Blogi – Pesupaikka Pesupaikka

Laiskat, ahneet ja muutosvastarintaiset?

Hevosopisto tarhat

Hevosopiston kriisin aikana silmäkulmia ovat itse ilmapiiriongelman lisäksi nostattaneet Hevosopiston johdon lausumat. Toivottavasti opistolle on hankittu huhuttua apua kriisiviestintään. Tähän asti heidän kommenttiensa mukaan henkilökunta kiukuttelee, kantelee ja on muutosvastarintaista. Se on sama, kuin jos esteratsastaja sanoisi, että hyvin olen treenannut ja hyvin ratsastan, mutta kun eivät nuo helvetin aasit kulje mihinkään.

Henkilökunnan moittiminen jatkui viimeisimmässä tiedotteessa. Siinä viitattiin siihen, että huonoa ilmapiiriä valittaneita opettajia on ärsyttänyt huonontunut palkka ja omista edusta luopuminen. Kyllä – opettajilla on varmasti ollut muutosvastarintaa, kun kiltakoulun varjolla opetustyötä on siirretty pienemmällä palkalla työskenteleville tallimestareille, joilla ei välttämättä ole mitään koulutusta teinien kanssa työskentelemiseen. Esimerkiksi tuoreimmassa tallimestarihaussa ei edellytetty pedagogisia taitoja tai edes kokemusta nuorisotyöstä, vaikka nuorten kanssa työskenteleminen on oma taiteenlajinsa.

Samaa muutosvastarintaa lienee ollut opettajien huoli siitä, että perustutkintolaisten ratsastustunnille on laitettu kaikki luokan 20 oppilasta kerralla, samaan kahteen tuntiin.

Ei olekaan ihme, että Hevosopisto on saanut valmistuneilta oppilailta erittäin huonot arviot valtakunnallisessa kyselyssä.

Uusimmassa tiedotteessa (26.11.) oli maininta, että Hevosopiston toimintaa haittaa historian painolasti “kaiken sallimisen” -kulttuurista.

Tietenkin kaiken salliminen voi olla sitä, että opettajat ovat varastaneet vessapaperia koululta tai he ryyppäävät oppilaiden kanssa. Ehkä eivät kuitenkaan enää tällä vuosikymmenellä.

Normaalisti kouluissa opettajilla on kuitenkin paljon vapauksia. Koulu on omanlaisensa instanssi, ja siihen kuuluu, että opettajat tuntevat alan ja he tuntevat oppilaat ja löytävät toimivimmat käytännöt kouluttaakseen tulevaisuuden ammattilaisia. Hyvä johto taas luottaa opettajien pedagogisiin ratkaisuihin. Kun joka oppilaalla on henkilökohtaiset oppimispolut, täytyy myös opettajilla olla liikkumavaraa – ja aito mahdollisuus antaa opetusta. Jos oikein olen tulkinnut, ongelma on juuri ollut se, että opettajat haluaisivat opettaa enemmän, mutta sen sanominen on pullikoimista ja Hevosopistolla ahkerassa käytössä olevat varoitukset heilahtavat helposti. Muun muassa siitä tulee se pelon ilmapiiri, josta Hevosurheilu on kirjoittanut.

Tätä kirjoitusta varten en kuitenkaan ole keskustellut yhdenkään Hevosopiston ratsastuksenopettajan kanssa, koska he eivät uskalla puhua asioista ulkopuolisille. Eivät edes vanhalle tutulle vuosikymmenienkin takaa!

Hevosopiston opettajien jaksaminen huolestutti minua ja luokkalaisiani jo opiskellessani ratsastuksenopettajalinjalla 2016-2018. Yksi opettaja piti kurssiemme aikaan ratsastustunteja aloittaen aamuseitsemältä ja lopettaen iltakymmeneltä. Se kauhistutti luokallamme jokaista, vaikka olimme ammattilaisia, joille 10 tunnin työpäivä on vielä normi. Mutta ehkä siinä oli pitkäksi vedetty ruokatunti välissä.

Ypäjällä opettajat ovat myös puuhanneet valtavasti kaikkea muuta kuin opettaneet: järjestäneet kilpailuita, irtohypittäneet, ratsastaneet, luennoineet ja ohjanneet oppilaita eri tilaisuuksissa. Vielä muutama vuosi sitten silloin, kun Ypäjän suomenratsu pärjäsi ikäluokkakilpailuissa, tilaisuudessa oli myös opettaja ohjaamassa oppilasta esittämään hevosta. Samaa en ole nähnyt enää viime aikoina.

Hevosopiston ratsastuksenopettajat muuten kehittivät Ypäjälle Suomenhevosten Kuninkaalliset, ratsastuksen suurimman vuosittaisen ulkotapahtuman. Kaikkea niille vastarannankiiskeille onkin sallittu!

Miia Lahtinen

Kirjoittaja on toimittaja, joka on seurannut Hevosopiston toimintaa ratsastuksen näkökulmasta Hevosopiston perustamisesta lähtien

 

Kansikuva

Hevosurheilu kertoo taustat ja tarinat

Jo 90 vuotta suomalaisen ja hevosen asialla

Siirry tilaamaan ›

Kommentoi


Tuoreimmat tästä blogista