sen päähän tauottua, että porot lentävät taivaalla, missä niiden jalkoihin ei tule minkäänlaista iskua. Peitteli porot suojiin, pinteleihin ja heijastimiin, piiloon kuin amerikkalainen joulukuusi. Yritti estää Petteriä lähtemästä punottavan nenän takia. Jouduimme lähtemään salaa sillä aikaa, kun hän etsi parhaan päivystävän ajoeläineläinlääkärin puhelinnumeroa.”
Rekrytonttu nyökytteli. Juuri niin tämän piti mennä. Hän lähti kävelemään porotalliin. Siellä tallitonttu käveli hermostuneesti kehää.
”Kaikki on hyvin”, terapiatonttu sanoi ja näytti joulupukin lähettämää kuvaa, jossa porot odottelivat kuuliaisina Bahamasaarilla palmun alla. ”Ne pärjäävät kyllä. Sinä pärjäät kyllä”, se sanoi. ”Mennään katsomaan vanhoja hevosvideoita ja syömään piparit.”
Miia Lahtinen
Toimittaja
