Suomenhevosen päätyypit

Suomenhevoset on jaettavissa selkeisiin perustyyppeihin, jotka perustavat maamme rikkauteen, neljään erilaiseen vuodenaikaan. Joskus tyypit voivat sekoittua. Tunnista tästä suomenhevosesi tyyppi, niin pystyt ymmärtämään sitä parhaiten.

Kesä – elementti tervaskanto. Suomenhevonen tekee suomenhevosen juttuja ja ihminen ihmisen juttuja. Joskus molempien motiivit yhdistyvät, ja niiden hetkien takia ihminen rakastaa kesäsuomenhevostaan. Esimerkiksi kun on helle, mennään yhdessä järveen. Joskus hypätään yhdessä esteitä. Kouluakin mennään, mutta se on vähän rasittavaa, koska pää kuitenkin painaa ja eihän takaosankäännöksellä oikeastaan ole mitään tekemistä eloonjäämisen kanssa. Kesähevonen ei juokse laitumelta vastaan, koska se ei niin sanotusti ole sen juttu. Mutta se hörisee, kun sille antaa porkkanan. Kesähevosta ei pidä sekoittaa niin sanottuun kesäihottumahevoseen, joka käyttää ihottumaloimea, jota joku vääräleukainen FWB-kasvattaja on tiettävästi kutsunut sh-rodun kansallispuvuksi.

Syksy – elementti ruokaämpäri. Syksy on varastoimisen aikaa, ja syyssuomenhevonen tietää sen. Sille muutkin vuodenajat ovat varastoimisen aikaa. Se rakastaa syömistä, ja se syö kaikkea. Jokaisen korren se muuntaa nopeasti suoraan rasvasoluiksi: isoksi massuksi ja pyöreiksi pakaroiksi. Eläinlääkärit ja tuttavat piikittelevät omistajaa hevosen painosta, mutta he saisivat itse tulla antamaan sille iltaheinät, yksi siivu heinää, joka on syöty kymmenessä minuutissa, jonka jälkeen hevonen hakkaa loppumattomasti karsinan seinää viitosen kengällään. Kokeilu vapaasta heinästä loppui siihen, kun pimeässä ei erottanut hevosta juuri avatusta paalista.

Talvi – elementti kallio. Talvihevonen on sitä vanhaa tyyppiä, sitä, joka on oikeasti monikäyttöinen. Se pärjäsi sodassa niin hyvin, kuin hevonen siellä saattoi pärjätä, siis inhimillisesti ajatellen ei kovinkaan hyvin. Talvihevosen monikäyttöisyys ei ole sitä, että sillä voi mennä helppoa B:tä ja hypätä metriä, vaan sillä voi myös sienestää, ajaa ravikortin ja taluttaa terapiaratsastajia. Kun talvihevonen kuulee reen narinan jäisellä sohjoisella, se ei katoa horisonttiin, vaan laskee peränsä ja kiskaisee ikiaikaisella tekniikalla. Sillä on paksut partajouhet ja sille pihatto on ok. Sille melkein kaikki on ok, myös sen oma ratsastaja hieman hitailla reflekseillä ja paksuilla pohkeilla.

Kevät – elementti korvahuput. Jostain syystä Suomen Hippos rakastaa näitä urheilullisia pölvästejä, jotka eivät kuitenkaan pääse MM:iin! Ne ovat olevinaan suomenhevosia, mutta ne pelkäävät ääniä, lenteleviä roskia, hätäisiä katseita. Ne eivät olisi kantaneet alokkaita Niinisalossa, eivätkä ne kanna alkeisratsastajia nyt. Ne vaativat omistajaansa palkkaamaan selkäänsä yhden Suomen 50 parhaasta ratsastajasta. Omistaja saa kävellä loppukäynnit. ”Tai hei, voisitko kuitenkin taluttaa, kun tuuleekin?” kysyy ratsastaja, joka rakastaa tuota hevosta, joka suorittaa vaativan B:n noin sata kertaa luotettavammin ja helpommin kuin ratsastajan oma 8 vuotta hierottu Verdenin tuontinsa.

Sillä oli tyyppi mikä tahansa, on suomenhevonen silti suomenhevonen.

Miia Lahtinen

Hevosurheilun toimittaja