Vakuuttavaa toimintaa?

Mikä on yksi tärkeimmistä asioista, mikä uudelle hevosenomistajalle kannattaa kertoa? Se on se, että älä luota hevos- ja eläinlääkärikuluvakuutuksiin. Sinä voit maksaa perskaleen kallista vakuutusta, mutta silti minä tahansa maailman päivänä vakuutettu hevonen voi menettää arvonsa lähes kokonaan, eikä vakuutuksesta saa silti pennin latia. Se tuntuu epäreilulta, ja osittain se onkin sitä.

Toisaalta, ajattelepa omalle kohdalle. Jos haluaisi tehdä hyvää bisnestä, niin kuin monet jostain syystä haluavat, valitsisiko kohteeksi sen, että ottaisi vuodessa joitain satasia ja tarjoaisi sillä jollekin hevosenomistajalle avoimen piikin klinikoille. Että tässä! Taivuttakaa, piikittäkää, ultratkaa, ottakaa magneettikuvia ja leikelkää. Kyllä minä maksan! Hiekkahoidot, shockwavet ja kaikki kokeelliset tabletit, täältä pesee! Kimosyöpärokotus, kyllä! Suolistotulehdus, maksetaan!

Ei siihen lähtisi kukaan. Hevosten sairaanhoito on tällä hetkellä niin pitkälle vietyä, tutkimukset niin monipuolisia ja lääkkeet niin kalliita, että heikompaa hirvittää.

Erikoisinta tässä kaikessa on se, että edes se tutkiminen ei ole hevosten kohdalla ihan sairaan hyvä bisnes. Ei Evidensia muuten olisi luopunut hevosklinikoistaan muutama vuosi sitten. Sitä paitsi kerran jossain on nähty Huyundailla ajava klinikkaeläinlääkäri. Siihen saattoi syynä kyllä olla myös se, että oma auto oli huollossa.

Myös ratsastajien vakuuttaminen on haastavaa. Yksityinen lääkäripraktiikka lihoo, kun ratsastaja venäyttää kätensä, ja ratsastuksenopettaja antaa ainoan sallitun neuvon: käy näyttämässä sitä yksityisellä, sillä jos myöhemmin tuleekin jotain, pitää olla lausunto, että vamma on tullut hevosten kanssa.

Suomessa on tulipesäajoilta sellainen sanonta kuin ”Pata kattilaa soimaa, musta kylki kummallakin”.

Se sopii tähän. Ihmisten ja vakuutusyhtiöiden välinen suhde on vääristynyt. Korvausten hakeminen ja niiden myöntäminen on kuin vapaaottelua, jossa pelataan ilman normaalia moraalia.

”Todellakin otan tähän vakuutukseen nyt uuden kypärän, vaikka putosin omalle pyöreälle pyllylleni, ja päässäkin oli ihan eri kypärä kuin aion väittää, sillä eivät pirut maksaneet enää hevoseni kolmatta hiekkaähkyä”, sanoo vakuutuksenottaja.

”Todellakaan ei myönnetä korvauksia tuolle 12-vuotiaalle ruunalle, joka on kaatunut laitumella ukkosella, vaan laitetaan siihen, että rasitusmurtuman mahdollisuutta ei voida sulkea pois”, sanoo taas vakuutuksen myöntäjä.

Vakuutusyhtiö on iso, ovela ja se pyrkii kaikin keinoin maksimoimaan voittonsa, välillä kuin rosvoruhtinas. Sen asiakas, käytännössä vastustaja, taas on pieni ihminen, joka taistelee suurta yhtiötä vastaan kuin Robin Hood. Myös silloin, kun on halu uusia 499 euron kypärä samanlaiseksi kuin tuoreimmalla instafeimillä.

Ongelmien periaatteellinen syy on selvä: ratsastus on riskilaji, hevonen osittain huonosti suunniteltu ja ihminen kuten myös yritys on ahne oman edun tavoittelija. Vakuuttele näitä sitten vakuuttavasti. Hevoskauppakin alkaa tässä tuntua selkeämmältä toiminnalta.

Miia Lahtinen
Toimittaja