Kusikki

Minulla on ollut viisi vuotta harrasteravihevonen, sellainen hieman totinen suomenhevostamma, mutta ihan mukava. Matka koelähtöön ja muutamiin vaihtelevalla menestyksellä menneisiin startteihin on ollut monen mutkan takana.

Melko tuoreena ravihevosen harrastajaomistajana en voinut edes kuvitella, kuinka mielikuvituksellisilla ja absurdeilla tavoilla vuosien työ voi valua hukkaan, ja kauan elätelty unelma ravihevosen ensimmäisestä voitosta tai edes ravikilpailusta valuu kotiradan hiekkaan.

Joskus mietin, miten yrittäisin selittää raviurheilun hienoutta ihmiselle, joka näkee siitä teeveen tai tietokoneen ruudulta. ”Mitäs mielenkiintoista tässä nyt on, tuossahan ne vaan juoksee ympäri rataa?”  Raviurheilu on omintakeinen, rikas ja erilaisia ihmisiä yhdistävä alakulttuuri, jolla on jopa oma kielensä. Ravit on todellisuuskupla, jossa pääsee totaalisen irti arjesta. Raveihin voi myös lyödä vetoa ja vaikuttaa voittoihinsa omalla asiantuntemuksellaan. Lotto ei sellaista iloa tarjoa.

Voi voi, lista on loputon, kerron vielä yhden. Laji on myös eläimillä harjoitettavaa huippu-urheilua ja lukemattomien pienten yksityiskohtien taidetta.

Se, että kyseessä on mykkä eläin, joka toimii viettiensä varassa, aiheuttaa meille hevosten kanssa toimiville jatkuvasti päävaivaa. Muun muassa tammahevosten sielunelämä. Näinkin kävi, kun harrasteravurini oli ollut omistuksessani vuoden päivät. Elettiin juuri tätä aikaa, kevättä kukkeimmillaan, kun puhelin soi illalla.

”Jaa-a, nyt meillä on ongelma. Sun hevoses saattaa olla kusikki”, sanoo valmentaja ja huokaisee syvään.

”No mikäs se on”, kysyn ymmälläni.

”No, kusikki on vanhan kansan hevosmiesten kieltä ja tarkoittaa sellaista tammahevosta, jonka kiimat pistää aivan sekaisin. On sellaisia tammoja, jotka näin keväällä kiimaan tullessaan on ihan mahdottomia, potkii, menee maate, ei anna valjastaa ja kaikkea vaikeaa maan ja taivaan väliltä.”

”Voi sentään. Tarkoittaako tämä sitä, että me ei päästä raveihin sen kanssa?” kysyn ihmeissäni.

”No voi olla. Tänään se oli aivan mahdoton Teivossa, pysähteli, eikä suostunut liikkumaan, vaikka piiskaa sille näytti. Meille kato tuli Bonanza nyt talliin. Se lämminverinen. Se on vasta ruunattu, mutta nää kaikki tallin tammat on ihan rakastuneita siihen. Ne seisoo omassa aitauksessaan sen vieressä ja kyttää sitä vaan.”

”Mitäs nyt tehdään?” kysyn.

”Toivotaan, että se menee ohi, että tää olis vaan sellasta alkuhuumaa. Mutta niin kuin sanoin, jos se menee pahemmaksi…en tiedä sitten. Nää kusikit on vaan joskus tosi hankalia.”

Bonanza, kas kun ei Fabio! Amerikkalainen, vietävän eksoottinen lämminverinen sekoittaa pohjalaisen vanhan piian pään. Anna mun kaikki kestää. Jos olisin tiennyt, että kusikkiuskin voi estää hevoseni kilpauran, en olisi ryhtynyt mokomaan touhuun. Tai ehkä olisin, olisin vain ostanut jonkun toisenlaisen. Jonkun seesteisen ruunan, joka ei mene sekaisin mistään keväisistä mielihaluista!

Keskustelin myöhemmin kerran erään tunnetun ravipiirien vaikuttajan kanssa, ja hän sanoi, että vain yksi kolmasosaa ravisukuisista suomenhevosista tulee suorittamaan koskaan edes koelähtöä. Se kertoo omaa kieltään siitä, kuinka vaikeasta valtavaa työtä ja sinnikkyyttä vaativasta lajista onkaan kyse.

Eli jokainen, joka ravikaranteenin jälkeen pääsee ilmoittamaan hevostaan raveihin, olkaa onnellisia ja ylpeitä saavutuksestanne.

Ja koronahan on vain yksi pieni vastoinkäyminen muiden joukossa. Ei anneta sen lannistaa. Pidetään työkalut terässä ja ollaan valmiita.

Mekin tullaan kusikin kanssa viivalle heti kun valtion tallin orhi antaa luvan. Kohta on kesä ja taas ravataan!

Sami Ketola

Kirjoittaja on Reipin pehtoori

Related Stories

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi