Blogi – Pesupaikka Pesupaikka

Rakkauden laiva myrskyssä

“Kyse on vallanhalusta. Henkilökohtaisista kaunoista. Vanhoista sanomisista ja sanomatta jättämisistä. Epäpätevyydestäkin”, Miia Lahtinen kirjoittaa.

Varoitus: kolumni sisältää esimerkiksi hartauskirjoituksista tuttua lapsellista symboliikkaa.

Joskus kauan sitten, Hippos-lehden haastattelussa, Mikael Forsténilta kysyttiin, suosittelisiko hän lapselleen uraa urheilussa. Hän vastasi silloin, vielä lapsettomana, jotakuinkin niin, että hän suosittelisi yksilöurheilua, jolloin päätökset saa tehdä itse. Nyt Forstén on puheenjohtajana joukkue-urheilupaikassa, liiton laivan ruorissa.

Iso laiva kääntyy hitaasti, Forstén on sanonut moneen kertaan. Se on totta.

Yhtä totta on se, että myrsky heittelee isoakin laivaa, ja että kapina laivassa voi olla kohtalokas sekä laivalle, että sen kapteenille. Verenhimoiset hait eivät ehkä sentään seuraa paattiamme, mutta kaikenlaiset vanhat merihirviöt sitä pyrkivät heiluttamaan. Ja koko rannikollinen hylkeitä hytkyy vieressä haukkumassa ja nauramassa, sillä maalla ollaan viisaita, kun merellä on ongelma.

Liiton juuri eronnut toimitusjohtaja ei varmaankaan arvannut, millaiseen miehistöön hän astui. Ratsastuksen julkisuuskuva on hevosten leppoista laumaelämää, hallittua tanssahtelua kouluaidoissa, hienostunutta pukeutumista ja hymyileviä lapsia shetlanninponeineen. Mitä me olemme? Superrikkaita ja umpiköyhiä. Liikaa töitä tekeviä ja turhaa aikaansa netissä möyhääviä. Suurisuisia ja salakavalia. Teräviä, analyyttisiä ja umpityhmiä jankkaajia. Sellaisia jotka huutavat perkele ja juurtuvat maahan, kun 600 kiloa vyöryy kohti. Sellaisia jotka voivat laittaa nopeasti kuluvaan harrastusvälineeseensä jonkun toisen viiden vuoden palkan. Ei tässä tarvitse hullu olla, mutta se auttaa, on tallinpitäjien mielilauseita, eikä se ole vain vitsi. On aivan varma, että aika monessa paikkaa on helpompi olla ”yhdessä”, kuin tässä intohimoisessa ratsastusyhteisössä, ratsastajien alkukantaisessa heimossa.

Keskustella pitää, ja vähän riidelläkin pitää. Näin valistuneena sivustakastojana yksi asia keskustelussa tuntuu vääristyneen. Ihmiset luulevat, että liiton laivassa on kulta-aarre, josta kukin kähmii kalleuksia jo ennestään kultakolikoista pullisteleviin taskuihinsa. Että kyse on rahasta ja eduista.

Ei ole.

Kyse on vallanhalusta. Henkilökohtaisista kaunoista. Vanhoista sanomisista ja sanomatta jättämisistä. Epäpätevyydestäkin.

Silti toiminnan moottori on rakkaus lajiin ja liittoon. Tähän vähän hulluun laivaan. Vanhalle viiksinokkaiselle perämiehelle suhde SRL:n on jo pituudeltaan kolminkertainen keskivertoiseen avioliittoon verrattuna. Vanha kapteeni kiipesi mukaan liiton laivaan jo nöösipoikana, ja koko vanha miehistö on hänen ystäviään, heidän kanssaan laivaa on pidetty merikelpoisena vuosikymmenet. Rakkaus se ajaa uuttakin kapteenia. Kunnianhimo, halu saada vähän rapistuva paatti taas kääntymään pullein purjein aaltoja päin.

Nyt purjeet ovat repaleiset, ja pohjakin vähän vuotaa. Miehistö on saatava kokoon, ja kurssi tarkistettava. Mutta kyllä se siitä. Rauhaisa satama ei odota liiton laivaa ikinä, eikä pidäkään.

 

Miia Lahtinen

Kansikuva

Hevosurheilu kertoo taustat ja tarinat

Jo 90 vuotta suomalaisen ja hevosen asialla

Siirry tilaamaan ›

Kommentoi


Tuoreimmat tästä blogista