Blogi – Pesupaikka Pesupaikka

Tuotekehitystä, turvallisuutta ja nillittämistä

Tällä satulalla ja näillä suitsilla Kyra Kyrklund oli Hongkongissa olympialaisissa. Arkistokuva.

Varusteet ovat valtavan kehityksen kourissa. Niiden, ketkä ratsastavat ikiaikaisella nivelkuolaimella, englantilaisella turpahihnalla ja vanhalla Kiefferin satulalla, on helppo nauraa toisten varusteille ja muistuttaa, että esteiden olympiakulta voitettiin virttyneellä Stübbenin penkillä.

On silti mahdotonta sanoa, mikä on huonoa osaamista, mikä on hevosten eroja. Kyllä vain oikein varovainen ja kaikelle herkkä este- tai kouluhevonen on aika bambi, jonka elämä menee pienestä pilalle. Joku hevonen tarvitsee painetta tasaavan satulavyön, joku toinen hermot hyvin huomioon ottavan turparemmin, kolmas pädin, joka on tehty kolmesta eri materiaalista ja joka maksaa 780 euroa.

Kuulemma aikanaan osa hyvistä hevosista vain lopetti hyppäämästä, eikä syytä löydetty. Se oli ennen panssareita ja panssarivöitä. Hyvä jalkatekniikka koitui kivuliaaksi, kun hevosen rintakehää ei ymmärretty suojata.

Turvallisuusasiat ovat tärkeitä. Turvaliiviä ei ole kuitenkaan vielä määrätty pakolliseksi kilpailuihin. Annaliisa Aarnio-Wihuri kertoo, että sitä on kyllä ehdotettu alle 18-vuotiaille, mutta silloinen estekomitea katsoi sen epämukavaksi, eikä sitä ole FEI:n estesäännöissäkään. Suomessa se koetaan kylmässä hankalaksi, maailmalla se on usein liian kuuma.

Ratsastajien suhteen kilpailusäännöissä vallitsee myös aivan erityinen halu säilyttää perinteitä. Kovin monessa muussa lajissa kilpailuasu ei ole pysynyt niin samanlaisena vuosikymmenestä toiseen.

Ratsastuksessa meillä on perinne, missä mielellään kielletään paljon ja sallitaan vähän. Liikaa glitteriä, liikaa väriä, liian erikoinen. Eniten viime aikoina on keskusteluttanut Kilpailusäännöt I:een kuuluva sääntö kiinni pidettävistä hiuksista. Tai itse asiassa säännöissä lukee, että ”kilpailija ei saa käyttää sellaisia asusteita, koruja tai kampauksia, jotka kiinnijäädessään voivat olla vaaraksi.”

Se tulkitaan poninhäntä- ja lettikielloksi, mutta Aarnio-Wihuri epäilee, että jos joku laittaisi hiuksista huomauttamisen kurinpitolautakuntaan, ei nykyinen tulkinta olisi pätevä.

Esimerkiksi MM-kilpailuiden aikaan suomalaiset saivat hämmästellä leväperäisempää tulkintaa, kun Danielle Goldstein ratsasti massiivisessa, höyhenin koristellussa, turkoosinsävyttämässä tukkalaitteessa.

Aarnio-Wihuri näkee, että tukkasääntö on suomalaisen stewardimafian keksimä tapa kyykyttää ratsastajia. Eikä kyse ole vain esteratsastajien tyylistä: miltähän matkaratsastajista tuntuu ratsastaa vaikka 120 kilometriä helteessä hiukset nytyllä tai selässä puseron alla.

”Sääntö-Suomi iskee. Sama asia, kun otat suitset pois ja laitat kilpailupaikalla hevoselle riimun, että se joisi paremmin ilman kuolaimia, niin joku on heti olan takana kyttäämässä. Ei missään muualla ole tällaista. Paitsi kuten eräs kokenut esteratsastaja sanoi, Ruotsissa ne voivat vaatia vaikka laskuvarjon ratsastajille.”

Miia Lahtinen

Kansikuva

Hevosurheilu kertoo taustat ja tarinat

Jo 90 vuotta suomalaisen ja hevosen asialla

Siirry tilaamaan ›

Kommentoi


Tuoreimmat tästä blogista