Sellanen kumiluttero

Menin sitten puhumaan miehelleni, joka ei ole hevosmies eikä sellaiseksi mielikään, tammani jalassa olevasta liikalihasta.

”Mikä? Liikaliha!”

Kauhea röhönauru. Hän muisti aiemmista keskusteluistamme luuliian, ja sanoi, että teillä hevosihmisillä on ihan keskiaikaiset nimitykset noille hevosten vaivoille. Yritin perustella, että liika on aina liikaa ja hyvä on selvästi ilmaista, että mitä on liikaa.

Seuraavan kerran ehdin sanoa ”pääntauti” ennen kuin näin miehen ilmeen ja tajusin, ettei olisi ehkä kannattanut. Pääntauti lisättiin naureskellen samaan keskiaikaisten taudinmääritysten listaan. Onhan tuossa tietysti perääkin, jos oikein miettii. Mutta tauti on kuitenkin pään alueella, joten... hitto miksei?

Ulkopuoliset saavat toki nauraa nimitykselle, joilla hevosten vaivoja kutsutaan. Ja kutsutaan omiakin, minulla ainakin on luuliika siinä, mihin tamma hokkikengällä potkaisi. Mutta jos näitä hevosalan termejä nyt oikein lähdetään ruotimaan, niin haluaisin sanoa seuraavaa:

Äiti, ravihevosella ajetaan kilpaa. Et voi kysyä minulta ”oletteko te juoksuttaneet sitä teidän hevosta”. Vettä juoksutetaan ja ratsuja liinan päässä.

Isä, et voi kysyä ”oletteko te käyneet ravuuttamassa sitä hevostanne”. Koska siinä, missä äidin käyttämä juoksuttaminen on sentään sana, ravuuttaminen ei ole. No kyllä, laukkuuttaminen sen sijaan on sana, koska sitä tarvitaan kuskien moittimiseen. Ravuuttamista, eikä tämän sanahirviöserkku ravauttamista tarvita mihinkään. Ravurilla, edelleenkin, ajetaan kilpaa.

Tätini, et voi sanoa, että ”tehän olette kilpailuttaneet sitä hevosta nyt paljon”. Voit kilpailuttaa lainasi aina viiteenkymmeneen tuhanteen euroon asti. (Kenellä on alle viisikymppiä velkaa?) Ravihevosia ei kilpailuteta. Niillä ajetaan kilpaa, että saataisiin velat maksettua. (Ei saada.)

Kärryttely on myös yksi termi, jota tarjotaan keskusteluissa aika ajoin. Pitäisikö joskus soittaa jollekin lainaohjastajalle, ja kysyä, että haluaisitko kärrytellä minun hevosellani ensi viikolla Forssassa? Ja siinä, missä niinsanottujen maallikoiden tuntuu olevan vaikea yhdistää sanaa ”ajaa” hevosiin, niin ohjastajaa he kutsuvat kuitenkin usein nimityksellä ajuri. Millä logiikalla?

Kyllä, meillä hevosihmisillä on oma kielemme. Mutta me ymmärrämme toisiamme; letkuttamiset, piikittämiset, hiittaamiset, himmentimet, fläpit ja botit. Käytämme todella kummallisia sanoja, joista osan alkuperää on vaikea edes arvailla. Ovatko ne kantautuneet tänne Ruotsista, Ameriikasta vai... keskiajalta?

Yritän tasapainotella ravi-ihmisten ja muiden ihmisten välisellä kielimuurilla ja jakaa ymmärrystä muurin molemmille puolille. Jos niin sanottu tavallinen ihminen sanoo, että hevonen on varusteltu, en korjaa, että valjastettu. Asia tulee kuitenkin ymmärretyksi molemmin puolin.

Ja jos täytyy puhua asiaan vihkiytymättömälle ihmiselle ruununrajan suojaamisesta skalpparilla, käytän runsaasti tukiviittomia ja kuvaavia sanoja, kuten ”kumiluttero”.

Helpoksi tämän kieliasian tekee se, että kun puhun minä ihmisille, he yleensä joko ovat ravi-ihmisiä tai sitten he eivät ole. Voin kääntää kieliasetukseni jompaankumpaan asentoon. Mutta lakki nousee päästä raviurheilun äänityöläisille. He tekevät lähetyksiä, joita katsovat sekä alan ammattilaiset, että aivan ummikot. Sekä kaikki siitä väliltä.

Heidän on valittava sanansa niin, että tulevat kaikkien vastaanottimien äärellä ymmärretyksi, mutta eivät kuulosta ammattilaisten korvaan lastenohjelman juontajilta. Heitä kohtaan herää valtava arvostus juuri siinä kohtaa, kun itse kuvailen jotain ravivarustetta esimerkiksi termillä ”sellanen jutska”.

Veera Ahlgrén

Kirjoittaja on ylöjärveläinen kirjailija

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi