Rintamahankurit

Minulta kysytään usein ylläpidossani olevan Rasmus-hevosen rotua. Se on suomenhevonen. Kysyjät ovat tästä monesti yllättyneitä. Se johtunee siitä, että hekin, jotka eivät hevosista paljoa tiedä, ovat katsoneet Talvisodan ja muita suomifilmejä. Niissä suomenhevonen esiintyy usein uljaana liinaharjana.

Rasmus on ruunikko, vartalon malliltaan pönäkkä ja hankaa kesäisin harjansa melko vähiin. Mietin, miltä mahtaisi näyttää nykyajan suomenhevosten pakko-otto, jos uusi talvisota yhtäkkiä syttyisi. Rasmus-setä ei taitaisi enää ikänsä puolesta mukaan päästä, mutta nuorempaa kalustoa lähdettäisiin taloista vaatimaan.

”Juu, tämä Liisi on muuten ihan hyväajoinen, mutta sillä pitää olla pallot korvissa ja huput ja raymondsekki, jos yhtään ajatte juosten. Ja selkäloimi jos vaan kävelytätte, sillä menee tuo SI-alue helposti jumiin. Keraamiset suojat on laitettu yöksi ajon päälle, ja etupolvia vähän bliistrattu.”

Paikallaan reen edessä steppaavan Liisin perään lastataan arkullinen erilaisia kuolaimia, pullarinverkkoja, painoputseja ja suojia.

”Älkääkä ihan kauheasti sillä rekeä vedättäkö, kun se on sitten taas niin tukkonen!”

Seuraavalta tallilta lähtee mukaan ruuna Kalle ja hieman hevosta suurempi täydennysrehu- ja lääkekaappi.

”Puolikas tällainen pinkki tabletti päivittäin, sillä on cushingintauti. Piilotatte sen porkkanaan ja jos se ei ota sitä, niin omenaan tai mantelimassaan. Tai sitten liotatte omenamehuun, kas tässä, ja ruuttaatte suuhun, ruiskut on tässä. Kontrolliverikoe on sitten kuukauden päästä ja samalla voisi katsoa suun, Kallella on kaksi alkavaa reikää siellä. Onhan teillä vähäsokerinen heinä?”

Omistaja vetää kaapista esiin vielä muutaman kymmenen purkkia:

”Mahansuojalääke päivittäin ja mieluiten ennen liikkeelle lähtöä. Tuplana, jos yhtään tuntuu stressaavan. Tässä on mahaongelmaisille tarkoitettu yrttiseos ja ihon kuntoa tukevat lisäravinteet sekä psylliumia kahteen kuuriin. Jos se syö siellä maata, tai vaikka ei söisikään. Luonnollinen e-vitamiini, tässä. Jos kevääseen asti soditte, niin hamppuöljyä viisi pumppausta päivässä ja allergialääke heti, kun yöpakkaset loppuu. Minun mies tuo tuolta kohta sen loimet ja ihonhoitotarvikkeet sekä loimitusohjeen ja tarhasuojat.”

Liisin, Kallen ja näiden tarvikkeita kuljettavan kuorma-auton kanssa matka jatkuu kolmanteen pihaan, jossa emäntä kieltäytyy antamasta hevostaan. Hän sanoo, että hevonen on saalis- ja pakoeläin, jota ei ole tehty sotimaan. Hänen Albertinsa on 8-vuotias umpipasifisti ruuna, joka ei halua tehdä pahaa kärpäsellekään.

Lisäksi Albertia ei ole ehdollistettu sietämään aseiden pauketta eikä täisaunaa. Omistaja huomauttaa myös, että tulevaisuudessa voimaan astuvan uuden eläinsuojelulain mukaan hevosilla tulee olla jatkuvasti vettä saatavilla, ja jos Albert viedään, hän aikoo soittaa valvontaeläinlääkärin rintamalle katsomaan, onko pykälää noudatettu.

Seuraa pitkä hiljaisuus.

”Me ollaan hävitty tämä sota”, sanoo viimein alikersantti Hakala.

”Niin ollaan”, vastaa sotamies Torvinen alistuneena ja kääntää ajokkinsa tottuneesti ympäri.

Liisi ja Kalle palautetaan omistajilleen.

Albert hirnuu lajitoveriensa perään, sillä onhan se myös laumaeläin.

Veera Ahlgrén

Kirjoittaja on kirjailija ja hevosalan yrittäjä