Päämäärää tärkeämpi matka
Istahdinpa toissa perjantaina sohvalle ja aloin katsomaan päivän Joensuun ravien lähtöä. Samalla tulin pohtineeksi, että mitenkäs tähän on päästy. ”Iso mies” vähän jopa herkistyi...
Sillä hetkellä minun silmäteräni Johnny Flame oli koko Suomen voitokkain hevonen. Siis ihan älytöntä! Siitä on noin kymmenen vuotta, kun kysyin – vähän jopa huumorilla – Niemisen Markulta, että mitä jos tulisin käymään katsomassa, miten hevosten kanssa eletään ja ollaan. Kokemusta ei ollut oikeastaan ollenkaan. Käpsyttelinkin tästä noin kuukauden päästä Markun Urjalan tallille tietämättä mitään siitä, miten hevosten kanssa toimitaan. Saati miten niitä valmennetaan.
Kaupanpäälle tiesin, että nuorempana vaivannut allergia saattaa alkaa vaivata uudelleen. No alkoihan se, mutta joka kerta vähemmän, ja lopulta siedätyshoidolla saatiin oireet melkein kokonaan pois.
Mutta takaisin asiaan. Noita kolmen-neljän päivän retkiä alkoikin tulla yhä useammin. Joka kerta tuntui vaan paremmalta. Opittavaa oli paljon, mutta into vaan kasvoi ja kasvoi.
Ensimmäisillä kerroilla aiheutin muutamia sydämentykytyksiä omalla tyhmänrohkeudellani ja ihan puhtaalla hyväuskoisuudellani. Kyllähän jokaisen hevosen karsinaan voi vaan kävellä? Tai kenet vaan taluttaa pihan poikki toiseen talliin? Tai kärryiltä napata kuvan, kun saa ajaa Suur-Hollola-voittajaa! Noh, siitä alkoi matka, joka on tarjonnut paljon iloa, surua, rahanmenoa ja välillä vähän tuloakin, mutta ennen kaikkea ihan älyttömän määrän elämyksiä ja ystäviä.
Nyt ollaan tilanteessa, että itselläni on yksi valmennettava ja olen päässyt maistamaan sen kanssa voittamista. Se tunne ensimmäisellä kerralla Joensuussa kesken loppusuoran, kun tajuaa voittavansa. Se on jotain aivan uskomatonta, vaikka sormetkin olivat pakkasesta tunnottomat. Pesäpallon kanssa minulla on ollut onni voittaa jo aika paljon, jopa se suurin, eli Suomen mestaruus.
Mutta tämä oli jotain hyvin erikoista. Ja erilaista. Suhde hevosen kanssa kasvoi vielä, koska Johnny on meikäläiselle lähes täydellinen kaveri opettajaksi. Käyttäytyy kotona, raveissa ja startissa todella hienosti. Se antaa itselle edes sen mahdollisuuden harrastaa tätä hienoa lajia. Juuri siksi oli erityisen hienoa voittaa ensimmäisen kerran juuri Johnnyn kanssa.
Paljon olisi itsellä kiitettäviä vuosien varrelta, mutta suurimmat kiitokset ansaitsee koko silloinen Niemisen tallin väki, joka opetti minulle ihan ensimmäiset aakkoset. Kuusimäen Sanna ensimmäisenä Maken lisäksi, ”Tiitiä”, Suvia ja Teivon väkeä unohtamatta! Ja sen jälkeen jatkettiin Väreen tallilla Emman, Mian ja Riston kanssa. Sekä monia muita. Ja opintomatkahan jatkuu.
Edelleen olen aika tumpelo näiden otusten kanssa, mutta sehän ei haittaa. Kun uutta tulee, niin se opetellaan! Ja onneksi Pitkäsen Annen tallilla autetaan meikäläistä tällä hetkellä täydestä sydämestä. Meikäläisen kanssa joutuu varmasti välillä koville ja välillä joudun pyytämään paljonkin apua, että saadaan kaikki onnistumaan. Nykyään pystyn onneksi välillä jo antamaan apua asioissa takaisinkin päin. Mutta aina olen apua saanut ja se yhdistää kyllä isosti meitä ravi-ihmisiä, me ollaan todella auttavaisia toisiamme kohtaan. Varmasti se suurin syy on se meidän kaikkien yhteinen rakkauden kohde, hevonen.
”Jutin” sanoin, mennään eteenpäin! Nyt saa nauttia tästä mahtavasta lajista, kun on löytänyt itselle noin mahtavan kaverin, mitä Johnny on.
Juha Puhtimäki
Kirjoittaja on harrastajavalmentaja ja pesäpalloilun Suomen mestari
