Opettamisesta, ihmisyydestä ja tunteesta

Minä en allekirjoita sellaista väitettä, jossa jotain asiaa hevosen ja ihmisen kanssakäymisessä selitetään harhakuvitelmaksi.

Jos kansainvälisesti menestynyt ratsastaja kiittää suorituksen jälkeen hevostaan lausumalla, että “se taisteli puolestani”, niin se on fakta sille ihmiselle, ja siihen on kenenkään ulkopuolisen turha alkaa selittää omia totuuksiaan.

Samoin opetustilanteessa: jos ratsastaja sanoo, että tänään hänen hevosensa on iloinen ja yrittää paljon, se on satavarmasti sen ratsastajan oikeutettu ja totuudenmukainen mielipide. Jos valmentaja ampuu sen fiiliksen alas väheksymällä ratsastajan yritystä “inhimillistää” hevosensa, niin hän ampuu itseään jalkaan.

Sodan käyneet hevosmiehet kertoivat ihon alle meneviä kertomuksia hevosista, joiden toiminta kaaoksessa, kuten Kannaksen läpijuoksussa, oli niin rohkeaa, että he liikuttuneina kiittivät hevostensa pelastaneen heidän henkensä. Olen nähnyt ne kyyneleet livenä ja katsonut niitä ilmeitä, niin hevosella kuin ihmiselläkin.

Tunteiden tunnistaminen on opettamisen peruselementtejä. Jos ei ymmärrä aivoissa opetuksen aikana tapahtuvaa mekanismia, voi tahtomattaan tehdä valtavaa vahinkoa oppilaan kykyyn vastaanottaa elämyksiä ja sallia tunteiden kehittymistä. Vaikka nuorta urheilijan alkua joutuu joskus ojentamaan, palautteen tulee olla edes jotenkin onnistuneen yrityksen jälkeen sellainen, että lämpö läikähtää niin ponin tai hevosen, ratsastajan ja valmentajan rinnassa.

Se on se boosteri, jolla me valmentajat ja opettajat saamme oppilaan nousemaan hiekasta, nostamaan leuan pystyyn ja suuntaamaan kohti uusia pettymyksiä säilyttäen edelleen intohimonsa lajia kohtaan.

Miksi hevosen “inhimillistäminen” on siis vaarallista? Ketä se vahingoittaa? Jos me haluamme elää kesyhevosten kanssa, niin mikä siinä on niin sopimatonta, jos minä haluan opettaa ne olemaan ihmisiksi jo varsana. Eli näkemään minut sellaisena olentona, jota kunnioitetaan siksi, että minä luon turvallisuuden tunteen.

Jos haluan lukea niille ääneen Anthony Paalmanin upeaa teosta “Träna Hästen för Hoppning”. Jos opetan hevosille tietyt sanalliset ohjeet, kuten “oma paikka, odota, älä koske, irti siitä ponista, taitava!!!…” onko se vahingollista jollekulle? Perisynti?

Hevosen tunteista voi kaikilla olla oma näkemyksensä ja teoriansa tutkimusten perusteella, mutta totuus valkenee vasta kun näet, miten hevonen suree menetettyä toveriaan, varsaansa, emäänsä, lemmikkilammastaan tai -koiraa. Ihan mitä vain kiintymyksen kohdetta. Kyllä ne kiintyvät ihmiseenkin, edellyttäen, että ihminen kohtelee niitä hyvin. Niillä on se tietynlainen katse silmissä...

Ei siitä tarvitse tehdä rakettitiedettä. Hevonen opettaa ratsastusta, hevostaitoa, jopa inhimillisyyttä, koska se tietää hevosista kaiken.

Marjut Andersén

Lajientusiasti