Opettava hevonen

Se on suomenratsujen vuosikokouksen aika. Kokous on tavallista arvovaltaisempi, sillä Hevosopiston korkein johto tulee paikalle puhumaan siitä, kuinka tärkeä suomenhevonen heille sittenkin on. Hyvä niin. Suomenhevoskohu toi esiin, että suomenhevosen kohdalla puhutaan suurista tunteista ja isoista arvoista.

Suomenhevosen roolista ratsastuksen kentässä kannattaisi puhua muutenkin. Millainen rotu nykyään on? Millaiseksi se halutaan? Urheilijoiden koulutukseen se ei riitä, sanovat. Ehkä oikeammin olisi sanoa, että huippu-urheiluun se ei riitä. Urheilijan urapolulla suomenhevosen tyyppisellä hevosella on sanottavansa. Muistutetaan taas, että suomenhevosmestaruuksien kultamitalisteja nykyisistä ykkösratsastajistamme ovat kenttäratsastaja Sanna Siltakorpi (R.R. Hiluvei, kenttä), Satu Liukkonen (Pilven Velho, koulu), Mikaela Fabricius-Bjerre (Taival, koulu) ja Maiju Mallat (Ponuveikko, este). Aivan varmasti suomenhevonen on opettanut heille jotain ratsastuksesta ja hevosen valmentamisen managementista.

Kaikki hyvät ratsastajat esimerkiksi puhuvat koko ajan tasapainosta. Suomenhevosella on miltei aina mahdotonta ratsastaa ajattelematta tasapainoa. Kyllä siinä on samoja elementtejä ratsastaa isopäinen suomenhevonen kaarteessa kevyeksi ja lähestyä 80 sentin estettä, kuin ratsastaa ranskalaisella alamäkeen rakentuneella nenä polvissa etenevällä estehevosella samasta kaarteesta kohti 130 okseria.

Suomenhevosella ratsastaminen vaatii myös rohkeutta ja kovaa luonnetta aivan eri tavalla kuin jollain indoctrolaisella scouppihirmulla ajelu. Ratsastuksen ammattilaisella täytyy olla pokkaa ratsastaa hevosella sen kapasiteetin ylärajoilla. Mallat hyppäsi suomenhevosella 130. Siinä oppi varmasti ajattelemaan ponnistuspaikat tarkkaan, eikä sinne päin. Ja luottamaan siihen, että kyllähän me tämä hoidetaan.

Ammattilaisuutta on kyky rakentaa hevosta eteenpäin ja opettaa sitäkin luottamaan omaan osaamiseensa. Viisivuotias suomenhevonen ei välttämättä luota edes kykyynsä laukata volttia. Kun ratsastaja käyttää vuoden aikaa siihen volttiin, että se laukka vähän kantaa ja hevonen ei kiirehdi vaan pysyy ratsastajansa kanssa, hän on varmasti oppinut paljon. Jopa enemmän kuin saamalla laukkavoltista kahdeksikon ratsulla, jonka jokainen nivel ja liikerata ovat laukkavolttia varten luotu.

Sitä paitsi suomenhevosilla on omistajia, joita lämminveristen ratsastajien sopii kadehtia. He eivät myy hevosiaan pois, kun nämä ovat parhaassa myynti-iässä. ”Eihän talvisotaa olisi voitettu, jos kaikki hevoset olisi myyty nuorten hevosten MM:istä ulos maailmalle”, he sanovat. He panostavat, kuljettavat, pitävät FB-sivuja ja kannustavat. Ja maksavat, yleensä aivan tavallisen palkansaajan pussista.

Suomenratsujen omistajat käyttävät paljon ammattiratsastajien palveluita. Olisi taloudellinen itsemurha luoda Suomeen hevosalan ammattikunta, joita ei yhtään kiinnosta suomenhevosen ratsastaminen eikä edes suomenhevosratsukoiden valmentaminen.

Minun mielestäni Valmennuskeskukseen kannattaisi laittaa oma käytävä suomenhevosille. Niitä hevosia ratsuttajat voisivat esittää hyvillä mielillä ikäluokka-arvosteluissa, ja he saisivat hyvää oppia siitäkin.

Samalla tavalla kuin on syytä arvostaa suomenmestareita, vaikka on olemassa maailmanmestareitakin, voi arvostaa suomenhevosia, vaikka on olemassa GP-hevosia.

Miia Lahtinen

Toimittaja

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi