Ritari vai pelkuri?

Facebookissa on yhteisö nimeltä Ponitätien Talliorjat. Nimestä voisi päätellä, että kyseessä on ryhmä teini-ikäisiä tallityttöjä, jotka kokevat kohtuuttomana sen, että joutuvat pesemään kesäisin loimia painepesurilla. Ei. Kyseessä on hevosnaisten puolisoiden huumoripitoinen vertaistukiryhmä.

Vertaistuki on sitä, että orja ymmärtää miltä toisesta orjasta tuntuu. Ryhmän jäsen Jussi on kuitenkin lähtenyt rohkeasti kysymään kaikkien Talliorjien puolesta Ponitädeiltä seuraavaa: ”Milloin koette, että talli/ pihatto/ laitumet/ pihat/ karsinat/ heinänsyöttöhässäkät/ aidat/ katokset/ yms. ovat valmiina? Että vois vaan onnellisena ratsastaa ja nauttia hevoselämästä?”

Kysymys lienee retorinen. Ei tietenkään milloinkaan. ”Mistä saada se onnellisuuden tunne, ettei aina tule ideaa ensi kesän projektiksi”, Jussi jatkaa pohdintaansa. Ei mistään, Jussi. Vastaus on ”ei mistään”. Sitä tilannetta, että hevostallilla on kaikki valmista, ei tule.

Tämä on valitettavasti fakta, jonka kanssa jokaisen Talliorjan täytyy elää. Koskaan ei tule valmista. Turha laskea sitä ruuviväännintä edes välillä pois kädestä, koska sitä tarvitaan pian taas.

Ponitädit ja heidän Talliorjansa somessa saivat minut toisaalta miettimään seuraavaa: Miksi, miehet? Tunnen paljon pariskuntia, joissa nainen harrastaa hevosia tai työskentelee niiden kanssa. Jos heidän miehensä ei ole ollut kiinnostunut hevosista ennen kuin on tavannut naisen, niin… pääsääntöisesti ei ole vieläkään.

Mutta vaikka kiinnostus harrastusta kohtaan olisi nolla, niin miehet tekevät tallilla vähintään ”miesten työt”, eli kaiken, mihin tarvitaan sähkötyökaluja, traktoria tai rautakankea. Melko moni mies osaa myös tarvittaessa loimittaa ponin, hauduttaa pellavaliman tai riisua ja pestä takajalan suojat.

Mutta entäs päinvastainen tilanne? Tunnen myös pariskuntia, joissa mies on ollut hevosharrastaja jo ennen naisen ilmestymistä hänen elämäänsä. Yleensä nämä naiset ilmoittavat, että hevoset eivät heitä kiinnosta, ne ovat ”isännän juttu”. Joku pelkää hevosia, eikä suostu sen takia koskemaan niihin, ja joku on vetänyt rajan siihen, että voi tarvittaessa heittää eläimille ruokaa eteen.

En tunne yhtään naista, joka ei ole kiinnostunut hevosista, mutta silti lanaa miehelleen iltaisin ratsastuskenttää tai hiittisuoraa, kiinnittää ruokakippoja karsinoihin tai täyttää heinäverkkoja valmiiksi seuraavaa päivää varten.

Nainen, joka ei ole hevosharrastaja, saattaa joskus tulla miehen mukana raveihin, mutta hän ei likaa siellä käsiään, vaan hakeutuu johonkin lämpimään tilaan, missä saa kahvia ja leivoksen. Mies, joka ei ole hevosharrastaja, lähtee usein naisensa mukaan raveihin. Hän ajaa hevosautoa, kantaa valjaslaatikot, kiinnittää kilpakärryjen renkaat, hakee hevoselle vettä ja mitä ikinä hevonen ja muija nyt keksivätkään haluta.

Tämä on toki yleistystä, ja jos Aamulehden sukupuolineutraalilta toimitukselta kysyttäisiin, niin täysin sopimatonta miehen kutsumista erilaiseksi kuin nainen. Mutta olen silti sitä mieltä, että jollain tavalla lapsuuden satujen roolitus elää vahvana hevosharrastuksen parissa. Nainen on prinsessa ja mies on… Aioin sanoa, että ritari, mutta hehän ovat valinneet kutsua itseään orjiksi.

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi