Ruotsalaisten paremmuus

Erään sijoitusyhtiön mainoksessa sanotaan näin: Ruotsalaisten nettovarallisuus on noin kolminkertainen suomalaisten varallisuuteen verrattuna. Voisin ihan hyvin päättää raporttini tähän. En kuitenkaan päätä, sillä jostainhan ne rahat sinne ovat tulleet! Ei se mikään Norja ole, joka lepäilee muina beduiineina öljymiljooniensa päällä. Silti Ruotsissa on kuulemma yllättävän tiheä miljardöörikanta väkilukuun suhteutettuna. Miljardöörikanta! Mikä se sellainen sana edes on?

Ruotsalaisilla on pokkaa väittää olevansa maailmankansalaisia. Nimenomaan pokalla lähti Stikkan Andersonkin aikanaan myymään Abbaa maailmalle. Hyvähän siinä on luetella kaikki muutkin myyntielementit perään, kun on ensin myynyt kaikille taustamusiikin, joka tempaa mukaansa. Olen lähes varma, että kaikki ruotsalaisten onnistuminen lähti liikkeelle Stikkan Andersonista.

Luin erään opiskelijan matkasta työharjoitteluun ruotsalaiselle tallille. Melkein toivoin, että siellä olisi takakireä tunnelma ja vaivalloiset työtavat, jotta saisin huutaa kovaa AHAA! Mutta ei. Jo ovella kävi selväksi, että ihmiset olivat mukavia ja auttavaisia, vaikka taitavia. Kaikki työt pyrittiin tekemään helpoimmalla mahdollisella tavalla, jotta talleilla ei tarvitse huhkia yötä myöten. Mitä se sellainen peli on?

Ruotsissa on hevosia noin 360 000 ja isoon osaan niistä suhtaudutaan järkevin bisnesaikein. Myös ratsastuskouluissa kiinnitetään huomiota sellaisiin asioihin kuin henkilökunnan työssäjaksamiseen. Eikö hevosia kuulu hoitaa, kunnes tuupertuu? Hevosethan ovat ihania. Rakkaudesta saa hirvittävästi voimaa jaksaa.

Toki monarkian innostus lajiin on auttanut Ruotsia. Monarkit ovat kautta aikojen intoilleet kavioeläimistä ja satsanneet niihin. Sillä aikaa meillä on satsattu presidentti edellä… varmasti johonkin. Tänä päivänä Ruotsissa valtio, kunta tai kaupunki saattaa rakennuttaa ratsastustallille maneesin. Omaan korvaani tämä kuulostaa tieteiselokuvalta.

Ruotsissa on myös Piia Pantsu-Jönsson, joka on vielä siltä osin suomalainen, että kun hänen aviomiehensä kilpaili esteillä MM-kisoissa, huusin, koska olihan se nyt tarpeeksi lähellä. Siellä ovat myös esteratsastajamme Sebastian Numminen ja Satu Liukkonen. Omasta takaa Ruotsilla on Peder Fredricson, jonka veroista idolia Suomesta on vaikea löytää: keski-ikäinen mies, jonka hymy saa polvet nivelettömiksi, jonka ratsastus saa hapen loppumaan ja jonka ystävällisyys on kaupanpäällisenä jo melkein liikaa. Miksi en halua kihlautua yhdenkään keski-ikäisen suomalaisen esteratsastajamiehen kanssa?

Onko nyt niin, että Ruotsissa ihmiset kestävät toisia ihmisiä niin paljon paremmin, että pystyvät sopimaan asioista kuin aikuiset? Estääkö meidän geneettinen perimämme meitä olemasta ystävällisiä kaikille? Onko Suomessa edes mahdollista olla mieliksi vähän penseämmillekin kumppaneille, jotta saataisiin yhdessä valloitettua maailma, tai edes peitottua Ruotsi?
Ja kaikesta huolimatta rakastan tätä maata, tallikavereitani ja Anna-Julia Kontiota. Kai me joskus opitaan. Viimeistään, kun on pakko.

Katja Ståhl