Blogi – Pesupaikka Pesupaikka

Tarvitaanko siellä apua?

Ja lopussa kaikki on (useimmiten) hyvin ja kaikki voivat hengähtää.

Hevosväen sanotaan aina vain riitelevän keskenään. Näin on aina väitetty ja näin väitetään vahvasti tänäänkin. Joskus vastakkainasettelu ravi- ja ratsuihmisten välillä koettiin räikeäksi. Nykyään ratsuihmiset ovat käsittääkseni keskittyneet riitelemään keskenään ja raviväki vastaavasti omissa porukoissaan.

Väitän silti, että sen suurempaa solidaarisuutta, mitä hevosihmisten välillä on, ei ole missään. Täytyy vain laskeutua kabineteista ruohonjuuritasolle nähdäkseen sen. Täytyy mennä tallille, jossa vastasyntynyt varsa vaatii jostain syystä ympärivuorokautista valvontaa ja pulloruokintaa. Täytyy mennä sen tallin raunioille, joka paloi aamupäivällä maan tasalle, ja illaksi pitäisi saada hevoset säänsuojaan.

Pitää mennä talliin, jossa pihaton vesikuppi on talviyönä poksahtanut ja työntänyt talliin kuutiokaupalla vettä tai talliin, jossa hevonen menee pitkin karsinan seiniä selittämättömien kipujen kourissa. Näihin paikkoihin hevosihmisten välinen yhteistyö ja ymmärrys kasaantuu niin tiiviiksi, että kaiken kamalan keskellä se on kaunista.

Kaikista pahimmassa hädässä hevosihminen on toiselle suurin pelastus ja aarre, riippumatta siitä harrastetaanko samaa lajia, samalla tasolla tai ollaanko samaa mieltä liiton puheenjohtajan valinnasta. Me olemme oikeasti ripeitä kysymään kaverilta, että tarvitaanko siellä apua.

Miksi? Koska me tiedämme, että usein tarvitaan, ja nimenomaan ripeästi. Tiedämme, mistä kriisissä on kysymys. Varsan on todella saatava maitoa tunnin välein ja me tiedämme miksi. Meille ei tarvitse selittää. Me tiedämme, että kun joku sanoo sanan ähky, niin ei ole enää aikaa käydä ihan äkkiä Hesburgerilla ensin. Ja me ymmärrämme hevosta ja sen perustarpeita riippumatta sen rodusta ja käyttötarkoituksesta.

Me tiedämme, minkä takia kaikki tämä vaiva. Hevosen takia. Kyllä, yhden eläimen takia joku on valmis valvomaan viikkotolkulla. Ymmärrämme selittämättä, että kaiken keskiössä on hevonen, ja vaikka se olisi satasen arvoinen, niin sen elämä on se, minkä eteen omistaja haluaa tehdä kaiken voitavansa. Tämä asia ei aivan kaikille hevosalan ulkopuolella kirkastu. Joitain saattaa jopa kiinnostaa tietää, että ”ootsä laskenu paljon sulle jää tuntipalkkaa kun sä hoidat tota varsaa”. Hevosihminen tietää, että uskonnon ja politiikan lisäksi tuntipalkka on aihe, josta ei kannata keskustella.

Ennen kaikkea me tiedämme miten homma hoidetaan kotiin. Harva haluaa kuulla niitä neuvoja, että tilaat tänne nyt kaivurin ja imuauton ja putkimiehen ja vedät samalla vaivalla sitten pellolle salaojat ja valokuidunkin. Ja ostat sellaisen laitteen, se ei maksa kuin parikymmentä tuhatta niin sitten ei tule näitä ongelmia enää. Ei hevosihminen ole tyhmä. Se on köyhä.

Kyllä kuka tahansa tietää, että kaikkea paskaa tapahtuisi paljon vähemmän, kun paikat olisi viimeisen päälle ja olisi vielä varmuuden vuoksi oma kaivuri ja nosturi ja lana ja tärytin ja ilmakosteutta haisteleva robotti pihassa. Toinen hevosihminen katsoo katastrofin keskellä ympärilleen ja tajuaa, että lapiohommiksi menee, mutta menköön.

Hevosihmisten välinen solidaarisuus on joskus aivan liikuttavaa. Se, että ventovieraat ihmiset tarjoutuvat hoitamaan sairasta hevosta, että omistaja saa nukkua. Se, että ihmiset antavat omia tammojaan keinoemoiksi tuntemattomien ihmisten varsoille. Se, että hädän keskellä apuaan tarjoavat aina myös ne, joilla ei oikeasti olisi aikaa tai voimavaroja auttamiseen. On vain halu tehdä toisen alamäestä hieman loivempi. Koska me kaikki tiedämme, miltä se alamäki tuntuu, miltä hätä ja stressi maistuu. Vain me todella tiedämme, mistä on kysymys.

 

Veera Ahlgrén

Kansikuva

Hevosurheilu kertoo taustat ja tarinat

Jo 90 vuotta suomalaisen ja hevosen asialla

Siirry tilaamaan ›

Kommentoi


Tuoreimmat tästä blogista