Minkä mittainen vuosi?

Vuosi vaihtuu. Nyt kuuluu päivitellä, miten aika menee yhdessä hujauksessa, vastahan oli viime maaliskuu. Kuuluu ihmetellä, että varsakin kääntyi jo viisivuotiaaksi, taisi mennä jo kaikki ikäkausikilpailut ohi.

Minä olen varma, että ihmisten lineaarinen aikakäsitys on jotenkin virheellinen. Aika ei mene hitaasti tai nopeasti, se ei ylipäätään mene tasaista vauhtia eteenpäin, vasemmalta oikealle, eteenpäin. Se tekee ihan mitä sattuu.

Kahden perusrokotuksen välinen kolme kuukautta ei kestä kolmea kuukautta. Se on ajanjakso, jonka aikana ehdit suurinpiirtein laittaa kahvin tippumaan. Eläinlääkäri lähtee pihasta, mittaat kahvinporot keittimeen ja katsot kalenteriin, että herttinen, toisen perusrokotteen aika. Tässä välissä aika muodostaa jonkinlaisen silmukan, luulet että aikaa on vielä, mutta kolmen kuukauden ympyrä sulkeutuu ennen kuin huomaatkaan.

”Seuraavat ennen juhannusta”, eläinlääkäri sanoo joulukuussa. Puolen vuoden aikajana. Mielestäni juhannus ei koskaan voi tulla liian nopeasti. Joka joulukuu ajattelen, ettei se tule enää koskaan. On vaikea uskoa, että näin sinnikäs pimeys koskaan antaisi periksi ja antaisi auringon paistaa yötä päivää. Jään jännityksellä odottamaan tuleeko juhannus jo ennen pääsiäistä, vai minkälaiselle haitarille aika taittuu, kun on jotain mitä todella odottaa, ja jotain, mikä aina odottamattakin tulee vastaan liian nopeasti.

Muita jännittäviä aikajanan kieroutumia: tamman tiineys. Ensimmäiset kymmenen kuukautta tuntuvat kestävän noin kymmenen kuukautta. Viimeiset viikot kestävät noin puoli vuotta. Aika ikään kuin kulkee ensin rytmikkäästi askeltaen, ja alkaa sitten yhtäkkiä venyä kuin purkka, liimaantua paikalleen joka askeleella. Tässä auttaa, jos muistaa lasketun ajan ensin väärin yli kuukaudella, ja sitten tajuaa, että hitto, se onkin viikon päästä. Viikossa aika ei ehdi tahmaantua täysin liikkumattomaksi. Ja jokainen lasketun päivän yli menevä vuorokausi... aikajana vetää itsensä umpisolmuun, joka vain on.

Voidaan myös verrata tunnin pituutta ennen varsan syntymää ja sen jälkeen, kun varsa onkin heikko, ja se pitää nostaa tunnin välein jaloilleen, että se pääsee tissille. Tai ei, näiden tuntien pituutta ei voi edes verrata. Varsan syöttöväli on sellainen, että ehdit juuri pois karsinasta. Jos söit itse jotain ennen seuraavaa varsan syöttöä, se meni varmasti jo yliajalle.

Jokainen vuosi tuntuu kestävän keskimäärin saman verran, vuoden. Minulla ainakin. Mutta tasaisesti aika ei kulu koskaan. On syitä, joiden vuoksi se matelee, kiemurtelee ja ryömii. Ja on syitä, jotka saavat sen syöksähtelemään ja tekemään silmukoita.

Joistain tänä vuonna tapahtuneista asioista tuntuu olevan kahdeksan vuotta aikaa, muistojen päälle on kasaantunut niin paljon muuta. Ja sitten on taas asioita, jotka olisivat voineet olla pari kuukautta sitten, mutta facebookin päivitys aiheesta näyttää vuotta 2016.

Luin jostain, että aika on kuin varjo. Aika pysähtyy, kun jäämme katsomaan sitä, ja se juoksee, kun emme kiinnitä siihen huomiota. Tämä pitää paikkansa. Onko huono asia, jos vuosi on mennyt nopeasti? Ei. Se tarkoittaa sitä, että sinulla on ollut niin paljon mielekästä tekemistä, ettet ole ehtinyt tuijottaa sen enempää kelloa kuin kalenteriakaan.

Ja turhaa kai ajankulusta on muutenkaan valittaa, koska aika ei ota palautetta vastaan. Sitä ei kiinnosta. Se tekee joka tapauksessa juuri niin kuin sitä huvittaa, se juoksee tai jumittaa.

Näillä ajatuksilla toivotan kaikille erittäin onnistunutta, noin vuoden mittaista vuotta 2019. Ja hyvää juhannusta samantien, koska se todennäköisesti ehtii tulla jo ennen tämän kolumnin ilmestymistä.

Veera Ahlgrén